
26.3.2015 Seminaari: Investointivetoinen elpyminen Euroopassa
Englanninkielisessä konferenssissa pohditaan seuraavia askelia eurooppalaisen investointilaman selättämiseksi. Alustajina mm. Stephany Griffith-Jones Columbia Universitysta ja Markus Berndt Euroopan investointipankista.
Aika: Torstai 26.3.2015 klo 14.30–18.30
Paikka: Kulttuuritehdas Korjaamo, Kulmasali, Töölönkatu 51 a-b, Helsinki
Euroopan unionin ja etenkään euroalueen maat eivät ole päässeet kestävälle kasvu-uralle globaalin finanssikriisin jälkeen. Euroopassa on vallinnut pitkäkestoinen investointilama ja euroalueen työttömyysaste on edelleen yli 5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin Yhdysvalloissa.
Päättäjien keskuudessa vahvistui vuoden 2014 aikana näkemys siitä, että EU-maiden kasvu ja työllisyys edellyttävät investointiasteen kasvua Euroopan talouden avainsektoreilla. EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker ilmoitti marraskuussa 2014 315 miljardin euron investointiohjelmasta.
Komission ohjelman realistisuus on kuitenkin herättänyt keskustelua päättäjien ja taloustieteilijöiden keskuudessa. Kriitikot ovat korostaneet, että ohjelma on ensimmäinen askel oikeaan suuntaan, mutta se ei ole riittävä palauttamaan Euroopan unionia kestävälle kasvu-uralle.
Brysselistä käsin toimivan Foundation for European Progressive Studies -ajatuspajan ja Kalevi Sorsa -säätiön englanninkielisessä konferenssissa pohditaan kansainvälisten ja kotimaisten huippualustajien kanssa seuraavia askelia eurooppalaisen investointilaman selättämiseksi.
Programme
14.30–15.00 Registration
15.00–15.15 Opening
→ Mikko Majander, Director, Kalevi Sorsa Foundation
→ Giovanni Cozzi, Senior Economist, FEPS
15.15–16.00 Investment-led Strategy for Growth and Jobs in Europe
→ Stephany Griffith-Jones, Financial Markets Director, Initiative for Policy Dialogue, Columbia University
16.00–16.45 The Role of European investment bank and public development institutions in promoting investment-led recovery
→ Markus Berndt, Head of Division, Policy and Strategy unit at the European Investment Bank
16.45–17.00 Coffee Break
17.00–18.30 Comments and Panel Debate: Investment-led recovery in Finland and beyond
Vesa Vihriälä, Managing Director, Research Institute of the Finnish Economy
Esa Suominen, State Secretary, Finnish Ministry of Finance
Markus Berndt, Head of Division, Policy and Strategy Unit at the European Investment Bank
Stephany Griffith-Jones, Financial Markets Director, Initiative for Policy Dialogue, Columbia University
→ Chair and introduction: Dr. Ville-Pekka Sorsa, Chairman, Finnish Society for Political Economy Research