Jaakko Blomberg: Jännitteitä Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan linjauksissa
Suomi on sotilasliittoihin kuulumaton maa, jolle on keskeistä kehittää yhä laajenevaa puolustusalan yhteistyötä kumppaniensa kanssa. Turvallisuuspolitiikan päämääränä on ehkäistä joutuminen osapuoleksi sotilaalliseen konfliktiin, mutta EU:n jäsenenä Suomi ei voi olla ulkopuolinen, jos turvallisuus on Euroopassa uhattuna.
Suomi on sotilasliittoihin kuulumaton maa, jolle on keskeistä kehittää yhä laajenevaa puolustusalan yhteistyötä kumppaniensa kanssa. Turvallisuuspolitiikan päämääränä on ehkäistä joutuminen osapuoleksi sotilaalliseen konfliktiin, mutta EU:n jäsenenä Suomi ei voi olla ulkopuolinen, jos turvallisuus on Euroopassa uhattuna.
HALLITUS LAATI VUONNA 2016 ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon ja perinteestä poiketen siitä erillisen puolustusselonteon keväällä 2017. Ne linjaavat Suomen turvallisuuspolitiikkaa muuttuvissa olosuhteissa. Eduskunnan vastaavat valiokunnat laativat kummastakin omat lausuntonsa.
Näissä turvallisuus- ja puolustuspoliittisissa asiakirjoissa ylläpidetään Suomen asema sotilasliittoihin kuulumattomana maana. Samalla niissä korostetaan puolustusvoimien kehittämisen rinnalla kansainvälistä turvallisuus- ja puolustusyhteistyötä. Yhtälö ei ole täysin vailla jännitteitä.
Puolustusalan yhteistyö Ruotsin ja muiden pohjoismaiden kanssa, Euroopan unionin puitteissa, Naton ja eräiden Nato-jäsenmaiden kanssa on muutaman viime vuoden aikana ollut hallitseva ja kehittyvä linjaus. Se näkyy sekä solmituissa sopimuksissa että osallistumisessa kansainvälisiin sotilaallisiin harjoituksiin.
EU:n Lissabonin sopimuksen perusteella jäsenvaltiot ovat sitoutuneet avustamaan toisiaan, jos niiden turvallisuus sitä vaatii. Vuonna 2017 valmistui lainsäädäntö, joka lisää Suomen puolustusvoimien tehtäviin osallistumisen EU-sopimusten mukaisesti avun antamiseen ja kansainväliseen toimintaan.
Tämä vahvistunut yhteistyömalli on herättänyt myös varauksia. Molemmissa mainituissa selonteoissa tuodaan toistuvasti esiin, että Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan päämääränä on ehkäistä joutuminen sotilaallisen konfliktin osapuoleksi. Yhtä selvästi todetaan, että Suomella ei ole mahdollisuutta eikä halua eristäytyä toimintaympäristöstään. EU:n jäsenenä Suomi ei voisi olla ulkopuolinen, jos sen lähialueella tai muualla Euroopassa turvallisuus on uhattuna.
Näihin linjauksiin ovat yhtyneet myös eduskunnan ulkoasiainvaliokunta ja puolustusvaliokunta omissa lausunnoissaan.
Keskeinen kysymys kuuluu: Kuinka vältetään joutumasta konfliktin osapuoleksi, jos ei voida pysyä ulkopuolisena? Täytyy voida osallistua, mutta se on tehtävä tavalla, joka ei vie Suomea sotilaalliseen konfliktiin. Se on epäilemättä järkevä ohjeistus, mutta siinä onnistuminen riippuu olosuhteista.
TOINEN MERKITYKSELLINEN linjauspari on esitetty puolustusselonteossa. Siinä viitataan eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan utp-selonteosta laatimaan mietintöön, jossa todetaan, ettei Suomi salli alueensa käyttämistä vihamielisiin tarkoituksiin muita valtioita vastaan.
Puolustusselonteossa hallitus kuitenkin katsoo, että tämä ei rajoita Suomen mahdollisuuksia antaa ja ottaa vastaan kansainvälistä apua tai tiivistää puolustusyhteistyötä. Perusteeksi hallitus vetoaa ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteossa esitettyihin linjauksiin.
