Velka ja kasvu

Julkaistu SDP:n jäsenlehti Aimon (4/2013) Talousoppi-palstalla 17.5.2013.

Velka on pahasta ja yli tulojensa eläminen tie turmioon. Näin olemme tottuneet ajattelemaan ja sen on myös moni nähnyt lähipiirissään. Kun valtioiden menot ovat kasvaneet ja tulot romahtaneet finanssi- ja sitä seuranneen talouskriisin johdosta, on katse kääntynyt kauhistuneena valtionvelkaan, viimeistään Kreikan velkakriisin myötä. Ratkaisuksi on esitetty vyönkiristystä. Kun kotitalous elää yli varojensa, sen on karsittava menojaan. Siksi tuntuu luonnolliselta, että vastaus julkisen talouden tervehdyttämiseen on menoleikkaukset ja velkaantumisen taittaminen.

Mutta kansantalous ei toimi kuten kotitalous. Matti voi vähentää kulutustaan ilman että se vähentää hänen tulojaan. Kansantaloudessa taas Matin kulutus on Maija tuloa ja Maijan kulutus Matin tuloa. Jos kaikki vähentävät kulutustaan samaan aikaan, vähenevät myös kaikkien tulot. Sen seurauksena työttömyys kasvaa, mikä ruokkii kehää entisestään. Juuri tähän havaintoon perustuu Keynesin vastasyklinen kysynnän säätely.

Taantumassa – kun kotitaloudet ja yritykset yrittävät maksaa velkojaan pois – julkisen vallan on kulutettava, jotta talouden pyörät pysyvät liikkeessä ja ihmisillä olisi töitä. Aika hellittää kaasua on vasta, kun talouskasvu on vahva ja täystyöllisyys saavutettu. Yksilölle turvaa luovat instituutiot kuten työttömyysturva ja toimeentulotuki toimivat taantumassa automaattisina vakauttajina, jotka ylläpitävät kulutuskysyntää ja vakautta taloudessa. On siis yritysten etu, että julkinen sektori velkaantuu.

Virkamiehet ja poliitikot molemmin puolin Atlanttia ovat hakeneet tukea vyönkiristyspolitiikalle pääasiassa kahdesta tutkimuksesta. Ne ovat Alesina ja Ardagnan tutkimus, jonka mukaan suuret ja päättäväiset julkisen kulutuksen leikkaukset ovat monessa maassa luoneet kasvua, ja Reinhart ja Rogoffin työpaperi, jonka mukaan talous supistuu, kun valtionvelka ylittää 90 % bkt:stä. Jälkimmäinen näistä on nyt tullut surullisen kuuluisaksi, kun jatko-opiskelija huomasi, että tulos perustuu virheeseen excel-taulukossa.

Molemmat johtavien päättäjien hehkuttamat tutkimukset ovat osoittautuneet tutkimusmenetelmällisesti heikoiksi ja niiden johtopäätökset paikkansa pitämättömiksi. Alesina ja Ardagna olivat jättäneet vertailustaan pois maita, jotka eivät sopineet kuvaan, he eivät huomioineet muita selittäviä tekijöitä jne.

Reinhart ja Rogoffin tutkimuksen heikkouksia on excel-virheen lisäksi, etteivät he tehneet eroa maiden välillä joilla velka on omassa valuutassa ja oma keskuspankki, ja niiden jotka eivät voi harjoittaa itsenäistä rahapolitiikkaa.  Lisäksi se, että korkean velka-asteen syy on heikko kasvu, on yhtä hyvä (tai jopa parempi) selitys kuin tutkijoiden oletus, että korkea velka-aste johtaa heikkoon kasvuun.

Tutkijoiden puolustukseksi on sanottava, että he muotoilivat johtopäätöksensä paljon varovaisemmin kuin useimmat, jotka ovat niitä käyttäneet poliittisesti hyväkseen.

Olisimme voineet oppia kerrasta eli 1930-luvun lamasta, että vyönkiristys syventää talousahdinkoa. Oppimattomuuden hinta on ollut uusi taantuma, miljoonien eurooppalaisten työttömyys, köyhyys ja näköalattomuus. Turhan takia. Nyt kun läksy toivottavasti opittu, tulisi katse kääntää elvytykseen ja sosiaalisiin investointeihin. Meillä ei ole varaa olla tekemättä niitä.

Lue myös Antti Alajan Hyvä talouspolitiikka ei synny paniikissa.