Diktatuurien raha kelpaa lännen yliopistoille (HS, Vieraskynä, 17.3.2011)

Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla maaliskuussa 2011 julkaistussa artikkelissa Saana-Maria Jokinen kysyy, onko oikein, että arvostetut länsimaiset yliopistot hyväksyvät huomattavia lahjoituksia epädemokraattisten ja ihmisoikeusloukkauksiin syyllistyneiden maiden hallitsijoilta sekä usein kouluttavat heidän jälkikasvuaan. Saana-Maria Jokinen
Kirjoittaja on London School of Economicsista valmistunut ihmisoikeustieteilijä, joka on töissä Kalevi Sorsa -säätiössä

Artikkeli

On syytä kysyä, kuinka riippumaton voi olla yliopisto, jolla on kovin läheiset suhteet epädemokraattisen maan rikkaaseen hallitsijasukuun.

Äskettäin Britanniassa sai suurta julkisuutta tunnetun ja arvostetun yliopiston London School of Economicsin (LSE) johtajan Sir Howard Daviesin eroaminen tehtävästään.

Daviesin päätös johtui 1,5 miljoonan punnan suuruisesta lahjoituksesta, jonka yliopisto oli vastaanottanut Libyan johtajan Muammar Gaddafin pojan Saif al-Islam Gaddafin säätiöltä. Lisäksi säätiön kerrotaan maksaneen LSE:lle 50 000 dollaria palkkiona Daviesin toimimisesta Libyan investointirahaston neuvonantajana vuonna 2007.

Saif Gaddafi väitteli vuonna 2009 tohtoriksi juuri London School of Economicsista. Viime viikkoina brittilehdet ovat kirjoittaneet LSE:n Libyan hallinnon kanssa solmimasta 2,2 miljoonan punnan arvoisesta sopimuksesta, jonka mukaan yliopiston oli määrä kouluttaa satoja Libyan johtavia virkamiehiä ja muita maan eliitin jäseniä.

LSE:ssä kansainvälisten suhteiden professori esitteli Libyan diktaattorin pojan henkilönä, joka ”arvostaa syvästi demokratiaa, kansalaisyhteiskuntaa ja liberaaleja arvoja”. Sittemmin sama Saif Gaddafi on kieltänyt isänsä hallinnon syyllistyneen siviilien surmaamiseen Libyassa ja julistanut tämän taistelevan ”viimeiseen mieheen”.

Euroopan ja Pohjois-Amerikan maineikkaissa yliopistoissa on opiskellut ja opiskelee tälläkin haavaa lukemattomia itsevaltaisten ja korruptoituneiden hallitsijasukujen jäseniä ja heidän lähipiiriinsä kuuluvia. Köyhien valtioiden ”tavallisilla” kansalaisilla on länsimaisiin yliopistoihin harvemmin asiaa – ainakin Britanniassa siitä pitävät huolen EU:n ulkopuolisista maista tulevilta opiskelijoilta perittävät valtavat lukukausimaksut.

Voidaan kysyä, onko oikein, että epädemokraattisten ja ihmisoikeusloukkauksiin syyllistyvien maiden hallitsijasuvut saavat vapaasti lähettää jälkikasvunsa opiskelemaan länsimaisiin yliopistoihin. Ja ennen kaikkea: pitäisikö länsimaiden yliopistojen hyväksyä lahjoituksia autoritaaristen maiden hallitsijoilta tai heitä lähellä olevilta tahoilta, vaikka oppilaitoksilla olisikin valtuudet käyttää saamansa rahat täysin itsenäisesti? Mihin tulisi vetää raja?

Lahjoitus, jonka London School of Economics sai Gaddafin säätiöltä, on Britanniassa tuomittu epämoraaliseksi ”verirahaksi”, joka LSE:n tulisi pikimmiten palauttaa Libyan kansalaisille. Sen sijaan melko vähän on kirjoitettu esimerkiksi samaiseen yliopistoon muutama vuosi sitten valmistuneesta Sheikh Zayed -luentosalista, jonka rakentamiseen tarvittavat varat oppilaitos sai lahjoituksena Arabiemiirikunnilta.