Eduskunnan puolustusvaliokunta kiteyttää: Uskottava puolustus sekä mahdollisuus kriisitilanteessa ottaa vastaan ja antaa muille apua ovat sotilaallisen turvallisuutemme perusta. Ikään kuin varauksena valiokunta lisää kuitenkin heti perään: Suomi ei salli alueensa käyttämistä vihamielisiin tarkoituksiin muita valtioita vastaan.
On hyvä pitää mielessä, että Suomen ja Venäjän vuonna 1992 solmima sopimus suhteiden perustasta kieltää oman alueen antamisen kolmannen valtion käytettäväksi toista sopimuspuolta vastaan. Vastaava määräys sisältyy muun muassa Saksan sopimukseen Neuvostoliiton/Venäjän kanssa vuodelta 1990.
Kun kysymys on alueemme turvallisuuteen kohdistuvasta uhasta, Suomen toiminnan tarkoitus on puolustaa omaa aluettaan ja tarvittaessa sopivin keinoin tukea kumppaneiden vastaavia pyrkimyksiä, siis puolustustoimia. Puolustustoimet eivät määritelmän mukaan voi olla vihamielisiä toimia muita valtioita kohtaan.
Pitäisi olla sanomattakin selvää, että jos toiset EU-jäsenvaltiot tai muut kumppanimme ovat käynnistäneet vihamielisiä toimia kolmansia valtioita kohtaan, Suomi ei niihin osallistu.
Arvioon konfliktin luonteesta (hyökkäys vai puolustus) vaikuttaa luonnollisesti se, kuinka konflikti on saanut alkunsa (kuka aloitti). Yhtäältä on selvää, että konflikti- tai sotatilanteessa voimankäytön kuvaaminen hyökkäykseksi tai puolustukseksi riippuu siitä, kumman osapuolen kannalta asiaa katsotaan.
Toisaalta puolustusyhteistyön ytimessä on vastavuoroisuus. Jos Suomi haluaa tarvitessaan vastaanottaa tukea alueensa puolustamiseen, sen on oltava myös valmis osallistumaan kumppanimaidensa puolustustoimiin. Kuinka se tapahtuu ja mitä siihen sisältyy, se riippuu luonnollisesti tilanteesta, konfliktin luonteesta ja etenemisestä.
ARVIOITAESSA SUOMEN turvallisuuspolitiikan päämääriä ja velvollisuuksia yleisemmällä tasolla on nojauduttava geopolitiikkaan. Suomella on pitkä maaraja Venäjän kanssa. Suomi on Ruotsin kanssa Naton ja Venäjän välissä. Pohjoisessa on Naton jäsen Norja. Itämeren itärantaa hallitsevat Naton jäsenmaat Viro, Latvia, Liettua ja Puola. Venäjän Kaliningradin merkitys ei ole vähäinen, varsinkaan eteläisellä Itämerellä.
Pohjois-Euroopassa konfliktia, johon liittyy voimankäyttöä tai sillä uhkaamista, olisi kovin vaikea rajata. Se vetäisi mukaansa alueen maita vaikka ne haluaisivat pysyä sivussa.
Suomalaisen turvallisuuspolitiikan avainkysymys on, kuinka me voimme omalla politiikallamme vähentää konfliktin syttymisen mahdollisuutta alueellamme. Vaikka kahdessa viimeisessä selonteossa esitetään perusteluja erillään pysymisen puolesta, näyttää turvallisuuspoliittisen ajattelun pääsuunta olevan sitoutuminen kansainväliseen puolustusyhteistyöhön.
Puolustusyhteistyöhön kuuluva verkostoituminen ja maantiede ylläpitävät Pohjois-Euroopassa vakautta, joka on omiaan ennalta ehkäisemään ristiriitojen kärjistymistä. Kysymys on geopolitiikasta.
Jaakko Blomberg on valtiotieteiden lisensiaatti, eläkkeellä oleva diplomaatti, viimeksi suurlähettiläs Tallinnassa 2001–2005.
Lue myös Blombergin artikkeli Mitä Suomen puolustusyhteistyö pitää sisällään?.