Bosnia-Hertsegovinan kiristyneen tilanteen takana on ennen kaikkea valtaapitävien populistien etnonationalistinen retoriikka

Viime viikkoina Suomen mediat ovat uutisoineet harvinaisen paljon Bosnia-Hertsegovinan poliittisesta tilanteesta. YK:n Bosnian korkea edustaja Christian Schmidt varoitti marraskuun alussa maan olevan vaarassa hajota. Tilannetta kannattaa kuitenkin tulkita hieman laajemmasta näkökulmasta. 

Poliittisen konfliktin taustalla on Bosnia-Hertsegovinan edellisen YK:n korkean edustajan Valentin Inzkon heinäkuinen lakiuudistus kansanmurhan ja sotarikollisten ihannoimisen kieltämisestä. Republika Srpskan serbipoliitikot Milorad Dodikin johdolla ovat sen jälkeen boikotoineet valtiollisia instituutioita ja uhanneet irtautua muun muassa maan yhteisistä asevoimista, korkeimmasta oikeuselimestä ja verohallinnosta.

Omissa puheissaan Dodik on todennut, ettei hän pyri konfliktin puhkeamiseen. Suomen mediat ovat analysoineet tilannetta pitkälti sotaretoriikan ja etnisten ristiriitojen kautta. Näin ne ovat menneet juuri siihen ansaan, mihin Bosnia-Hertsegovinan populistiset johtajat haluavat kaikkien menevän.

Maailma ei tunne toista Bosnia-Hertsegovinan kaltaista poliittista järjestelmää. Osana Daytonin rauhansopimusta, joka vuonna 1995 lopetti Bosnia-Hertsegovinan sisällissodan, maa jaettiin kahteen entiteettiin: serbienemmistöiseen Republika Srpskaan sekä Bosnian ja Hertsegovinan federaatioon, jossa asuu pääosin bosniakkeja ja kroaatteja.

Maa koostuu näin ollen sekä liittovaltiosta että tasavallasta. Keskushallinnon lisäksi molemmilla entiteeteillä on omat parlamenttinsa, presidenttinsä ja hallituksensa. Suurin osa päätöksenteosta tapahtuu entiteettien tasolla. Perustuslakiuudistukset, joilla on pyritty kasvattamaan keskushallintoa, ovat herättäneet vastusta, sillä ne heikentävät entiteettien asemaa.

Eurooppaa vaivaava populismi näkyy myös Bosnia-Hertsegovinassa

Populismi on ollut viime vuosina kasvussa kaikkialla Euroopassa. Olemme nähneet sen Unkarissa, Puolassa, Sloveniassa ja myös Suomessa. Yhteistä kaikille populisteille on yleensä se, että he edustavat kansallismielistä nationalismia.

Länsi-Balkanin kontekstissa populismi valitettavan usein näyttäytyy vahvana etnonationalismina. Sitä käytetään vahvistamaan entisestään sodan aikana luotuja jakolinjoja eri kansojen välille – kansojen, jotka ennen sotaa kykenivät elämään yhdessä ja voisivat kyetä siihen edelleen.

Populistiset narratiivit näyttäytyvät myös harvinaisen rumana pelinä Bosnia-Hertsegovinan kaltaisessa valtiossa, jonka sodanjälkeiset arvet eivät ole vielä läheskään umpeutuneet. Lähes jokaisella ihmisellä on jokin yhteys noin 30 vuotta sitten käytyyn sisällissotaan.

Republika Srpskan presidentti Milorad Dodik on viime viikkoina aktiivisesti tavannut muita euroopalaisia populistisia johtajia, kuten Slovenian ja Unkarin pääministerit Janez Jansan ja Viktor Orbanin. On selvää, että Dodik asemoi itsensä samaan sarjaan muiden eurooppalaisten populistien kanssa. Hän turvautuu myös populisteille tuttuihin narratiiveihin oman kansan erityisyydestä ja sen uhattuna olemisesta.

Dodikin käyttämässä narratiivissa Republika Srpskan ”vihollisia” ovat Bosnia ja Hertsegovinan federaatio (erityisesti sen islaminuskoinen väestö) ja Länsimaat. Bosnia-Hertsegovinaa hän on kutsunut muun muassa toimimattomaksi valtioksi sekä länsimaiden epäonnistuneeksi kokeiluksi. Äänestäjilleen hän haluaa viestiä, ettei kansainvälinenkään yhteisö saa häntä taipumaan, vaan hän on viimeiseen asti ”serbien asialla”.

Sotaretoriikan käyttäminen

Jos uskomme, että Bosnia-Hertsegovinassa jokaisen nurkan takana väijyy sota, pelaamme suoraan populistien pussiin. Kehottaisinkin unohtamaan hetkeksi sotaretoriikan ja tarkastelemaan Bosnia-Hertsegovinan tilannetta hieman pintaa syvemmältä. Jos maa olisi mikä tahansa muu turvautuisimmeko ensimmäiseksi sotaretoriikkaan?

