Hannu Arvio: Itsenäisyyshuuman krapulaa Kataloniassa


Kalevi Sorsa -säätiö | 21.11.2017

Katalonian itsenäisyysliike on joutunut seinää vasten, kun sen propagoimat lupaukset ovat paljastuneet myyteiksi ja tavoitteet ovat törmänneet realiteetteihin. Joulukuun alueparlamenttivaaleissa mitataan, miltä pohjalta tietä haetaan eteenpäin.

 

JOS POLITIIKAN SAAVUTUKSIA mitattaisiin poliittisen prosessin tuottaman konkreettisen tuloksen perusteella, Katalonian itsenäisyysliike kuuluisi eittämättä epäonnistujien joukkoon.

Tammikuussa 2016 aluehallituksen johtoon noussut Carles Puigdemont lupasi viedä Katalonian puolessatoista vuodessa itsenäisyyden porteille. Nyt 22 kuukautta myöhemmin itsenäisyyden portin edustan sijaan Puigdemont joutuu mitä todennäköisimmin kaltereiden taakse. Katalonian itsenäisyysprosessin (procés) aikana annetut lupaukset ovat jääneet toiveiksi.

Rakennetut myytit itsenäistymisen helppoudesta ovat osoittautuneet puolitotuuksiksi tai suoranaisiksi valheiksi. Taloudelliset ennusteet eivät toteutuneet, kansainvälistä tukea ei herunut, Katalonian kansa ei tue itsenäisyyttä eikä prosessi ollut edes niin demokraattinen kuin annettiin ymmärtää.

Nykyisen kaltaisena itsenäisyysprosessi alkoi vuonna 2012. Kataloniaa hallinnut oikeistolainen Convergencia y Unión (CiU), perinteinen valtapuolue, kärvisteli korruptioskandaalissa, ja talouskriisi edellytti kovia leikkauksia. Presidentti Artur Mas päätti vetää hihastaan patrioottikortin, ja CiU käänsi perinteisen pragmaattisen linjansa itsenäisyyden ja kansallispopulismin polulle.

Mas korosti yhtäältä mahdollisen itsenäisyyden hyötyjä ja toisaalta syytti kaikesta pahasta Espanjaa. ”L´Espanya subsidiada viu a costa de la Catalunya productiva” – Tuettu Espanja elää tuottavan Katalonian siivellä, CiU julisti aluevaaleissa 2012, ja itsenäisyyden kannatus alkoi kasvaa.

 

VAROITUKSET MAHDOLLISISTA negatiivisista vaikutuksista talouteen teilattiin itsenäisyyspiireissä Madridin median (caverna) pelotteluksi. ”Yritykset eivät Kataloniaa jätä, päinvastoin. Olemme jo tarpeeksi vanhoja ymmärtääksemme asioiden oikean laidan”, Mas uhosi.

Toisin kävi, sillä joukkopako alkoi viime lokakuun alussa. Tätä kirjoitettaessa yli 2 400 katalonialaista yritystä on muuttanut osoitteensa muualle Espanjaan. Pakenijat ovat paikallisen yritysmaailman suurimmasta päästä, ja luku kasvaa päivä päivältä.

Espanjan kolmanneksi ja viidenneksi suurimmat pankit CaixaBank ja Bank Sabadell lähtivät talletuspaon ja osakkeiden arvon laskun pakottamina ensimmäisten joukossa. Niitä seurasi energiajätti Gas Natural, ja jopa katalonialaisen kuohuviinin cavan suurtuottaja Codorniu on muuttanut La Riojan viinialueelle.

Yrityspaon pitkäaikaisia vaikutuksia talouteen on vielä vaikea ennustaa, mutta suunta alkaa jo näkyä. Kasvuennustuksia on Kataloniassa rukattu alaspäin, investoinnit ovat jäissä, uusia työpaikkoja ei synny, asuntokaupan kasvu on Espanjan heikointa ja ihmiset pelkäävät irtisanomisaaltoa.

 

MYYTTIÄ ITSENÄISEN KATALONIAN vaivattomasta liittymisestä kansainväliseen yhteisöön valtioksi valtioiden joukkoon on luotu prosessin alusta lähtien. Kansallispäivänä 11. syyskuuta 2012 pidetyn massiivisen mielenosoituksen iskulause kuului ”Catalunya, nou estat d’Europa” – Katalonia, uusi eurooppalainen valtio. Johtajat vakuuttivat kansainvälisen lain takaavat hyväksynnän itsenäisyydelle, sillä onhan kansoilla oikeus omaan valtioon.

Kansainvälisen tunnustuksen hankkimiseksi perustettiin osaksi vapaaehtoisista koottu Diplocat-järjestö. Katalonian ulkoministeriksi itsensä tituleerannut entinen europarlamentaarikko Raul Romeva alkoi kiertää maailmaa suurin odotuksin, mutta huonoin tuloksin.

