Maija Mattila: Talvivaaran politiikka


Kalevi Sorsa -säätiö | 11.12.2017

Maija Mattilan Talvivaaran politiikka – Kuinka edustuksesta kamppaillaan tarkastelee kansanedustajien ja kansalaistoimijoiden puhetta suomalaisten ja kainuulaisten ajatuksista ja eduista Talvivaaran tapauksessa. Puheella ihmisten ajatuksista ja eduista kaupataan poliittisia tarkoitusperiä neutraalilta kuulostavalla kielellä.

Talvivaaran lähialueen kansanedustajien puhe eduskunnassa oli pääasiassa reaktiivista ja ympäripyöreää, korostaen sekä työpaikkoja että luonnonsuojelua ihmisten etuna. Varsinaisia päätösehdotuksia puheeseen ei sisältynyt. Stop Talvivaara -kansalaistoimijoilla sen sijaan puhe petetyistä kainuulaisista toimi polttoaineena vaatimukselle sulkea kaivos. Riippuen omasta poliittisesta painotuksestaan kansanedustajat esittivät Stop Talvivaara -liikkeen joko marginaalisena tai kainuulaisten oikeutettua vihaa ja pettymystä edustavana.

Stop Talvivaara -liikkeen tiedotteissa ja videoissa seikkailivat maitotilalliset, kalastajat, pastorit ja turismiyrittäjät. Näiden ihmisten suulla Stop Talvivaara ikään kuin ilmoittautui paikallisten ja ”tavallisten” kansalaisten edustajaksi. Tällä tavoin se pyrki kyseenalaistamaan muun muassa silloisen elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren määritelmän ”yhteiskunnan kokonaisedusta”.

– Stop Talvivaaran yksi keskeinen argumentti oli, että Talvivaaraa ei tullut ymmärtää vain paikallisena kysymyksenä. Sen sijaan oli kyse Oulujoen ja Vuoksen vesistöistä, jotka olivat liikkeen mukaan kansallisomaisuutta. Tämän vuoksi kaikki vesistöjen tilasta huolestuneet olivat liikkeen mielestä asianosaisia, Maija Mattila sanoo. – Talvivaaran kysymys osoittaa, että määritelmä asianosaisuudesta on poliittisesti merkityksellinen.

Monet kansanedustajatkin pitivät Talvivaaraa kansallisena kysymyksenä, tarkastelivatpa he sitä kaivosteollisuuden tai ympäristön näkökulmasta. Kysymyksen kansallisesta merkittävyydestä kieli sekin, että ministerit ylipäätään puuttuivat Talvivaaran toimintaan.

– Kuitenkin jotkut kansanedustajat ja muut toimijat pyrkivät epälegitimoimaan Stop Talvivaaran toimintaa väittämällä, että liike ei olisi ollut paikallinen. Kansalaistoimijat joutuivatkin paradoksaaliseen tilanteeseen: ollakseen legitiimejä toimijoita, heidän olisi pitänyt olla paikallisia, mutta Talvivaara ei kuitenkaan ollut paikallinen kysymys, Mattila analysoi. – Miksi kansalaistoimijoiden pitäisi olla paikallisia? Eiväthän Pekka Perä tai ministeritkään olleet paikallisia, hän jatkaa.

Raportti osoittaa, että edustamisväitteet, eli väitteet ihmisten ajatuksista ja eduista, ovat tapa viestiä poliittisia ja ideologisia tarkoitusperiä niin, että ne kuulostavat neutraaleilta. Se osoittaa myös strategioita, joilla pyritään rapauttamaan poliittisten toimijoiden legitimiteettiä.

– Taito tunnistaa ja tulkita edustamisväitteitä on olennaista demokratian jatkuvuudelle. Kansalaistoiminta on tärkeää ennen kaikkea siksi, että eduskunnasta ei ole haastamaan vallalla olevia ”totuuksia” siitä, mitä ihmiset ajattelevat ja mitkä heidän etunsa ovat, Mattila huomauttaa.

Talvivaaran politiikka -raportti perustuu YTT Maija Mattilan väitöskirjaan From Representative Democracy to Democratic Representation – Lessons from the Talvivaara controversy, joka on ilmestynyt Tampereen yliopiston Acta Universitatis Tamperensis -sarjassa marraskuussa 2017. Raportin aineistona on käytetty väitöskirjan aineistoa vuosilta 2005–2015 käsittäen Talvivaaran tapaukseen liittyviä ministerilausuntoja, hallinnollisia lausuntoja ja virallisia tiedotteita, kansanedustajien kirjallisia kysymyksiä, talousarvio- ja lisätalousarvioaloitteita, eduskunnan täysistuntojen pöytäkirjoja, Stop Talvivaara -liikkeen tiedotteita ja YouTube-videoita sekä haastatteluita (41 kpl). Aineistoon sisältyy myös osallistuvaa havainnointia mielenosoituksista, kansalaiskokoontumisista ja paneelikeskusteluista.

Raportin voi tilata maksutta osoitteesta info(at)sorsafoundation.fi.

Lue PDF
Lue Issuussa

 

 

 

 


Kommentit

Kalevi Sorsa -säätiö