Usein ajatellaan, että Bosnia-Hertsegovinan kaikissa poliittisissa kamppailuissa on aina kyse etnisten ryhmien välisistä ristiriidoista. Mediat sortuvat helposti vahvistamaan tätä näkökulmaa haastattelemalla juuri niitä ihmisiä, jotka kannattavat jakolinjoja. Median kannattaisi kysyä mieluummin, kuka etnisten ristiriitojen ylläpitoa tarvitsee ja miksi? Mitä sillä halutaan peittää? Konfliktit eivät synny tyhjiössä. Ne syntyvät, kun joku tai jotkut tekevät tietoisen päätöksen niiden aloittamisesta tietyllä hetkellä.

Olen sitä mieltä, että nykyinenkin poliittinen konflikti tulee nähdä ennen kaikkea valtaapitävien populistien poliittisena teatterina. Teatterina, jonka ylläpitämisestä he hyötyvät. Niin kauan kuin pidetään yllä etnistä vihanpitoa ja sotaretoriikkaa, pysyy huomio poissa seuraavan vuoden vaaleista, Bosnia-Hertsegovinan todellisista ongelmista ja populistien omista epäonnistumisista.

Etnisten ristiriitojen lietsomisella on ennenkin kalasteltu ääniä. Historia osoittaa, että konfliktit ovat tyypillisesti leimahtaneet Bosnia-Hertsegovinassa juuri ennen vaaleja, jolloin puolueet ovat kyenneet käyttämään ” me vastaan te” retoriikkaa. Dodikin kohdalla tämä on aiemminkin näkynyt kommentteina Republika Srpskan irtautumishaluista.

Populistien asema on nyt uhattuna ja he pelkäävät sen menettämistä. Dodikin serbinationalistinen SDSN puolue menetti viime vuoden paikallisvaaleissa ensimmäistä kertaa yli 15 vuoteen Banja Lukan, joka on Republika Srpskan pääkaupunki. Monietniset puolueet kasvattivat myös edellisissä parlamenttivaaleissa hieman suosiotaan, ja on ennustettu, että trendi voi hyvinkin toistua seuraavan vuoden vaaleissa. Tämä on toivottu valonpilkahdus Bosnia-Hertsegovinan politiikassa.

Bosnia-Hertsegovinan todelliset ongelmat

Populistijohtajat yrittävät kääntää katseen pois kansalaisia koskevista todellisista ongelmista, sillä heillä ei ole tarjota ratkaisuja niihin. Maan todellisia ongelmia ovat muun muassa korkea työttömyys, kaikkialle ulottuva korruptio sekä huono taloudellinen tilanne. Korona-aika on nostanut hintoja entisestään.

Lisäksi iso osa Bosnia-Hertsegovinalaisista muuttaa jatkuvasti muualle. Sosioekonomiset ongelmat näkyvät yhteiskunnassa entistä selvemmin ja vaikuttavat yhä suurempaan osaan kansalaisista.

Samaan aikaan, kun mediat uutisoivat viime viikolla mahdollisesta sodasta, tavalliset sarajevolaiset olivat enemmän huolissaan kaupunkia kohdanneista tulvista. Viime vuosina lisääntyneet tulvat ja metsäpalot ovat seurausta maassa yhä selvemmin näkyvästä ilmastonmuutoksesta. Nämä ovat asioita, joihin mediankin tulisi kiinnittää enemmän huomiota.

Vaihtoehtoiset näkökulmat

Vastaavaa populistista vastakkainasettelua, mitä Bosnia-Hertsegovinassa tapahtuu, on nähtävissä myös muualla Euroopassa. Sitä olisi käsiteltävä Euroopan laajuisena ongelmana, eikä itsestäänselvyytenä ja normina Länsi-Balkanilla. Tässä valossa todelliseksi riskiksi Bosnia-Hertsegovinassa ei muodostukaan sota, vaan se, että vakauttavat vastavoimat, kuten vapaa media, vahvat ja toimivat parlamentit sekä vapaa kansalaisyhteiskunta, jotka tarjoaisivat vaihtoehtoja populisteille, ovat heikkoja. Ne ovat heikkoja siksi, että ne pyritään aktiivisesti hiljentämään.

Suomalaisetkin mediat voisivat nostaa keskusteluun enemmän näitä ääniä ja pyytää heidän analyysiaan tämänhetkisestä poliittisesta tilanteesta. Samalla saataisiin monipuolisempi kuva Bosnia-Hertsegovinan ja sen kansalaisten tilanteesta, tehtäisiin näkyvämmäksi kansalaisyhteiskuntaa ja vastustettaisiin populistisia narratiiveja.

Kansalaisyhteiskunnan vahvistaminen ja yhteiskunnallisen keskustelun moninaistaminen sekä demokraattisen päätöksenteon vahvistaminen ovat kaikki myös ratkaisuja mitä EU voi tukea. On myös tärkeää tuoda tavallisten bosnialaisten tietoisuuteen, miten demokratian vahvistuminen voisi onnistuessaan vaikuttaa heidän jokapäiväiseen elämäänsä.

Kalevi Sorsa -säätiö on tehnyt Länsi-Balkanilla paikallisten yhteistyökumppaneiden kanssa demokratiatyötä  vuodesta 2008 alkaen.  Bosnia-Hetsegovinassa kumppanijärjestönämme toimii Forum Of Left Iniative.