Eduskuntavaalit ja suomalaisen politiikan tuleva uusi normaali
Vaalien alla ja jälkimainingeissa poliittinen keskustelu keskittyy voimakkaasti puolueiden keskeisiin henkilöihin ja taktisiin asetelmiin. Yksittäisten henkilöiden nousut ja laskut omissa puolueissaan tai puolueiden taktiikoiden muutokset ovat kuitenkin seurausta laajemmista ja syvemmistä yhteiskunnallisista muutoksista. Vaalien tuloksia ja seurauksia onkin hedelmällistä analysoida akuutin poliittisen tilanteen lisäksi myös pidemmän aikajänteen ja laajemman kontekstin kautta.
Näiden eduskuntavaalien keskeisin ilmiö oli perussuomalaisten uudelleensyntyminen Jussi Halla-ahon johdolla, sekä puolueen poliittisen profiilin eriytyminen Timo Soinin perussuomalaisista. Siinä, missä Soinin perussuomalaisuus oli vennamolaisista juuristaan tietoista, sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja hyvinvointivaltion suojelua painottavaa unohdetun kansan populismia, on Halla-ahon perussuomalaisuus talouspolitiikaltaan tiukan oikeistolaista eurooppalaisen valtavirran äärioikeistolaisuutta. Soinin perussuomalaiset uhkasi puoluekentällä erityisesti SDP:ta. Ay-liikkeeseen ja hyvinvointivaltioon penseästi suhtautuvan Halla-ahon puolue sen sijaan kilpailee kokoomuksen kanssa.
Kokoomus on saanut lähes koko historiansa nauttia siitä onnellisesta tilanteesta, ettei sillä ole ollut kilpailijaa oikealla puolellaan. Koska kokoomuksen konservatiivikannattajille ei ole ollut muutakaan puoluetta tarjolla, ei näiden menettämisestä ole tarvinnut kantaa huolta. Kokoomus on voinut rauhassa puhutella liberaalia, kosmopoliittista keskustaoikeistoa.
Halla-ahon perussuomalaisten myötä kokoomus löytää itsensä uudesta tilanteesta, jossa sen viereen on ilmaantunut konservatiivisempi, nationalistisempi ja oikeistolaisempi kilpailija. Samantyyppinen tilanne tuotti aiemmin ristiriitoja SDP:n sisällä, kun konservatiivinen keskustavasemmisto vuoti perussuomalaisiin ja liberaali keskustavasemmisto vihreisiin. Perussuomalaisten uudelleensyntymän myötä tämä dilemma on siirtynyt SDP:n päänsärystä kokoomuksen vaivaksi.
Riippumatta siitä, muodostuuko voittavaksi linjaksi kokoomuksen sisällä Jyrki Kataisen ja Alexander Stubbin perintöä vaaliva liberaali keskustaoikeistolaisuus vai Wille Rydmanin ja Antti Häkkäsen kaltaisten nousevien tähtien kansalliskonservatiivinen oikeistolaisuus, on puolueen pakko ryhtyä suojaamaan konservatiivilaitaansa perussuomalaisia vastaan. Käytännössä tämä tulee näkymään tiukempina maahanmuuttokantoina, irtiottoina ”ilmastohysteriasta” sekä tiukempina veronkevennyslinjoina. Emme myöskään luultavimmin tule hetkeen näkemään kokoomuksen puheenjohtajaa Priden suojelijana.
Tämä väistämätön painopisteen muutos kokoomuksen sisällä tulee olemaan kova pala kokoomuksen liberaaleille feministeille, joille päättyneen vaalikauden yhteistyö perussuomalaisten kanssa kaikkine selkkauksineen oli jo hyvin vaikea kokemus. Kokoomuksen konservatiivisen ja ilmastopopulistisen vaalikampanjan käynnistämä liberaalien keskustaoikeistolaisten veto vihreiden suuntaan tulee kiihtymään entisestään. Kun opiskelijaliikkeen kasvattamat liberaalit eivät enää koe kokoomusta omakseen, löytyy poliittinen koti pienen etsikkoajan jälkeen vihreistä.
Tämä liberaalin keskustaoikeiston vuoto kokoomuksesta vihreisiin reivaisi puolueen sisäistä painopistettä pois vasemmalta kohti liberaalia keskustaa, jossa tällä hetkellä on hyvin tyhjää, ja kodittomia ääniä jaossa. Talouspoliittiselta profiililtaan nykyistä piirun verran oikeistolaisempi vihreät ei enää kilpailisi voimakkaasti keskustavasemmiston äänistä, mikä antaisi SDP:lle lisää liikkumavaraa ja keskittäisi vasemmiston sisäisen jännitteen SDP:n ja Vasemmistoliiton välille.
Konservatiivisen keskustavasemmistolaisen haastajan katoaminen sekä vihreiden mahdollinen liukuma keskemmälle luovat SDP:lle kokoomuksen menetettyyn asemaan verrattavan liikkumatilan. Kilpailijoiden vähenemisen vuoksi puolueelle avautunee mahdollisuus puhutella sekä liberaalia että konservatiivista keskustavasemmistoa. Tämä on tehtävä taiten, mutta onnistuessaan tasapainottelu voi poikia tuntuvaa menestystä.
Otto Köngäs työskentelee analyytikkona Kalevi Sorsa -säätiössä.