Pertti Paasio: Euroopan unioni – aatteiden areena

Kun Suomi yhdessä Ruotsin ja Itävallan kanssa liittyi Euroopan unioniin, nähtiin vapauden ja ihmisoikeuksien kannalta historiallinen käänne. Pienille kansakunnille kehittyneine yhteiskuntineen tuli vapaus valita tiensä ja seuransa. Kilpavarustelun ja kahtiajaon aikakaudella suhteet oli järjestettävä toisin.

Suomen liittymisen järkevyydestä käydään keskustelua, jossa pyritään saamaan kannatusta teeseille, joiden mukaan Euroopan unionin ulkopuolelle jääminen olisi ollut Suomelle parempi ratkaisu kuin nyt päätetty vaihtoehto mennä mukaan Euroopan kehitykseen. Tällaisen mallin etu on se, että se voidaan rakentaa tukemaan mielikuvaa sellaisesta, joka jäi tapahtumatta.  Näyttöä mallin pitävyydestä ei voida vaatia, mikä lisää sen käyttökelpoisuutta.

Eurooppa-keskustelu on polarisoitunut tavalla, joka näyttää EU:n poliittisen kiistelyn osapuolena, jota vastustetaan tai kannatetaan kuin poliittista puoluetta. Keskustelun merkitys demokratian kannalta vähenee, eivätkä poliittiset valinnan mahdollisuudet ole riittävässä määrin esillä ja punnittavina.  Eurokriittisiksi luonnehditaan vain niitä, jotka haluavat eroon koko unionista. Näin heikennetään merkittävästi EU:n sisäisen, demokraattisen kritiikin tervehdyttävää vaikutusta. Demokratian kannalta keskeiset poliittiset vaihtoehdot eivät tule riittävässä määrin esiin.

Euroopan unioni ei todellakaan ole osapuoli suuressa poliittisessa kamppailussa. Tärkeää on oivaltaa, että se on poliittisen kamppailun areena, kenttä, jolla poliittiset aatesuunnat puolueina toimivat ja kamppailevat vallasta, oikeutuksesta vaikuttaa Euroopan suuntaan. Valtaa ja oikeuksia antavat mm. Euroopan parlamentin vaaleissa äänestävät EU:n jäsenmaiden kansalaiset.

Myös kansallisissa parlamenttivaaleissa on tarjolla merkittävästi valtaa EU:n päätöksentekoon. Euroopan unionin komissio käyttää merkittävää poliittista valtaa. Kunkin jäsenmaan hallitus nimeää ehdokkaansa komission jäseneksi yleensä suurimman hallituspuolueen riveistä. Jokaisella komissaarilla on poliittinen tausta.

Suomi soveltaa jäsenmaista tiukimmin EU:n ministerineuvoston päätösten valvontaa. Kansalliset hallitukset ovat osapuolia EU:n päätöksenteossa. Suomen ministerit hakevat neuvotteluvaltuudet eduskunnan suurelta valiokunnalta. Eduskunnan suuri valiokunta soveltaa siis suomalaista parlamentarismia unionin tasolla.

Jäsenmaiden vaalitulokset vaikuttavat suoraan EU:n huippukokouksen, Eurooppa-neuvoston kokoonpanoon ja toimintaan. Parlamenttivaaleissa ratkaistaan, kuka on pääministerinä tai presidenttinä huippukokouksen pöydän ääressä.

Euroopan parlamentin vaaleissa kamppailevat poliittiset aatteet ja ryhmittymät. Parlamentin toimijoina ovat puolueryhmittymät. Näistä eniten valtaa on suurilla ryhmillä, niin kuin demokratiassa kuuluukin olla. Parlamentissa vaikuttavilla poliittisilla aatteilla on historiallinen paikkansa Euroopan kohtaloissa.

Euroopan parlamentissa ei siis toimita kansallisissa ryhmissä vaan poliittisissa puolueryhmissä. On lähinnä kaksi syytä, miksi parlamentissa ei ole esimerkiksi Suomen ryhmää tai valtuuskuntaa. Ensinnäkin suomalaisia on liian vähän. Toiseksi eivät kaikki suomalaiset parlamentaarikot ole keskenään aina samaa mieltä siitä, mikä milloinkin on Suomen edun mukaista. Silloinkin, kun Suomen eduista todella on kyse, voidaan kannatusta hakea laajemmalta pohjalta suurista ryhmistä.

Euroopan parlamentin jäsenen, mepin, tärkeä ominaisuus onkin yhteistoimintakyky. Pienissä ryhmissä on helpompi saada johtopaikkoja, mutta pienet ryhmät eivät vaikuta asioiden kulkuun niin kuin suuret.

Euroopan parlamentin vaaleissa äänestysprosentti on lähes poikkeuksetta ollut erittäin alhainen. Tämän on katsottu heijastavan kansalaisten tyytymättömyyttä EU:n harjoittamaa politiikkaa kohtaan. Vaaleissa täytetään kuitenkin jokainen paikka. Protestina äänestämättä jättäminen on mahdollisimman epäloogista. Sen seurauksena vahvistuvat juuri ne voimat, joita vastaan passiivisuudella halutaan protestoida.

Aktiivista protestointia yleisempi syy vaalipassiivisuuteen lienee kuitenkin etäisyyden tunne. Eurooppalaisuutta ei nähdä henkilökohtaisen identiteetin määrittäjänä, eikä vaaliaktiivisuutta todennäköisesti kyetä nostamaan kansallisten vaalien tasolle. Mahdollista kuitenkin on vakiinnuttaa nykyistä korkeampi taso ja sen mukana rauhallisempi kehitys.

