Euroopan poliittinen kenttä pirstoutuu – kenelle valta EU-vaalien jälkeen?


Kalevi Sorsa -säätiö | 12.11.2018

 

Perinteiset suuret puolueet poliittisen keskustan molemmin puolin ovat viime vuodet olleet vaikeuksissa ympäri Eurooppaa. Kansallisissa vaaleissa on tapahtunut merkittävää siirtymää kohti laitoja ja populismia samalla kun keskustassa liikkeellä on ollut menestyksekkäästi niin uusia ja kuin vanhojakin haastajia. Vuonna 2019 nämä muutosvoimat saavuttavat eurovaalien myötä myös EU-parlamentin ja komission. Bryssel ei säily aivan entisellään, joskaan vallankumoustakaan ei ole luvassa.

 

Keskustaoikeisto siirtyy oikealle

Keskustaoikeisto on vuoden 2014 eurovaalien jälkeen menettänyt monissa jäsenmaissa paljon ääniä äärioikeistolle ja oikeistopopulisteille. Äärioikeisto on noussut hallitusvastuuseen niin Itävallassa (vapauspuolue FPÖ) kuin Italiassakin (Lega), ja menestynyt hyvin vaaleissa myös Saksassa (Alternative für Deutschland, AfD), Ruotsissa (Sverigedemokraterna) ja Ranskassa (Front national). Autoritääriset oikeistopopulistit pitävät valtaa Unkarissa ja Puolassa ja ovat vahvistaneet asemiaan muissakin maissa.

Äärioikeisto ja oikeistopopulistit ovat menestyneet erityisesti perinteisten arvojen ja kansallisen identiteetin puolustajina ja maahanmuuton vastustajina. Keskustaoikeiston puolustaessa asemaansa ovat useat perinteiset puolueet ryhtyneetkin korostamaan juuri näitä teemoja. Presidentti Emmanuel Macronin murskattua vaalivoitollaan keskustaoikeistolaisen tasavaltalaispuolue Les Républicains’in, hakee se uutta aiempaa oikeistolaisempaa linjaa, jolle Itävallan liittokansleri Sebastian Kurz on jo asemoinut maansa valtapuolueen, kansanpuolue ÖVP:n.

Seuraavaksi kohti oikeaa siirtynee eurooppalaisten keskustaoikeistolaisten puolueiden EPP-ryhmän suurin ja tärkein puolue, Saksan CDU. Liberaali Angela Merkel kun ilmoitti lokakuun lopulla jättävänsä puolueen johdon ja kaikki kolme seuraajaehdokasta, joista yksi on määrä vaalita joulukuun alun puoluekokouksessa, ovat häntä konservatiivisempia. Yksi haastajista, Friedrich Merz, on korostanut, että perinteisten arvojen ja kansallisen identiteetin, Leitkultur’n, puolustaminen on nostettava uudelleen puolueen johtotehtäväksi.

Konservatiivi valittiin myös vastikään EPP:n ehdokkaaksi Euroopan komission puheenjohtajaksi. Liberaali vastaehdokas Alexander Stubb oli juuri vasta aloittamassa kampanjaansa kun kaikki kahdeksan EPP:läistä valtionpäämiestä Unkarin Victor Orbánia myöten jo antoivat tukensa katolisia arvoja korostavalle Manfred Weberille.

 

