Äyri ja ääni?
Kolumni on julkaistu Demokraatissa 24.7.2013
Viikon vuodessa Pori on varsinainen valtakunnan napa. SuomiAreena kokoaa monipuolisen joukon kansallista keskustelukermaa eri teemojen ympärille, ja jazzeissa löytyy kuultavaa rytmimusiikin koko kirjossa.
Yhdistelmä on hyvä, jos kohta yhteistyön kokonaiskonseptissa riittänee yhä kehitettävää. Evästä ajatteluun ja soittoruokaa sielulle on mitä sopivin menu Suomen suveen, pohdiskelin pitkän päivän päätteeksi jokirannan Café Jazzissa, jossa Jukka Gustavson taituroi Hammondin ääressä.
Kalevi Sorsa -säätiöllä oli nimittäin ilo osallistua ensi kertaa SuomiAreenaan asettelemalla kysymystä, onko ihmiskasvoista kapitalismia. Tilaisuuttamme kauppakeskuksen BePop-lavalla seurasi mukavasti lähes sata kuulijaa, kiitos kiinnostavien ja sanavalmiiden keskustelijoiden.
Jos kansanedustajat Maarit Feldt-Ranta ja Lasse Männistö sekä professori Teivo Teivainen eivät reilussa tunnissa ehtineet tyhjentää koko teemaa, niin kehittelivätpä argumenttejaan toisiinsa reagoiden eteenpäin. Jotenkin näin kai sitä luodaan sytykkeitä demokratialle, joka elinvoimansa säilyttääkseen tarvitsee erimuotoisia keskustelupiirejä ympäri yhteiskuntaa.
Jari Sarasvuo tarjoaa kapitalismille yhdet ihmiskasvot ja usein myös äänen, monia kanavia pitkin. Porissakin muun muassa keskeisellä Eetunaukion lavalla, jossa EVAn panelistit purkivat Suomen menestystä patoavia pelkotiloja Matti Apusen johdolla.
Saapuessani paikalle Sarasvuo saarnasi tyylilleen uskollisesti, kuinka paljon hän maksaa veroja – ja hyvinvointivaltion kannattajana mielellään maksaakin. Niin paljon, että hänellä on oikeus sananvaltaan siitä, miten kerättyjä rahoja käytetään yhteiseksi hyödyksi, tai sitten toissijaisiin turhuuksiin.
Olen aikaisemminkin ihmetellyt, miksi multimiljonäärin täytyy tuota itsestään selvää kansalaisoikeuttaan niin kovasti korostaa ja puolustaa. Hänhän saa yhtenä julkisuuden kysytyimpänä henkilönä näkemyksensä näyttävästi esiin suurin piirtein silloin kuin haluaa. Toisinaan vaikka ei niin haluaisikaan.
Moinen vakuuttelu kun välittää väistämättä vaikutelmaa, että yhteiskuntapoliittisen vallan tulisi olla kytköksissä jos ei suoraan vaurauteen niin tilitettyjen verojen määrään. Vähän niin kuin porvarissäädyn valtiopäivävaaleissa ennen eduskuntauudistusta 1906.
Eli äyri ja ääni, maksaja määrää. Ajattelutapa on samaa sukua kuin Björn Wahlroosin kritiikki enemmistön diktatuuria vastaan.
Sarasvuo on selvästi enemmän ylpeä kuin iloinen veronmaksaja, eikä siihen ole huomauttamista. Ei veroja tarvitse rakastaa, vaikka joku ruotsalainen sosiaalidemokraatti joskus niin murjaisikin vähemmän valtioviisaasti.
Verojen säntillisestä suorittamisesta sopii kyllä tehdä kunnia-asia näinä veronkierron ja kieron kikkailun aikoina, yhtä hyvin yrityksille kuin yksilöille. Orastavista vastavalkeista huolimatta trendi tuntuu kuitenkin kulkevan yhä toiseen suuntaan.
Kansainvälisesti toimivilla yhtiöillä on runsaasti mahdollisuuksia verot minimoivaan suunnitteluun. Valtiot vajoavat voimattomuuttaan keskinäiseen verokilpailuun, sen sijaan että yhteisvoimin otettaisiin niskalenkkiä globalisaation tästä varjopuolesta.
Teivo Teivainen suomensi BePop-kauppakäytävällä kapitalismin rahanvallaksi. Se on käsitteen poliittista ulottuvuutta korostava kärjistys.
Toisaalta jos emme tässä talousjärjestelmässä kykene pitämään huolta demokratiasta sen perinteisessä kansanvallan merkityksessä, ihmiskasvoisen kapitalismin tavoittelusta ei ennen pitkää jää jäljelle kuin irvistys.