Ennen finanssikriisiä elinkeinopolitiikka oli pitkään epäsuosiossa kansainvälisissä talousjärjestöissä ja poliitikkojen puheissa. Washingtonin konsensukseksi kutsuttu suuntaus korosti, että valtioiden ei kannata valita voittajia vaan luoda suotuisa toimintaympäristö yritysten kasvulle. Olemattoman elinkeinopolitiikan ajateltiin olevan parasta elinkeinopolitiikkaa.

Elinkeinopolitiikka teki kuitenkin paluun talouspolitiikan agendalle finanssikriisin puhjettua. Yhdysvalloissa ja Britanniassa huomattiin, että rahoitussektorin osuus taloudessa oli kasvanut kestämättömästi. Euroalueen eteläisissä maissa havahduttiin siihen, että uusien kasvualojen ja kilpailukyvyn kehittäminen vaatii elinkeinopolitiikkaa.

Suomessa elinkeinopolitiikka on kuitenkin jäänyt viime vuosina paitsioon, vaikka juuri elinkeinorakenteen kriisin keskellä tarvittaisiin uusia avauksia. Julkisuudessa on väitelty elvytyksestä ja hintakilpailukyvystä, mutta keskustelusta on puuttunut näköala uusien kasvualojen rakentamisesta julkisen vallan toimin.

Jos vielä 1990-luvulla lisättiin julkisia t&k -investointeja ja korostettiin kansallisen innovaatiojärjestelmän kehittämistä yritysten kilpailukyvyn edellytyksenä, niin nyt tutkimusmenoja on leikattu merkittävästi. Yritysten tutkimusta tukevia Strategisen huippuosaamisen keskittymiä ollaan lopettamassa, ilman korvaavia avauksia.

Elinkeino- ja innovaatiopolitiikalla on ollut aikaisemmin historiassa merkittävä talouskehitystä tukeva rooli. Suomi teollistui valtionyhtiöiden, kuten Outokummun ja Nesteen, vauhdittamana. Valtio tuki merkittävästi Nokian ja elektroniikkateollisuuden nousua 1980- ja 1990-luvulla.

Mutta minkälaista elinkeinopolitiikkaa tarvittaisiin tulevina vuosina? Sitran Timo J. Hämäläinen on esittänyt, että uudessa elinkeinopolitiikassa painopisteen pitäisi olla uusien kilpailuetujen ja liiketoiminnan kehittämisessä, ei yksittäisten yritysten tai vallitsevien rakenteiden tukemisessa. Viime vuosina on myös huomattu, että uuden liiketoiminnan kehittymistä voi tukea paitsi valtion avustusten ja lainojen, mutta myös julkisten hankintojen kautta.

Talouspoliittisessa keskustelussa on keskitytty työmarkkinarakenteisiin, joiden muuttamisen ajatellaan ratkaisevan Suomen kilpailukykyongelman. Realistisempi ratkaisu löytyy kuitenkin pitkäjänteisestä elinkeino- ja innovaatiopolitiikasta, joka tukee talouden uudistumista.

Antti Alaja

Kolumni julkaistiin Demokraatissa 18.8.2016