Vasemmisto hakee yhä nousua

Keskustavasemmiston jo pitkään jatkuneen alamäen jälkeen demarijohtoisia hallituksia on Ruotsin väistyvän hallituksen lisäksi EU:ssa enää viisi: Romaniassa, Slovakiassa, Maltalla, Espanjassa ja Portugalissa. Näistä Romanian hallitus on kovaa vauhtia joutumassa samalle EU:n perusarvoja haastavien maiden tarkkailuluokalle, jolla Puola ja Unkari ovat jo valmiiksi. Myös Slovakian hallitusta johtava Smer-SD on flirttaillut autoritäärisyyden kanssa, kun taas pikkuruinen Malta on harjoittanut korkean poliittisen tason rahanpesua ja korruptiota. Espanjassa ja Portugalissa demarit ovat sen sijaan näyttäneet, että keskustavasemmisto pystyy uudistumaan 2010-luvulle. Puolueet ovat vain lisänneet kannatustaan hallitusvastuunsa aikana yhdistämällä eteenpäin katsovan liberaalin eurooppalaisuuden kestävään taloudenpitoon, jolla haetaan kaikkia hyödyttävää talouskasvua. Seuraavaksi demareilla on mahdollisuus saada vaalivoitot Suomessa ja Tanskassa.

Äärivasemmistolaisuus ei ole noussut samassa mitassa haastamaan Euroopan keskustavasemmistoa kuin äärioikeistolaisuus on haastanut keskustaoikeiston. Kuitenkin identiteetti- ja arvopolitiikalle on ollut tilausta yhtä lailla vasemmalla kuin oikealla eurooppalaisten hakiessa uudelleen paikkaansa näinä post-postmodernismin hämmentävinä aikoina.  Oikeiston perinteisiä arvoja ja kansallista identiteettiä korostava politiikka onkin vedonnut myös moniin vasemmiston kannattajiin niissä maissa, joissa vasemmisto ei ole kyennyt tarjoamaan positiivisia ja moderneja arvo- ja identiteettipoliittisia vaihtoehtoja. Siirtymää vasemmalta oikealle on vauhdittanut se, että oikeisto on korostanut vasemmistoa enemmän, ja usein uskottavammin, turvallisuuteen liittyviä teemoja, jotka ovat olleet turvattomuutta kokeville eurooppalaisille yhä tärkeämpiä. Esimerkiksi monilla Pohjois-Ranskan perinteisillä vasemmistoalueilla kansallinen rintama sai sosialisteja enemmän kannatusta vuoden 2017 vaaleissa.

Britannian Labour-puolue on Jeremy Corbynin johdolla onnistuneesti vastannut arvo- ja identiteettipolitiikan kysyntään vetoamalla perinteisiin sosialistisiin arvoihin ja luokkaidentiteettiin. Puolueen menestys ei Brexitin myötä kuitenkaan hyödytä eurodemareita. Toisaalta vasemmistokenttään on ilmestynyt myös kokonaan uusia populistisia haastajia, kuten Espanjan Podemos ja Italian 5 tähden liike, jotka ovat rokottaneet demarien kannatusta. Talouskriisin käännyttyä kasvu-uralle on kapitalismikriittisten liikkeiden kuten Podemosin kannatus kuitenkin kääntynyt monessa maassa laskuun. Etelä-Italiassa, jossa talous ei ole juurikaan kasvanut koko euroaikana ja nuorisotyöttömyys on edelleen huippulukemissa, sai 5 tähden liike kuitenkin tänä vuonna merkittävän vaalivoiton ja nousi hallitukseen ottamalla suuren osan demaripuolue PD:n äänistä. Espanja on suurista jäsenmaista demarien ainoa valopilkku, sillä Italian demarien ohella myös Saksan SPD:n ja Ranskan sosialistien kannatus on laskenut ennätysalhaalle.

Äänestäjien hylättyä keskustaoikeistolaisia ja -vasemmistolaisia puolueita on ääniä siirtynyt niiltä populistien ja ääripuolueiden lisäksi myös liberaaleille haastajille. Vihreät, jota hallitusvastuu ei ole painanut, on saanut merkittävän määrän uusia äänestäjiä hallituspuolueiden äänestäjäkunnista vuoden 2018 aikaisissa vaaleissa Belgiassa, Luxembourgissa ja Saksassa. Täysin uusia menestyksekkäitä haastajia ovat olleet ensin Ciudadanos Espanjassa ja sitten Macronin En Marche Ranskassa. Jälkimmäisen vaalivoitto tuli saman kaltaisella positiivisella ja inklusiivisella eurooppalaisella linjalla, jolla demarit ovat menestyneet Iberian niemimaalla.