Kahden ja puolen miljoonan punnan suuruisen lahjoituksen ehtona oli, että luentosali nimetään Arabiemiirikuntien entisen hallitsijan mukaan, jota on syytetty muun muassa antisemitismistä ja holokaustin kieltämisestä. Upporikas öljyvaltio on vuodesta toiseen ihmisoikeusjärjestöjen mustalla listalla syytettynä muun muassa ulkomaisen vierastyövoiman epäinhimillisestä kohtelusta, riittämättömistä toimista ihmiskaupan ja -salakuljetuksen kitkemiseksi sekä mielipiteenvapauden rajoittamisesta.

On syytä kysyä, kuinka riippumaton voi olla yliopisto, jolla on näin läheiset suhteet yhteen maailman brutaaleimmista diktatuureista. Eikä LSE suinkaan ole ainutlaatuinen tapaus.

Brittiläisen tutkimuslaitoksen Centre for Social Cohesionin vuonna 2009 julkaiseman raportin mukaan suuri osa Britannian arvostetuimmista yliopistoista, kuten Oxford ja Cambridge, on ottanut vastaan huomattavia lahjoituksia epädemokraattisilta hallituksilta. Jopa miljoonien puntien suuruisia lahjoituksia ovat tehneet muun muassa Iran, Saudi-Arabia ja Jordania. Oxfordin yliopiston alaista Islamin tutkimuksen keskusta on tukenut esimerkiksi bin Ladenin perhe.

Epädemokraattisten valtioiden tulevien johtajien opiskelua länsimaisissa yliopistoissa voidaan puolustella sillä, että kokemus elämästä ja opiskelusta demokraattisessa ja liberaalissa länsimaassa saattaa tehdä heihin niin lähtemättömän vaikutuksen, että he kehittäisivät valtaan noustuaan kotimaataankin avoimempaan ja demokraattisempaan suuntaan. Tasapuolisuuden nimissä on myös todettava, että monet tunnetut ihmisoikeustaistelijat, esimerkiksi Aung San Suu Kyi ja arkkipiispa Desmond Tutu, ovat hyötyneet länsimaisesta yliopistokoulutuksesta.

Demokraattiset opit eivät kuitenkaan aina mene perille. Saif Gaddafin lisäksi Lähi-idän diktaattoreista on opiskellut Lontoossa ainakin Syyrian nykyinen presidentti Bashar al-Assad. Aivan kuten Saif Gaddafiakin monet länsimaiset kommentaattorit pitivät al-Assadia länsimielisenä uudistajana. Hyvin pian valtaannousunsa jälkeen nuori presidentti kuitenkin tukahdutti kovin ottein kansalaisyhteiskunnan vähittäisen elpymisen ja kansan demokratiavaatimukset. Vuonna 2007 al-Assad valittiin toiselle kaudelle vaaleissa, joissa ei ollut muita ehdokkaita.

London School of Economicsin turvautumista kyseenalaisiin rahoituslähteisiin on Britanniassa selitetty yliopistojen rahoitusvaikeuksilla. LSE saa vain noin 15 prosenttia rahoituksestaan valtiolta; loput varat oppilaitoksen on kerättävä itse. Näissä oloissa Saif Gaddafin säätiön tarjoama huomattava lahjoitus osoittautui yliopiston hallinnolle ilmeisen vastustamattomaksi, vaikka oppilaitos Howard Daviesin mukaan ottikin lahjoituksen hyväksyessään ”tietoisen riskin”.

Ehkäpä Britannian tapahtumista on jotain opittavaa myös Suomessa, jossa uusi yliopistolaki kannustaa yliopistoja hankkimaan ulkopuolista rahoitusta ja jotkut vaativat korkeakoulujen valtionrahoituksen pienentämistä.