Kohti kestävää kasvua

· Hildur Boldt

Jaa: Facebook · LinkedIn · Twitter

Kohti kestävää kasvua -projektissa pohditaan taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävän talouskasvun edellytyksiä. Vuonna 2011 projektissa kartoitettiin ja arvioitiin ekologisen makrotaloustieteen ja kasvukritiikin muotoilemaa kritiikkiä talouskasvusta rajallisen maapallon puitteissa. Projekti julkaisi marraskuussa 2011 projektikoordinaattori Antti Alajan raportin Mikä ihmeen degrowth? Johdatus kasvukritiikin uuteen aaltoon.

Syksyllä 2012 valmistui artikkelikirja Kriisikierteestä hyvän kehään taloudellisen, sosiaalisen ja ekologisen hyvästä kehästä. Antti Alajan toimittamassa julkaisussa johtavat suomalaiset tutkijat pohtivat, onko kierre katkaistavissa. Saadaanko sosiaalipolitiikka palvelemaan kansantalouden kehitystä, vai pitäisikö sitä ohjata 2010-luvulla enemmän ekologisesti kestävän kehityksen edistämiseen? Miten päästä talouden kehitysuralle, jossa korkeasuhdanteet eivät ole enää itseään tuhoavia?

Julkaisuun ovat kirjoittaneet Antti Alaja, Jussi Ahokas, Robert Hagfors, Tuula Helne, Tuuli Hirvilammi, Jouko Kajanoja, Pauli Kettunen Markku Laatu ja Matti Tuomala.

Toiseksi Antti Alajan ja YTM Esa Suomisen  tietokirja Taloutta työväelle – Markkinaliberalismin myyttejä murtamassa julkaistiin lokakuussa 2013 Into-kustannuksen kautta osana hankkeen toimintaa. Kirjassa haastetaan ”markkinaliberalismin myytit” tasapainohakuisista rahoitusmarkkinoista, kaikille työtä tuovista joustavista työmarkkinoista sekä eriarvoisuudesta talouskasvun edellytyksenä. Kirjassa etsitään vaihtoehtoja markkinaliberaaleille ajatuskuluille John Maynardin Keynesin sekä hänen teoreettisen työnsä jatkajien ajatuksista. Erityisen huomion saavat jälkikeynesiläiset ajattelijat kuten Hyman P. Minskyn ja Paul Davidson. Jälkikeynesiläisyys tarjoaa vankan teoriaperustan nykyisen talouspolitiikan ja -ajattelun haastamiseen – sekä uudelleensuuntaamiseen palvelemaan kansalaisten laajan enemmistön yhteistä hyvää.

Lisätietoa projektista:
Projektikoordinaattori Antti Alaja
Puh. 040 1952 041
etunimi.sukunimi (a) sorsafoundation.fi

Hankkeen blogit ja muut julkaisut

Hankkeen tapahtumat

Jaa: Facebook · LinkedIn · Twitter