Romevaa ei otettu vastaan. Katalonian johtajat ovat olleet kansainvälisessä pannassa koko viisi vuotta kestäneen itsenäisyysprosessin ajan. Yksipuolinen strategia teki katalonialaisista poliitikoista epätoivottuja henkilöitä, joita ei hyväksytty diplomaattipiireihin.

Viimeinenkin toiveen pisara kansainvälisestä tuesta kuivui 27. lokakuuta, jolloin alueparlamentti julisti yksipuolisesti Katalonian itsenäiseksi. Yksikään maa maailmalla ei tätä tunnustanut, ja Eurooppa seisoi yhtenä rintaman Espanjan hallituksen takana.

 

ITSENÄISYYSPROSESSIN AIKANA on rakennettu kuvaa yhtenäisestä kansasta, joka vaatii vapauttaan yksin tuumin. ”El poble de Catalunya” – Katalonian kansa toistui tämän tästä johtajien palopuheissa, joissa rakennettin vastakkainasetelmia.

Nosaltres tarkoittaa meitä, Katalonian yhtenäistä kansaa, ja ells puolestaan heitä, epämääräistä joukkoa, joka vastustaa katalonialaisten oikeutta itsenäisyyteen. Myytti yhtenäisestä kansasta on kuitenkin murentunut vaihe vaiheelta ja mielipiteiden syvä jakautuminen itsenäisyyden suhteen käynyt selväksi.

Procés on lävistänyt Kataloniaa halkaisten puolueita, ammattiliittoja, kulttuurielämää ja yhdistyksiä. Se on hajottanut perheitä, sukuja, ystäväporukoita ja koulujen vanhempainyhdistyksiä. Väärälle puolelle kallistuneista WhatsApp-ryhmistä häivytään vähin äänin, ja sosiaalisesta mediasta blokataan innokkaimpia ulos omaa aatteellista mukavuutta pilaamasta.

Itsenäisyysliike tuppaa puhumaan koko kansan suulla, mutta yksissäkään vaaleissa se ei ole saanut enemmistöä annetuista äänistä. Nyt syrjäytetty aluehallitus, saatiin syksyllä 2015 kasaan maaseutua suosivan vaalitavan turvin, kun itsenäisyyden kannattajat saivat 48 prosentin kannatuksella vähän yli puolet edustajapaikoista.

 

KATALONIAN ITSENÄISYYSLIIKKEEN käsitys demokratiasta on varsin suoraviivainen. Sen mukaan kansan tahto menee kaikkien lakien ja lainsäädäntöprosessien edelle. Tämän mukaisesti alueparlamentti päätti toimivaltansa ylittäen 6. syyskuuta järjestää kansanäänestyksen itsenäisyydestä, vaikka Espanjan perustuslaki ei sellaista yksipuolista päätöstä salli.

Myös Katalonian oma peruskirja estatut tallottiin. Alueparlamentin oma oikeusosasto totesi hankkeen laittomaksi, ja kaiken kukkuraksi oppositio hiljennettiin käyttämällä nopeutettua lainsäädäntömenetelmää. Laki runnottiin läpi ja kansanäänestys hyväksyttiin, olihan sillä kansan mandaatti, jos kohta niukka ja kyseenalainen.

Kaoottinen poliisiväkivallan häiritsemä kansanäänestys pidettiin 1. lokakuuta. Sen tulos julistettiin validiksi, vaikka äänestys ei täyttänyt minkäänlaisia demokraattisen äänestyksen tunnusmerkkejä. Itsenäisyyspuolen sanottiin voittaneen 90 prosentin tuloksella. Äänestysprosentiksi ilmoitettiin 43.

Alueparlamentti äänesti Katalonian itsenäiseksi 27. lokakuuta. Kansan tahto oli toteutunut.

Itsenäisyysjulistus otettiin vastaan yllättävän vaisusti. Muutama tuhat kannattajaa toki ryntäsi kaduille juhlimaan, mutta esimerkiksi Leo Messin maali tärkeässä ottelussa FC Barcelonan paidassa vavahduttaa Kataloniaa voimakkaammin. Alueparlamentissa ei riemuittu, vaan monilla edustajilla näytti olevan kasvoillaan ilme: mitähän tässä tuli tehdyksi.

Vakavuuteen oli syynsä, sillä yksi puolitotuus oli vielä paljastumatta. Vakuuttelujen mukaan itsenäisen Katalonian valtion rakenteet olivat jo lähes valmiina ja itsenäisyyteen siirtymisen piti soljua vaivattomasti.

Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan Katalonian aluehallitus poistui itsenäisyysjulistuksen jälkeen viikonlopun viettoon. Espanjan lippu jäi liehumaan leutoon välimerelliseen syysyöhön sekä alueparlamentin että aluehallinnon pääovien yläpuolelle.

 

KATALONIASSA VALLITSEE ODOTTAVA hiljaisuus. Itsenäisyys ei näytä lupauksista huolimatta toteutuvan, procés yskii pahasti. Nyt liikkeen pyörään pitäisi saada vauhtia, mutta miten?

