Arktisen alueen moniulotteinen energiapolitiikka
Kiirunassa järjestetään muutaman viikon kuluttua Arktisen neuvoston kokous. Kuten Helsingin Sanomat (3.5) uutisoi, on neuvoston ovien ulkopuolelle muodostunut jonoksi asti uusia jäsenhakemuksia. Lähes jokaisessa maailman kolkassa ymmärretään, että Arktinen alue on merkittävä tekijä globaalissa valtapelissä. Ilmastonmuutoksen vauhdittaessa ympäristön muutosta on myös todennäköistä, että Arktisen alueen painoarvo kasvaa tulevaisuudessa.
Uusien liikenneväylien avautuminen ja energiapolitiikka ovat kaksi suurta teemaa, jotka liittyvät läheisesti Arktiseen alueeseen. Erityisesti Norjalla ja Venäjällä on siellä merkittäviä määriä öljyä ja kaasua. Hankalat olosuhteet ovat kuitenkin rajoittaneet toistaiseksi näiden luonnonvarojen käyttöönottoa – esimerkiksi Venäjän puolella olevan Shtokmannin kentän hyödyntämistä on siirretty hamaan tulevaisuuteen.
Aika ajoin on myös arvioitu, että venäläisillä päätoimijoilla ei ole riittävästi tietoja tai taitoja näin vaativiin hankkeisiin. Pääosittain valtio-omisteiset Gazprom ja Rosneft ovatkin sopineet yhteistyösopimuksia muun muussa norjalaisen Statoilin, ranskalaisen Totalin ja kiinalaisen CNPC:n kanssa.
Arktisella alueella olisi hyvät olosuhteet uusiutuville energiamuodoille. Venäjän budjetti on kuitenkin kovin riippuvainen öljystä ja kaasusta saaduista tuloista, joten sillä ei ole tällä hetkellä todellista kannustinta panostaa esimerkiksi tuulivoimaan. Onko uusiutumattomiin energialähteisiin nojautuminen pitkällä tähtäimellä järkevää, se on toinen kysymys. Arktisiin olosuhteisiin liittyvät tekniset ongelmat voittamalla Venäjä kyennee kuitenkin turvaamaan asemansa alueellisena suurvaltana runsailla kaasu- ja öljyvaroilla.
Kremlin kannalta suhteellisen uusi haaste on liuskekaasuvallankumous, joka on jo muuttanut ja voi muuttaa yhä enemmän globaaleja energiamarkkinoita. Jos vallankumous onnistuu, Yhdysvallat ei ole enää niin riippuvainen tuontienergiasta ja Eurooppaan voi virrata yhä enemmän LNG-tankkereita. Tällöin myös Arktisen alueen merkitys energiasampona ja Venäjän aseman turvaajana muuttuu, koska Eurooppa ja muu maailma ei ole niin riippuvainen venäläisestä energiasta.
Missä määrin energiahankkeet sitten alueella toteutuvatkin, on tärkeää, että liike-elämä sekä poliitikot kiinnittävät huomiota myös pohjoisilla leveyspiireillä asuvien paikallisten ihmisten oloihin. Eri projektien ympäristölliset ja elinkeinolliset vaikutukset pitää jatkossa arvioida tarkasti.
Ilmastonmuutos, ympäristön tila ja paikallisten olosuhteet eivät saa hautautua tulevaisuudessa isojen öljy- ja kaasujättien intressien alle. Vain rakentavalla ja vastuullisella yhteistyöllä voidaan saada aikaan positiivisia tuloksia niin yritysten, valtioiden kuin myös alkuperäiskansojen kannalta.
Tino Aalto opiskelee valtio-oppia Turussa ja on myös opiskelijana Aleksanteri-instituutin Venäjän ja Itä-Euroopan maisterikoulussa. Hän tekee työharjoittelua Kalevi Sorsa -säätiössä.
————
Kalevi Sorsa säätiö järjestää 29.toukokuuta klo 15 Ostrobotnialla seminaarin energiapolitiikasta:
Energiavallankumous!? Opit Saksan ja Tanskan energiapolitiikasta