Remain-sukupolvi Brexit-Britanniaa rakentamassa

Kolme neljästä alle 25-vuotiaasta äänesti Britannian EU-eroa vastaan vuoden 2016 kansanäänestyksessä. Eroa kannattaneiden määrä kasvoi iän noustessa sukupolvi sukupolvelta ja yli 65-vuotiaista 60 % äänesti eronpuolesta. Brittiläisessä yhteiskunnassa sukupolvien väliset näkemyserot ovat suuria yleisesti ja erityisen voimakkaasti ne näkyivät tässä kysymyksessä. Kysymyksessä, joka vaikuttaa jokaisen saarivaltiossa asuvan elämään tulevina vuosikymmeninä merkittävästi.

Poliittisessa päätöksenteossa on hyvin usein kyse pitkälle tulevaisuuteen ulottuvien päätösten tekemisestä, ilman mahdollisuutta kuulla niitä, jotka vaikutusten kanssa tulevat elämään. Päätökset pyritään tekemään parhaan mahdollisen käytettävissä olevan tiedon ja vaikutusanalyysien varassa.

Brexit-äänestys on dramaattinen esimerkki siitä, että päätöksen vaikutusten kanssa elävät sukupolvet pääsivät kertomaan mielipiteensä, vain tullakseen jätettyä huomiotta päätöksenteossa. Eroa kannattanut “Leave”-kampanja rakensi paljon menneen maailman romantisoinnille, ajatukselle menneestä suuruudesta ja yhteiskunnasta, johon tulee pyrkiä takaisin. Se yhteiskunta ei kuitenkaan valtaosin ole koskaan ollutkaan todellisuutta kuvatun kaltaisena. Tämän päivän Iso-Britannia ei ole globaali suurvalta, eikä se sellaiseksi muutu EU:n ulkopuolella. Keskinäisriippuvuuden maailmassa ainoa tapa rakentaa tasa-arvoisia, hyvinvoivia ja oikeudenmukaisia yhteiskuntia on tehdä yhteistyötä kansallisen tason lisäksi myös kansainvälisellä tasolla. Briteissä yhteistyö ei kansanäänestyksen jälkeen näytä onnistuvan edes puolueiden sisällä.

Jos nuoret sukupolvet (jolla tässä tarkoitetaan kaikkia alle 45-vuotiaita) olisivat saaneet päättää maansa tulevaisuudesta, olisi tuloksena ollut yksiselitteisen selvä “Remain”, eli EU:n jäsenenä pysyminen. Sen sijaan he joutuvat nyt rakentamaan tulevaisuuttaan ja yhteiskuntaansa EU:n ulkopuolella, ilman merkittävää ääntä tai roolia Brexitin käytännön toteutuksen, sopimusten tai lainsäädännön määrittelyssä.

**

Päätös on tehty ja poliittinen todellisuus näyttää sanelevan lähdön välttämättömäksi. Joten on järkevää arvioida mahdollisia polkuja eteenpäin ja pohtia Iso-Britannian tulevaa roolia ja paikkaa maailmassa.

Elämä EU:n ulkopuolella saattaa sallia enemmän tilaa kansalliselle päätöksenteolle ja tulkinnalle kansainvälisten sopimusten noudattamisesta (Briteissä on ollut erityistä vetoa jättää ihmisoikeussopimusten osia noudattamatta). Samalla se kuitenkin tarkoittaa myös pienempää mahdollisuutta vaikuttaa kansainvälisiin sopimuksiin, standardeihin ja kehitykseen. On selvää, että yhteistä kansainvälistä tahtotilaa määriteltäessä 450 miljoonan ihmisen markkinat ajavat ohi 60 miljoonan markkinoista. On myös selvää, että 27 maan yhteinen ja yhtenäinen linja on vahvempi missä tahansa neuvottelussa kuin yhden – vaikkakin melko suuren – eurooppalaisen maan toiveet.

Toisin kuin yksittäiset valtiot, Euroopan unioni on standardien asettaja, ei niiden omaksuja. Tästä selkeä esimerkki on keväällä voimaan tullut GDPR-lainsäädäntö. Ei ole sellaista teknologiayritystä, joka ei haluaisi toimia Euroopassa ja siten ei olisi valmis muuttamaan globaaleja toimintamallejaan noudattaakseen uusia unionin asettamia ehtoja.

Joten kun lisääntyneen suvereniteetin ja itsenäisyyden illuusio hälvenee todellisuuden tieltä, on brittien löydettävä uusia tapoja vaikuttaa omaan tulevaisuuteensa. Kansallisesti se tarkoittaa tuleviksi kuukausiksi ja vuosiksi valtavaa määrää uutta lainsäädäntöä, kun kaikki vanha EU-lainsäädäntö säädetään uudestaan. Mikäli siis vanhaa EU-lainsäädäntöä ei vain siirretä omaksi kertapäätöksillä. Mutta tätä vaihtoehtoa on myös vastustettu, koska tästähän juuri piti päästä eroon. Se tarkoittaa myös yhteiskunnallista keskustelua maan uudelleenasemoinnista globaalilla näyttämöllä, osana kansainvälistä yhteisöä. Kun on lähtenyt yhdestä yhteisöstä, on mietittävä mihin sitten kuuluu?

Lopulta kysymys ei ole vain maan hallituksen tai poliittisen eliitin pohdinnasta, vaan kyse on valtavan laajasta kuulumisen, identiteetin ja yhteisön (uudelleen)määrittelemisestä koko yhteiskunnalle, niin kansalaisyhteiskunnalle kuin yrityksille ja yksilöille. Kun meillä Suomessa kolmekymppisten sukupolvi ei kunnolla muista aikaa ennen EU-jäsenyyttä ja kaksikymppiset aikaa ilman euroa, on vuonna 1973 unionin jäseneksi liittyneessä Britanniassa eurooppalaisuus vielä useammille sukupolville osa pysyvää identiteettiä.