Euroalueen sosialidemokratia on ansaitusti kannatusvaikeuksissa – mutta sosialidemokratia on pitänyt pintansa Pohjoismaissa ja tekee paluuta englanninkielisessä maailmassa


Antti Alaja | 25.01.2018

Sosialidemokraattisten puolueiden kriisistä on käyty keskustelua 1980-luvulta lähtien, mutta globaalin finanssikriisin jälkeen on puhuttu jopa sosialidemokratian kuolemasta. Ainakin perinteiset demaripuolueet Euroopassa, kuten Kreikan Pasok, Hollannin PvDA ja Ranskan Parti Socialiste, ovat romahtaneet kansanpuolueista 5-10 prosentin kannatuksen pikkupuolueiksi. Espanjan PSOE ja Saksan SPD saivat pitkään vaaleissa yli 30 tai jopa 40 prosentin äänipotteja, mutta ne joutuvat nykyään tyytymään noin 20-25 prosentin kannatukseen. Keskeisenä poikkeuksena tavataan mainita Portugalin suosittu demaripuolue, joka onnistui kääntämään Portugalin talouden kasvuun vähemmän kireällä talouspolitiikalla.

Sosialidemokratian kriisipuhe ja monien demaripuolueiden heikot vaalitulokset ovat johtaneet siihen, että Suomessa lukuisten pääkirjoitustoimittajien, twitter-vaikuttajien mutta myös huolissaan olevien demarikeskustelijoiden piirissä esiintyy usein suorastaan determinististä suhtautumista sosialidemokratian väistämättömään alamäkeen. Usein tällaisessa puheessa unohdetaan se, että sosialidemokraattisten puolueiden suuret kannatusromahdukset ovat tapahtuneet erityisesti Etelä- ja Keski-Euroopan euromaissa, mutta Pohjoismaisesta ja anglosaksisesta näkökulmasta kriisi näyttäytyy erilaisessa valossa.

Puheet sosialidemokratian kuolemasta ovat pohjoismaiden tapauksessa aikamoista liioittelua, sillä Tanskassa, Ruotsissa ja Norjassa sosialidemokraattiset puolueet ovat edelleen joko parlamentin suurimpia puolueita tai ainakin kisaavat suurimman puolueen paikasta, vaikka demarit eivät ole enää entiseen tapaan asetakaan yhteiskunnallisen keskustelun hegemoniaa. Kun puhuu pohjoismaalaisten vaikuttajien kanssa, niin he muistavat usein korostaa, että amerikkalais- ja eurooppalaispoliitikkojen pohjoismaista – taloudellisen tehokkuuden ja laajalle jakautuvan vaurauden yhdistävää – mallia ylistävät puheet ovat itse asiassa osoitus pohjoismaisen sosialidemokratian vahvuudesta.

Yhdysvaltojen ja Britannian tapauksessa voidaan havaita suorastaan sosialidemokratian uusi aalto. Britannian työväenpuolueen Jeremy Corbyn melkein syrjäytti Theresa Mayn pääministerin paikalta kevään 2017 parlamenttivaaleissa. Bernie Sanders nousi Yhdysvaltojen suosituimmaksi poliitikoksi ja nuorten suosikiksi perinteisellä sosialidemokraattisella agendalla ja populistisella poliittisella tyylillä. Yksi selitys sosialidemokratian ja sosiaalireformismin uudelle aallolle Yhdysvalloissa ja Britanniassa on se, että nuoremmat ikäluokat ovat kyllästyneitä äärimmäisiin varallisuus- ja tuloeroihin. Sandersin kaltaiset poliitikot ovat pystyneet osoittamaan, että kaikille saatavissa oleva terveydenhuolto ja maksuton korkeakoulutus eivät ole utooppisia tavoitteita, vaan jo todellisuutta Pohjoismaissa.

Euroalueella sosialidemokratian romahtamiseen ja näivettymiseen on vaikuttanut se, että sosialidemokraattisilla puolueilla ei ole ollut tarjota talous- ja yhteiskuntapolitiikan suhteen vaihtoehtoa vallitsevalle linjalle, joka on johtanut taloudellisesti heikkoihin ja yhteiskunnallisesti kestämättömiin tuloksiin eri maissa. Ranskassa sosialistien François Hollande nousi presidentiksi talouskurikriitikkona, mutta presidenttinä hänen linjastaan ei saanut selvää. Hollannissa PvDA toteutti leikkauspolitiikkaa pienempänä hallituskumppanina yhdessä keskustaoikeistolaisen pääministerin Mark Rutten kanssa. Saksan hallitustyöskentelyssä demarien on ollut vaikea löytää omaa vahvaa profiilia Angela Merkelin rinnalla.

Olen usein miettinyt, että sosialidemokratian uusi tuleminen edellyttäisi ainakin itsekritiikkiä ja itseluottamusta. Olisi myönnettävä, että euroalueen demaripuolueet ovat ansaitusti kannatusvaikeuksissa harjoittamansa talouspolitiikan takia. Financial Timesin Wolfgang Münchau kiteytti muutama vuosien sitten sosialidemokraattien ongelman euroalueella niin, että oppositiossa sosialidemokraatit saattavat puhua julkisista investoinneista, mutta hallitusvastuussa demarit painottavat mieluummin tarjontapuolen linjaa uskottavuussyistä. Deterministisiin puheenvuoroihin sosialidemokratian vääjäämättömästä alamäestä on kuitenkin syytä suhtautua kriittisesti. Pohjoismainen sosialidemokratia ei ole häviämässä mihinkään, ja sosialidemokratia on tehnyt vuosikymmenten jälkeen paluuta englanninkieliseen maailmaan.

Antti Alaja

Artikkeli on julkaistu Demokraatissa 25.1.2018 


Kommentit

Kalevi Sorsa -säätiö