Kuten usein ennenkin, apu ilmaantui Madridista. Itsenäisyysjulistuksen kanssa samaan aikaan äänestettiin Espanjan perustuslain artikla 155 voimaan maan senaatissa. Se mahdollistaa aluehallinnon syrjäyttämisen ja keskusvallan puuttumisen Katalonian hallintoon.

Koska itsenäisyyspoliitikot ovat rikkoneet lakeja, heitä odottaa jossain vaiheessa oikeudenkäynti. Aluehallituksen ministereitä istuu tutkintavankeudessa, samoin itsenäisyyshankkeessa aktiivisten ANC ja Omnium Cultural -järjestöjen puheenjohtajat Jordi Sanchez ja Jordi Cuixart. Puigdemont ja neljä muuta Brysseliin siirtynyttä ovat saaneet peräänsä luovutuspyynnön.

Itsenäisyysliikkeellä on nyt marttyyrejä, ja samalla käytetty retoriikka on koventunut entisestään. Puigdemont on alkanut pitää itseään pakolaishallituksen johtajana, ja hän syyttää Espanjaa autoritaariseksi, epädemokraattiseksi ja fasistiseksi, joka pitää vankiloissaan poliittisia vankeja ihmisoikeuksia rikkoen.

Llibertat presos politics”, vapauttakaa poliittiset vangit, vaativat julisteet, sosiaalinen media ja massamielenosoitusten iskulauseet. Itsenäisyysjohtajat kehottavat kansalaistottelemattomuuteen francolaista sortaja-Espanjaa vastaan.

Osansa syytöksistä on saanut myös EU. ”Katalonian hallitus on vankilassa, onko tämä Eurooppa se, jonka te haluatte?”, Puigdemont laukoi osoittaen sanansa Eurooppa-neuvoston puheenjohtajalle Donald Tuskille sekä komission Jean-Claude Junckerille.

Väitettä poliittisista vangeista on vaikea osoittaa todeksi. Espanja on eurooppalainen normidemokratia, joka pärjää hyvin kansainvälisissä vertailuissa. Vankiloissa istuvia itsenäisyysmiehiä ja -naisia syytetään rikoksista, ei poliittisista mielipiteistä.

Oikeastaan he ovat vangittuja poliitikkoja poliittisten vankien sijaan. Itsenäisyyttä ajavat puolueet, järjestöt ja julkaisut ovat edelleenkin sallittuja, kunhan ne toimivat lain puitteissa.

Eurooppa on antanut täyden tukensa Espanjan oikeusjärjestelmälle, ja jopa Amnesty International on todennut, että katalonialaisvangit eivät täytä mielipidevankien määritelmää. Huomattavaa on myös se, että itsenäisyysliike ei ole koskaan riitauttanut oletettuja ihmisoikeusrikkomuksia tai väitettyä Katalonian sortoa kansainvälisissä tuomioistuimissa.

 

VIISI VUOTTA KESTÄNYT procés on päättymässä nolosti. Kansallisessa huumassa luvatut tavoitteet ovat kauempana kuin pitkään aikaan. Espanjan keskusvalta on vienyt Katalonialta autonomian, kansa on jakautunut, kansainvälistä tukea ei ole ja taloudellinen valta pakenee muualle.

Heti Katalonian holhoukseen ottamisen jälkeen Espanjan pääministeri Mariano Rajoy julisti uudet aluevaalit pidettäväksi 21. joulukuuta. Kaikki itsenäisyyttä kannattavat puolueet ovat ilmoittautuneet mukaan: ERC ja CUP osallistuvat vaaleihin itsenäisesti, PEDCat osana Puigdemontin Junts per Catalunya -koalitiota.

On mielenkiintoista nähdä, lähteekö Katalonian itsenäisyysliike vaaleihin uudella pragmaattisemmalla otteella vai pitääkö se kiinni tinkimättömästä periaatteesta. Katalonialaiset ovat myös alkaneet penätä vastauksia kysymyksiin, miksi lupaukset eivät toteutuneet? Huijattiinko heidät valheilla mukaan tunteelliseen prosessiin?

Kampanjoinnin ensi metreillä näyttää siltä, että itsenäisyysliike syyttää edelleenkin kaikesta Madridin keskusvaltaa. Espanja pyritään osoittamaan jälkifrancolaiseksi autoritaariseksi maaksi, jonka oikeuslaitos on läpensä politisoitunut. Poliittiset vangit vaaditaan vapautettavaksi ja samalla epäillään jo ennakkoon, että Espanja ei tunnusta vaalien tulosta, jos itsenäisyysmieliset voittavat.

Kataloniassa on sanonta, jonka mukaan ihminen on ainoa luomakunnan olento, joka kompastuu kaksi kertaa samaan kiveen. Tässä suhteessa Katalonian itsenäisyysliike on hyvinkin inhimillinen.

 

Hannu Arvio on toimittaja, yrittäjä, suomen kielen opettaja ja Espanjan tuntija. Arvio on asunut Barcelonassa vuodesta 1995.  

 


Kommentit

Kalevi Sorsa -säätiö