Draghin myöhästynyt taikatemppu

Kirjoittaja jpflander jpflander

7.9.2012

Euroopan keskuspankin pääjohtaja Mario Draghi ilmoitti eilen, että EKP tulee ostamaan tarvittaessa rajattomasti kriisimaiden velkakirjoja jälkimarkkinoilta. Operaatioiden ehtona on kuitenkin kriisimaiden pitäytyminen niille määrätyissä säästö-ohjelmissa. EKP:n osto-ohjelmaan viitataan käsitteellä `Ouright Monetary Transactions`. Draghin ilmoitus tarkoitti samalla merkittävää ja suorastaan historiallista suunnanmuutosta euroalueen talouspolitiikassa. Keskuspankki otti nyt laajemmin vastuuta kriisimaiden valtionvelkakirjojen korkotasosta. Italian ja Espanjan velkakirjojen korot laskivat heti. Uuden politiikan seurauksena pörssikurssit lähtivät Euroopassa, Yhdysvalloissa ja Aasiassa jyrkkään nousuun. Markkinoiden usko euron tulevaisuuteen vahvistui.

Markkinoiden reaktiot EKP:n eiliseen päätökseen kertovat siitä, että keskuspankilla on ollut koko ajan maksukykykriisin ratkaisun avaimet käsissään. Kolmen vuoden viivyttelyn kustannukset ovat valtavat. Euroalueen työttömyys on noussut katastrofaaliselle 11.3 prosentin tasolle. Espanjassa puhutaan yli 20 prosentin työttömyydestä. Miksi EKP siis toimi vasta nyt? Vastaus liittyy erityisesti euroalueen suurimman mahdin Saksan talouseliitin ortodoksiaan, jota on myös kutsuttu ordoliberalismiksi. Ordoliberalismi asettaa talouspolitiikassa inflaation torjunnan kaiken muun edelle. EKP:n osto-operaatioiden ajatellaan kiihdyttävän automaattisesti inflaatiota. EKP:n puuttumattomuuden ajatellaan myös kannustavan kriisimaita ”vastuulliseen taloudenpitoon”. Kuvattu saksalainen näkökulma eurokriisiin nauttii laajaa kannatusta myös Suomessa.

Jälkikeynesiläiset taloustietelijät ovat puolestaan koko eurokriisin ajan painottaneet, että eurokriisi ei tule ratkeamaan, jos keskuspankki ei määrittele korkokattoa valtiovelkakirjoille. Euroalueen maksukykykriisi ei puhjennut yksinomaan – vaikka näin yleisesti uskotaan – Irlannin, Espanjan tai Italian kaltaisten kriisimaiden huonon julkisen taloudenpidon takia. Kyse on myös euroalueen rakenteellisista ongelmista. Kriisimaat joutuivat maksukykyongelmiin, koska ne menettivät euron liittymisen myötä rahapoliittisen suvereniteettinsa. EKP:n jäsenmaiden suoran rahoittamisen kielto kirjattiin Maastrichtin sopimukseen ja se on sittemmin ollut mukana EU:n perussopimuksissa. Rahapoliittisen suvereniteetin merkitystä havainnollistaa se, että Japanin ja Yhdysvaltojen julkinen velka on huomattavasti korkeammalla tasolle kuin esimerkiksi Espanjan, mutta niiden nauttima rahapoliittinen suvereniteetti takaa aina niiden maksukyvyn. Nyt EKP on uusien ohjelmien myötä viimein ottamassa niskalenkkiä markkinavoimista.

Saksan Bundesbankin johtaja Jens Weidmann on systemaattisesti vastustanut EKP:n `epäortodoksisia operaatioita`. Weidmanille uudet ohjelmat merkitsevät riskialtista setelirahoittamista, ne uhkaavat talouspolitiikan hintavakaustavoitetta ja perinteistä työnjakoa keskuspankin rahapolitiikan ja valtioiden harjoittaman finanssipolitiikan välillä. Weidman näkee EKP:n epäortodoksisissa toimissa myös potentiaalisen riskin siitä, että toimet tulevat lopulta veronmaksajien maksettavaksi. Weidmannin suuntaan voidaan todeta, että EKP:n toistaiseksi toteuttamat osto-ohjelmat eivät ole johtaneet hyperinflaatioon. Toiseksi inflaatiopelot perustuvat epärealistiseen neutraalin rahan olettamukseen talousajattelussa. Kun hyperinflaatiopelot keskuspankkioperaatioiden ympärillä alkoivat tänä vuonna hälvetä, nostivat ortodoksiset taloustieteilijät esiin EKP:n konkurssin mahdollisuuden. Tässä keskustelussa jälkikeynesiläiset taloustieteilijät ovat painottaneet, että keskuspankkien konkurssi on käytännössä mahdottomuus.

Talouspoliittinen ortodoksia joutui eilen tunnustamaan, että Maastrichtin sopimukseen kirjattu tiukka erottelu eurooppalaisen rahapolitiikan ja jäsenvaltioiden finanssipolitiikan välillä ei toimi reaalimaailmassa. Epävakaiden rahoitusmarkkinoiden maailmassa tarvitaan `iso pankki`takaamaan yksityisen ja julkisen sektorin maksukyky, kuten taloustietelijä Hyman P. Minsky painotti. Seuraavaksi on haastettava toinen ortodoksinen ajatustapa, joka on osiltaan estänyt eurokriisin ratkaisua. Päättäjien ja keskuspankkiirien olisi viimein tiedostettava, että euroalueen jäsenmailta vaadittu kurjistava finanssipolitiikka on tukahduttanut kokonaiskysynnän kasvun euroalueella eikä luottamus palaa ainoastaan säästämällä. Ensi vuonna Saksan ja muiden ylijäämämaiden pitäisi tehdä elvyttävät budjetit ja kriisimaiden säästö-ohjelmia olisi lievennettävä, jotta kulutus- ja investointikysyntä saataisiin elpymään. Näin toteutettu elvytyspolitiikka vakauttaisi myös euroalueen välisiä epätasapainoja. Noustakseen Eurooppa tarvitsee kokonaiskysyntää.

Antti Alaja