Finanssipolitiikka tekee paluuta hitaan kasvun ajassa

Ennen globaalia rahoitusmarkkinakriisiä 2007–2009 finanssipolitiikka eli julkisten tulojen ja menojen säätely nähtiin pitkään tehottomana keinona talouden suhdanteiden tasoittamiseen. Uuden makrotaloudellisen konsensuksen työnjaossa keskuspankit tavoittelivat korkopolitiikalla matalaa inflaatiota, mutta julkisten menojen vastasyklisen lisäämisen katsottiin olevan haitallista.

Kriisin alkuvaiheessa keynesiläisyys ja finanssipolitiikka näyttivät tekevän paluuta. Hetkellisen elvytysinnostuksen jälkeen länsimaiden valtaapitävät alkoivat kuitenkin uskoa laajentavan kiristyksen oppiin. Aggressiivisten julkisten menojen leikkausten ja veronkorotusten ei katsottu vaarantavan globaalin talouden orastavaa elpymistä.

Viime vuosina Yhdysvaltojen talous on elpynyt nopeammin kuin euroalue vähemmän kiristävästä talouspolitiikasta johtuen, mutta vahvasta elpymisestä ei voida Yhdysvaltojenkaan tapauksessa puhua. Talouskasvu ei ole palannut historialliselle uralle, vaikka keskuspankit ovat ostaneet valtavan määrän velkakirjoja markkinoilta ja harjoittaneet alhaisten korkojen politiikkaa. Kehitys on johtanut uuteen keskusteluun finanssipolitiikan mahdollisuuksista.

Obaman hallinnon talousneuvonantajien neuvoston puheenjohtaja Jason Furman kirjoittikin viime marraskuussa uudesta finanssipoliittisesta näkemyksestä, joka on voittamassa alaa valtavirran taloustieteessä. Furmanin mukaan uusi näkemys kuuluu, että rahapolitiikkaa täydentävää finanssipolitiikkaa tarvitaan usein tehokkaaseen suhdannepolitiikkaan.

Julkisella investointipolitiikalla voidaankin paitsi luoda kokonaiskysyntää lyhyellä aikavälillä, mutta myös parantaa talouden kasvupotentiaalia. Yllättäen jopa Saksan talousministeriö korosti lokakuussa kuukausikatsauksessaan, että oikein kohdistetut julkiset investoinnit ovat käytännössä ilmainen lounas.

Valitettavasti tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että finanssipolitiikan uutta liikkumatilaa ei tulla käyttämään ekologisesti ja yhteiskunnallisesti kestävän talouden rakentamiseen. Esimerkiksi Donald Trumpin hallinnolta on odotettavissa veronkevennyksiä suurituloisille, ja öljyteollisuus saanee äänensä kuuluviin eri investointihankkeita suunniteltaessa.

Edistyksellisellä finanssipolitiikalla sen sijaan pyrittäisiin uudistamaan yhteiskuntien infrastruktuuria ekologisesti kestäväksi, työllistämään pitkäaikaistyöttömiä ja lisäämään koulutus- ja innovaatiopanostuksia.

Kirjoitus on julkaistu Indeksi-kolumnina Demokraatissa 12.1.2017.

Antti Alaja

 

 

 

Jaa: Facebook · LinkedIn · Twitter