Ulkoistajan ja yhtiöittäjän käsikirja

Konsulttidemokratia-kirjastaan tunnetut Hanna Kuusela ja Matti Ylönen ovat laatineet Ulkoistajan ja yhtiöittäjän käsikirjan, jossa käydään läpi mitä ulkoistaminen tai yhtiöittäminen merkitsee päätöksenteon demokraattisuuden ja avoimuuden tai kansalaisten oikeusturvan kannalta ja minkälaisia kustannuksia ulkoistaminen voi tuoda tullessaan.

Mitä ulkoistaminen tai yhtiöittäminen merkitsee päätöksenteon demokraattisuuden ja avoimuuden tai kansalaisten oikeusturvan kannalta? Minkälaisia kustannuksia ulkoistaminen voi tuoda tullessaan? Konsulttidemokratia-kirjastaan tunnetut Hanna Kuusela ja Matti Ylönen ovat kirjoittaneet Ulkoistajan ja yhtiöittäjän käsikirjan.

Ulkoistuksia ja yhtiöittämisiä perustellaan usein suoraviivaisesti kustannussäästöillä. Todellisten kustannusten ja hyötyjen laskeminen on kuitenkin usein hyvin vaikeaa, ellei jopa mahdotonta. Ulkoistuksista syntyy tyypillisesti erilaisia hallintokuluja, joita kutsutaan transaktiokustannuksiksi. Kilpailutusasiakirjojen laatiminen, kilpailuttaminen, mahdolliset oikeusprosessit ja voittaneen toimittajan työn valvominen tuovat kustannuksia, joita tyypillisesti ei oteta mukaan laskemiin.

Ulkoistukset synnyttävät usein myös rahassa vaikeammin mitattavia ongelmia. Esimerkiksi päätöksenteon demokraattisuus ja avoimuus tyypillisesti heikkenevät, kansalaisten oikeusturva kärsii ja päätöksentekijöiden tietopohja murenee. Lisäksi toiminnan suuntaa on vaikea muuttaa sen jälkeen, kun kilpailutusasiakirjat on allekirjoitettu.

Lue PDF
Lue Issuun kautta

Jaa: Facebook · LinkedIn · Twitter