Arto Laitinen: Työn muuttumisen yhteiskunnalliset panokset

Kirjoittaja Kalevi Sorsa -säätiö Kalevi Sorsa -säätiö

Ville Blåfeldin ”Uusi työ – uudet duunarit. Keskusteluja työn muutoksesta” valottaa työn muutoksen kokemuksellista ja ajatuksellista variaatiota monipuolisesti. Tässä blogitekstissä Arto Laitinen tuo keskusteluun lisänäkökulman: työn muuttumisen yhteiskunnalliset panokset riippuvat pääoman jakautumista koskevista ”yhteiskuntasopimuksista”.

Työn yhteiskunnallinen merkitys on riippuvainen pääoman merkityksestä. On selitystä vaativa seikka sinänsä, että maailmassa, jossa kahdeksan ihmistä omistaa yhtä paljon kuin puolet väestöstä, ei ole realistista poliittista voimaa, joka vaatisi radikaalia pääoman uudelleenjakoa. Paperilla monet valtiot ovat demokratioita, joissa riittävä enemmistö voisi saada sellaisen aikaan. Mitä pienempi rikas vähemmistö on lukumäärältään, sitä vähemmän heillä on ääniä. Miksi enemmistö äänestäisi räikeän taloudellisen eriarvoisuuden puolesta?

Ajatus, että robotit vievät työt, on siedettävämpi sellaisille, jotka omistavat robotit. Jos robottipääoma jakautuisi tasan kaikkien kesken, voisi robottien tuottama arvo valua tasan kaikkien kesken. Robotisaation vaikutusta työhön ei oikein voikaan tarkastella tarkastelematta robotisaation ja pääoman suhdetta. Kuka omistaa robotit? Jos omistat robotti-imurin, et ole kovin huolissasi siitä, että robotti imuroi puolestasi. Jos omistat osuutesi tehtaasta, et ole kovin huolissasi siitä, että robotti tekee tehdastyön puolestasi. Tai jos omistat osuutesi sosiaalisen median ohjelmasta, jolle luovutat ilmaiseksi tietoja mieltymyksistäsi, kaupattavaksi toisille yhtiöille, joista myös omistat osuutesi. Universaalin perustoimeentulon perusosan voisi kai rahoittaa osinkoina kaikille pääomaa omistavan luokan jäsenille.

Pääomaan ei käsitteenä liity mitään, mikä estäisi pääoman jakautumisen tasan. Itse asiassa oikeiston suosima ”mahdollisuuksien tasa-arvo” vaatisikin, että jokaisen sukupolven kaikki nuoret pääsisivät kilvoittelemaan samalta viivalta. Taloudellisen pääoman suhteen tasajako olisi toteutettavissa, jos olisi poliittista tahtoa. Kuinka pitkään mennee, ennen kuin tämä kaikkien poliittisten puolueiden periaateohjelmaan sinänsä sopiva, mutta kaikkien puolueiden poliittisista ohjelmista poissaoleva tavoite aletaan ottaa vakavasti? Vallitsevat ”yhteiskuntasopimukset” pitäisikin ajatella uusiksi koskien pääomien omistamista. Jos jokainen duunari on samalla kapitalisti, voidaan työn muutosta ajatella vapautuneemmin.

Työtä tarvitaan, jakautuupa pääoma miten tahansa. Osan työstä voi koneellistaa. Vain mielikuvitus on rajana sille, miten työtehtävät muuttuvat tekoälyn ja automaation myötä. Sosiaalisuutta vaativat työt kuten hoiva, luovuutta vaativat työt kuten tutkimus ja taide, yhteiskunnallista vaikuttamista vaativat työt kuten kamppailu ihmiskunnan suurien ongelmien ratkaisemisen (kuten ilmastonmuutos) puolesta erilaisia muutosta vastustavia intressiryhmiä vastaan, eivät kokonaisuudessaan voine koneellistua. Muista töistä vapautuva aika voi kanavoitua näihin aktiviteetteihin, joihin aikaa ei koskaan ole liikaa.

Työssä onnistumisen palkitsevuus ja työstä saatava tunnustus säilyvät varmasti motivoivina ja sosiaalisia suhteita rakentavina asioina. Työn kautta voi kokea olevansa tarpeellinen toisille, voi olla osallinen työn kautta syntyvästä solidaarisuudesta. Sosiaalinen pääoma, inhimillinen pääoma, kulttuurinen pääoma, arvostus tai status eivät jakaudu tasan, vaikka taloudellinen pääoma jakautuisikin. Vertaileva kilvoittelu yhteiskunnallisen statuksen tai kulttuuristen saavutusten kentillä varmasti motivoi jatkossakin. Toki nekin voidaan valjastaa kapitalismin tarpeisiin: itsensä toteuttamisen lupaus pitää ”luovan luokan” aktiivisena, palkkatöissä tai start up – yrittäjinä. Start up – yritysten myynti isommille yrityksille nähdään menestystarinana. Isommat yritykset ovat mehut virtaamaan saavimpia tunnustuksen antajia! Kaikkea ei pidä mitata rahassa, mutta tällainen menestyksen rahassa mittaaminen ei niin haittaisi, mikäli taloudellisesta tasa-arvosta pidettäisiin huoli.

Arto Laitinen

Arto Laitinen on filosofian professori Tampereen yliopistossa. Hänen erityisalueitaan ovat yhteiskuntafilosofia, etiikka sekä sosiaalinen ontologia. Laitinen on tutkimusryhmän johtaja Suomen Akatemian rahoittamassa ROSE – Robotit ja hyvinvointipalvelujen tulevaisuus –hankkeessa.