Mikko Majander: Perkeleen jäljillä Liettuassa

Baltian maista Liettua lienee suomalaisille vierain, vaikka senkin kanssa olemme kuuluneet samaan tsaarien keisarikuntaan - ja 1939 Hitlerin Stalinille luovuttamaan etupiiriin. Taustaa on Itämeren Hansa-ajoista asti, ja nyt jaamme yhteistä unionia yhteisvaluutta euroa myöten.

· Mikko Majander

Jaa: Facebook · LinkedIn · Twitter

HISTORIANKIRJAT KERTOVAT, ETTÄ Euroopan viimeiset pakanamaat sijaitsivat Liettuassa. Sittemmin siellä kirittiin uskon asioissa niin, että Vilnan vanhakaupunki vilisee Unescon maailmanperintökohteen edestä komeita kirkkoja.

On goottilaista ja barokkityyliä, enimmäkseen katolilaisia, mutta myös ortodoksista koulukuntaa, joku uniate-kirkko ja saksalaisten jäljiltä luterilainenkin. Sekä tietysti synagoga. Virkeä opastyttö hehkuttaa, että Vilna on ”city of tolerance”, suvaitsevaisuuden kaupunki.

Juutalaiset saattavat ajatella tästä toisin. Ennen toista maailmansotaa heitä asui Vilnassa kymmenin tuhansin niin, että kaupunki tunnettiin ”pohjoisen Jerusalemina”. Enää he ovat harvassa – ja syyn tietää jokainen.

Toisenlaista terroria dokumentoi Kansanmurhan museo, joka KGB:n entisessä päämajassa esittelee Neuvosto-Liettuan rikoksia ihmisyyttä kohtaan. Niillä hankki 1944–1946 kannuksia muuan Mihail Suslov, joka myöhemmin tuli suomalaisillekin tutuksi NKP:n pääideologina.

 

OSUN VILNAN JUUTALAISKORTTELEISSA kadunkulmaan, josta laskeutuu portaat kuin lupaava luolan suu kivijalkakauppaan nimeltä ”Thelonious”.

Liettuassa muhi 1960-luvulta lähtien Neuvostoliiton kuumin keitos jazzia, sen vänkyrää avantgarden laitaa. Trio Ganelin niitti mainetta maailmalla ja vieraili myös Porin festivaaleilla kesällä 1983.

Bändiä puffattiin vertaamalla sitä Art Ensemble of Chicagoon. Jazzin lavealle tielle vasta astuneena epäilin, ettei neukuista ole tällä saralla painimaan amerikkalaisten sarjassa. Ganelinit lensivät kuitenkin omilla siivillään, ja heidän levyjään laittaa yhä mielellään soittimen lautaselle.

Vapaan ilmaisun traditio on jaksanut hienosti läpi Liettuan mullistusten. Monkin kellarista löytyy monta herkkua ja käy ilmi, että kaupan pitäjä on mukana pyörittämässä free jazziin keskittyvää levymerkkiä NoBusiness.

Yhtiö tuskin tavoittelee kaupallista suuruutta, mutta katalogin joka nimike tuntuu kiinnostavalta. Sieltä löytyvät Liettuan nykytähdet Liudas Mockunaksen johdolla, mutta myös hämmästyttävä kattaus koko genren kansainvälistä kärkeä, historiallisia äänityksiä myöten.

 

SIIRTYMÄ VILNASTA KAUNASIIN vie jokiviivalle, joka aikanaan piirsi Venäjän ja Preussin rajan. Totta tosiaan, Suomihan on kuulunut Liettuan kanssa samaan tsaarien valtakuntaan, niin kuin myöhemmin Hitlerin Stalinille myöntämään etupiiriin.

Pohdin näitä Kaunasissa Paholaisen museossa, jossa Aatu ja Josif esiintyvät sarvet päässä ja vanha vihtahousu repii haitaria, pirun palkeita. Jostain täältäpäin lienee lähtöisin myös suomen kielen komein voimasana, vaikka Perkunas viittaakin ukkosenjumalaan.

Paikallinen pakanauskonto kukoistaa yhä Zalgirio Arenalla, joka on Euroopan komeimpia koripallopyhättöjä ja perkeleellinen paikka vierasjoukkueelle. Kaunasista alkoi toukokuussa 1939 Suomen kansainvälinen taival lajin EM-kisoissa, kun isäntämaa löylytti susijengin esi-isiä luvuin 112–9. Tulevana syksynä olisi Helsingissä revanssin paikka.

Katumaisemasta erottuu myös muutamia silmänmukaisia funkkisrakennuksia. Vaan ei tainnut modernin etsijä Henry Parland ehtiä niitä ihailemaan, ennen kuin kuoli täällä vuonna 1930 Helsingin boheemielämästä karkotettuna, vain 22-vuotiaana.

Matkaretkueemme sen sijaan ennättää illan päätteeksi jazzklubiin, jossa meidät tavoittaa toinen suruviesti: presidentti Mauno Koivistolle koitti aika. Mieli haikeana mietin, oliko hän enemmän valssi- vai kenties tangomiehiä, kun vuonna 1950 vei ensi kerran Tellervoa Pansiolan työväentalolla tansseihin…

 

Kolumni on julkaistu Demokraatissa 25.5.2017.

Kuva: Mikko Majander, Paholaisen museo, Kaunas  

Jaa: Facebook · LinkedIn · Twitter