Euroopan unioni Välimeren joukkohaudan äärellä

Euroopan unioni natisee kansallisten ratkaisujen, Brexitin ja populismin paineessa, kun sen samaan aikaan tulisi kyetä yhteiseen taakanjakoon esimerkiksi pakolais- ja siirtolaispolitiikassa.

Kirjoittaja Mikko Majander Mikko Majander

Jyrki Katainen kehui heinäkuussa (HS 13.7.) Euroopan komission muuttoliike-, sisä- ja kansalaisasioista vastaavan komissaarikollegansa Dimitris Avramopoulosin kanssa, kuinka EU on kyennyt vastaamaan pakolaiskriisin välittömiin vaikutuksiin kollektiivisesti.

”Pakolaiskriisin purkaminen on ollut tämän komission tärkein tavoite. Viime vuonna kolminkertaistimme läsnäolomme Välimerellä, minkä ansiosta ihmishenkiä on pelastunut.”

Onnistuminen on suhteellista. Kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö IOM julkaisi pari viikkoa myöhemmin julmia lukuja, joiden mukaan jo yli 3 000 pakolaista/siirtolaista on kuollut tänä vuonna pyrkiessään Välimeren yli. Se on noin 50 prosenttia enemmän kuin vuoden 2015 ensimmäisellä puoliskolla.

Ja pelastettavaa riittää, sillä Balkanin reitin patoaminen on lisännyt liikennettä muun muassa Libyan vaarallisille vesille. Italian rannikkovartiosto ilmoittaa nyt noukkineensa merestä viiden päivän aikana yli 8 000 siirtolaista.

Eikä hengissä selvinneitä odota Euroopan puolella kovin kummoinen kohtalo, vaikka Kataista ja Avramapoulosta lukiessa voisi toisin luulla: ”Osoitimme solidaarisuutta suostumalla sijoittamaan kansainvälistä suojelua kipeimmin tarvitsevia ihmisiä Kreikasta ja Italiasta edelleen muihin EU-maihin.”

Ohjattujen jatkosijoitusten lukumäärät etulinjan maista ovat käsittääkseni mieluummin kymmeniä ja satoja kuin tuhansia ja kymmeniä tuhansia. Komissaarienkin kirjoituksen mukaan Suomi sijoittuu EU:ssa toiselle sijalle, kun se on ottanut Italiasta ja Kreikasta vastaan lähes 400 pakolaista. ”Koko Eurooppa arvostaa Suomen panosta.”

Komissio on valmistellut unionille yhteistä turvapaikkajärjestelmää, jolla muuttoliikkeet saataisiin hallintaan kestävällä tavalla. Sen Akilleen kantapääksi osoittautuu viimeistään kysymys taakanjaosta, eli tulokkaiden sijoittaminen kaikkiin EU-maihin Brysselistä käsin osoitettujen kiintiöiden mukaan.

En usko, että unioni kykenee toteuttamaan moista linjausta, etenkään näin Brexitin jälkeisessä tilanteessa. Unkari on jo järjestämässä lokakuun alussa kansanäänestystä pakolaiskiintiöistä, ja vastaan haraa myös monta muuta itäisen Keski-Euroopan maata. Lieneekö mentaalinen kynnys sitten läntisemmissä tai pohjoisemmissa EU-maissa paljoakaan helpompi ylittää.

Mutta mitä tästä kaikesta seuraa?