 

Kohti uusia alliansseja

Poliittisen kentän pirstoutuminen merkitsee EU-tasolla keskustaoikeiston ja vasemmiston valtakauden loppua. Tähän saakka EPP- ja S&D-ryhmillä on yhdessä ollut enemmistö EU-parlamentissa, ja ne ovat keskenään pitäneet vallan kahvat käsissään. Tähän niillä ei liene enää mahdollisuuksia seuraavalla parlamenttikaudella. Institut Jacques Delors povaa tuoreessa ennusteessaan tulevan parlamentin 705:stä paikasta EPP:lle 178 ja S&D:lle 137 paikkaa. Niiden yhteenlaskettu paikkamäärä 315 olisi siten kaukana enemmistöön tarvittavasta 353:sta. Ääripuolueet ja populistit ovat saamassa nykyistä enemmän kannatusta mutta niiden yhteenlaskettu paikkamäärä on ennusteiden mukaan jäämässä kolmannekseen parlamentista.

EPP ja S&D voinevat jatkossa muodostaa EU-myönteisen keskustalaisen enemmistön ottamalla yhteistyökumppanikseen liberaalit. Nykyinen ALDE ryhmä ja uudet toistaiseksi ryhmää vailla olevat macronilaiset kun olisivat saamassa Institute Jacques Delors’n mukaan yhteensä 93 paikkaa. Jos Ranskan En Marche onnistuu tavoitteessaan houkutella ALDE:n kanssa valmistelemaansa uuteen eurooppalaiseen liberaaliin allianssiin myös S&D:n ja EPP:n keskustaa lähellä olevia puolueita, voi paikkaluku nousta tätä korkeammaksikin. Liberaalit voivatkin saavuttaa eräänlaisen kuninkaantekijän aseman, ja vaatia itselleen esimerkiksi konservatiivin Weberin havitteleman komission puheenjohtajan paikan. Tehtävän voisi ottaa vaikka Macronin suosima liberaali komissaari Marghrete Vestager, joka voisi sopia myös demareille ja liberaalin siiven EPP-läisille.

Parlamentin tuleva EU-myönteinen enemmistö ei kuitenkaan luultavimmin kykene samanlaiseen suoraviivaiseen ja laaja-alaiseen yhteistyöhön, kuin mihin S&D ja EPP ovat parhaimmillaan kyenneet. Niin paljon eriytymistä on tapahtunut ryhmien sisällä, että niiden sisäisen päätöksenteon ja ryhmäkurin ylläpidon voi odottaa olevan huomattavan vaikeaa. Enemmistöjä voidaan joutua hakemaan asia kerrallaan ja joustavasti eri ryhmittymillä, joissa ryhmät voivat usein myös hajota.

Huomattava myös on, että seuraava komissio tulee sisältämään lukuisia ääri- ja populistisen puolueen edustajia. Myös komission linjanmuodostus vaikeutuu siten vääjäämättä. Kun neuvostossa jäsenmaiden välinen päätöksenteko on jo valmiiksi ollut usein todella vaikeaa, ei EU-instituutioiden toimintakyky ainakaan parane. Suurin uhka vuoden 2019 vaalien jälkeiselle kaudelle onkin se, että EU:n kyky tehdä kunnianhimoisia ja oikea-aikaisia päätöksiä heikkenee entisestään. Edistykselliset hallitukset saattavat joutua vahvistamaan keskinäistä yhteistyötään ja etenemään siten EU-integraatiossa muita nopeammin.

 

Aleksi Kuusisto

Aleksi Kuusisto on FinUnionsin, eli SAK:n ja STTK:n sekä YTN:n yhteisen Brysselin edustuston johtaja. FinUnions edustaa 1,7 miljoonan suomalaisen palkansaajan ääntä Brysselissä.


Kommentit

Kalevi Sorsa -säätiö