Vaalipassiivisuuden syitä on yritettävä selvittää tosiasioiden pohjalta, enemmällä tiedolla luulemisen sijaan. Syitä saattaa löytyä vaikkapa tällaisista suunnista.

1.       Suomessa koko maan oleminen yhtenä vaalipirinä

Suomi on suuri maa, mikä on haastavaa ehdokkaiden ja meppien työn kannalta. Ongelman korjaaminen on lähes mahdotonta. Maan jako esimerkiksi neljään vaalipiiriin veisi vaalijärjestelmämme lähelle enemmistövaalitapaa, pois suhteellisuudesta.

2.       Euroopan parlamentin mediaseuranta puutteellista

Euroopan parlamentin valiokuntien kokoukset ovat pääsääntöisesti avoimia. Seuratakseen mm. valiokuntatyöskentelyä toimittaja joutuu tekemään paljon perustyötä, käytännössä seuraamaan asioiden käsittelyä valiokunnissa. Neuvostosta saa helpommin valmiita papereita. Heikko talous estää tehokkaasti viestintätaloja nostamasta kapasiteettiaan. Parlamentin työtä on valotettu entistä kattavammin suomalaismeppien haastatteluilla, mikä ei anna riittävää perspektiiviä kokonaisuuksien hahmottamiseen.

3.       Vahvan johtajan kaipuu

Vahvaa johtoa EU tarvitsee, mutta ei demokratian vaihtoehtona vaan demokratian takaajana. Tämä on kova vaatimus, jonka periaatteellinen lähtökohta on helppo lausua ja hyväksyäkin mutta ei helppoa järjestää. Johtajuus ei nouse hallinnollispoliittisista näennäisratkaisuista, mikä on jo nähty mm. EU:n presidentin ja korkean ulkopoliittisen edustajan rooleista. Ei näihin tehtäviin valita sellaisia, jotka voisivat uhata isojen maitten mahtavia johtajia.

4.       Euroopan unionin kriisialttius hämmentää.

Unioni näkyy julkisuudessa liikaa kriisien kautta. Poliittisissa käytännöissä on tehottomuutta ja byrokratian turviin vetäytymistä.

5.       Euroopan unionin legitimiteettiongelma

Euroopan unionin rooli menestyksekkäänä rauhanprosessina on hyvin perusteltu. Se ei kuitenkaan yksinään riitä tienviitaksi. Johdossa olevilla sukupolvilla ei ole omakohtaista kosketusta sodan todellisuuteen, mikä osaltaan luo tilaa poliittisille ääriliikkeille.

Euroopassa nouseviin uusiin uhkiin EU:lla ei ole ollut tarjota politiikkaa, joka vahvistaisi sen perusajatusta yhtenäisestä rauhallisen kehityksen Euroopasta. Ahdas nationalismi antaa käyttövoimaa toisenlaisille periaatteille, joihin demokraattisten menettelytapojen kunnioittaminen ei kuulu.

6.       Huono prosessien hallinta

Merkittävät rakenneuudistukset edellyttävät yleensä myös juridisia tarkistuksia, joskus myös muutoksia perussopimukseen. Neuvotellaan monella tasolla siirtymisestä uuteen, paremmaksi arvioituun malliin. Valmistelutyön aikana siihen vaikuttavat monet sellaisetkin asiat, jotka eivät sinänsä liity prosessiin mutta joilla joissakin jäsenmaissa on poliittista kantavuutta. Niistä voi tulla merkittäviä vaalikysymyksiä, joilla on vaikutusta EU:n valmisteluprosesseihin. Esimerkiksi kansanäänestyksistä saattaa tulla kamppailuja aivan muista asioista kuin kansanäänestyksen varsinaisesta kysymyksenasettelusta. Tällaisten tekijöiden voidaan edellyttää olevan ennalta tiedossa. Niihin ei kuitenkaan yleensä kiinnitetä riittävästi huomiota, mikä vaikeuttaa EU:n prosessinhallintaa ja kasvattaa koko EU:n vastustusta.

Oman luokkansa tässä sarjassa muodostavat erityiset loitsut, jotka liittyvät lähes jokaiseen EU-keskusteluun joko pelottimina tai houkuttimina. Ylivoimaisesti tunnetuin näistä on kysymys Euroopan unionin muuttumisesta liittovaltioksi.

7.       Liittovaltio kummittelee

Euroopan unionin kehittymistä tai muuttamista liittovaltioksi käytetään sekä pelotteena että tavoitteena, kun keskustelu halutaan viedä syrjään todellisuudesta. Liittovaltiosta on jo otsikkotasolla tullut kaikkea järkevää etenemistä häiritsevä kummitus, jolla ei ole mitään reaalipohjaa. Ei ole mitenkään mahdollista, että kaikki 28 jäsenmaata tekisivät parlamenteissaan tai kansanäänestyksissä yhtä aikaa päätöksen lopettaa itsensä. Ei liittovaltioon voida mennä takaovesta hiipien.

Euroopan unionin poliittisissa ratkaisuissa tai niiden puuttumisessa on pohjimmaltaan kysymys hegemoniasta, siitä, mille kehityssuunnalle annetaan demokraattinen valtuutus. Nyt se on vahvasti porvarillinen. Se voidaan muuttaa.

Ministeri Pertti Paasio on entinen kansanedustaja ja Euroopan parlamentin jäsen. Hän oli SDP:n puheenjohtaja 1987–1991 ja ulkoasianministeri Holkerin hallituksessa 1989–1991.

Lue myös:
Pertti Paasion Impulsseja: Demokratia – jalokivi vai peruskivi?