Lukukausimaksut luovat epätasa-arvoa


Samuli Sinisalo | 31.05.2017

Suomeen on ajettu lukukausimaksuja kuin käärmettä pyssyyn. Aiheesta järjestettiin taannoin esimerkiksi Taloustieteellisen Yhdistyksen keskustelutilaisuus, jossa keskustelu kärjistyi. Tilaisuudesta on mm. uutisoitu Hesarissa ja analysoitu politiikasta.fi -sivustolla.

Olkiukkoversio lukukausimaksujen puoltajien argumentista menee jotakuinkin niin, että koska korkeakoulutuksesta hyötyvät rikkaat, on oikeudenmukaista, että he maksavat osan saamansa koulutuksen kustannuksista suoraan omasta pussistaan. Yksinkertaistetussa uusklassisen taloustieteen oletusten maailmassa tämä argumentti on jotakuinkin koherentti. Kuitenkin, jos pyritään siihen, että kuvataan todellisuutta jossain määrin tarkasti, on syytä katsoa hieman tämän argumentin pintaa syvemmälle.

Tässä on hyvä tutustua Nobel-muistopalkitun ekonomistin Douglass Northin työhön transaktiokustannuksista, instituutioista ja taloudellisesta kehityksestä (esim ja esim). Northin perusajatuksen voi kiteyttää siten, että markkinat eivät ikinä ole täydellisiä vaan kaikki ihmisten taloudellinen toiminta tapahtuu tiettyjen instituutioiden puitteissa. Täydelliset markkinat ovat vain teoreettinen rakennelma. Eri yhteiskunnissa on hyvin erilaisia instituutioita samankaltaistenkin asioiden hoitoon. Lisäksi yhteiskunnat ovat hyvin polkuriippuvaisia. Polkuriippuvuudella tarkoitetaan sitä, että yhteiskunnat ohjautuvat tiettyyn suuntaan tämänhetkisten ja menneiden päätösten pohjalta – ja tässä polun muodostuksessa yhteiskunnan instituutioilla on merkitystä.

Ihmiset eivät siis todellisuudessa olekaan täydellisillä markkinoilla olevia hyperrationaalisia toimijoita, joilla on rajaton kapasiteetti maksimoida oma hyötynsä. Sen sijaan ihmisen rationaalisuudella ja oman hyödyn maksimoinnilla on rajansa, joihin vaikuttaa taloudessa vallitsevat käytännöt (instituutiot), saatavilla oleva tieto, päätöksentekoon käytettävissä oleva aika, kulttuuri ja moni muu tekijä. Lisäksi toiminnoilla on myös transaktiokustannuksia.

Transaktiokustannusnäkökulma otetaan huomioon esimerkiksi Maailmanpankin Ease of doing business –indeksissä, joka mittaa mm. toimenpiteiden määrää, joita yrittäjän on suoritettava saadakseen yrityksen rekisteröityä. Listan kärjessä on Uusi Seelanti, jossa rekisteröinnistä selviää yhdellä toimenpiteellä ja häntäpäästä löytyy Venezuela, jossa rekisteröintiin tarvitaan 20 virallista toimenpidettä. Lisäksi todellisuudessa saattaa olla tarve epävirallisille toimenpiteille, kuten lahjonnalle. Mitä vähemmän toimenpiteitä on, sitä parempana tilannetta luonnollisesti pidetään ja siihen usein pyritään. Koska mitä vähemmän esteitä yritysten perustamiselle on, sitä parempi se on yhteiskunnalle.

Koulutuksella, kuten yrityksillä ja taloudellisella toimeliaisuudella yleisemmin, on henkilökohtaisen hyödyn lisäksi myös positiivisia ulkoisvaikutuksia yhteiskunnalle. Siksi yhteiskunnan kannattaa panostaa molempiin.

Kun tätä logiikkaa sovelletaan suomalaiseen koulutuskeskusteluun, vaikuttaa ajatus lukukausimaksuista varsin nurinkuriselta. Esitys lisäisi korkeakouluopiskelun transaktiokustannuksia niiden laskemisen sijaan! Jo nykyisellään opiskelijan elämä- ja urasuunnitelmat ovat erilaisten kynnysten ja toimenpiteiden, kuten lukiotodistuksen, pääsykoetulosten, valmennuskurssien, toimeentulon ja asumisjärjestelyiden onnistumisen takana. Sosiaalisella ja taloudellisella pääomalla on suuri merkitys näiden asioiden hoitoon. Nyt tähän yhtälöön halutaan lisätä vielä lukukausimaksut ja niiden rahoitus.

Tämä lisää opiskelun transaktiokustannuksia ja heikentää opiskelun saatavuutta. Tietenkään tämä ei koske sitä yhteiskuntaluokkaa, jolle muutaman tuhannen euron vuosittainen maksu ei ole ongelma. Jos isä maksaa, opiskelun transaktiokustannukset eivät nykyisestä juurikaan nouse. Suurelle osalle opiskelijoita opiskeluprosessi kuitenkin monimutkaistuu lukukausimaksujen myötä.

Vaikka lukukausimaksut nyt asetettaisiin niin alhaiselle tasolle, että ne eivät vielä lyhyellä aikavälillä merkittävästi lisää eriarvoisuutta, luodaan niiden myötä instituutio, joka mahdollistaa maksujen vaiheittaisen korottamisen ajan myötä. Alhaisetkin lukukausimaksut institutionalisoivat rahan perimisen käytännön, jolla on pitkäjänteisiä seurauksia yhteiskunnalle. USA:ssa kotitalouksien kuluttamista hyödykkeistä eniten ovat kallistuneet korkeakoulumaksut ja oppikirjat viimeisen parinkymmenenvuoden aikana. Englannissa samalla aikavälillä korkeakoulujen lukukausimaksut ovat nousseet 1000 punnasta vuonna 1998 nykyiseen 9000 puntaan.

Jos taloustieteilijät ovat aidosti huolissaan koulutuksen kustannusten epätasa-arvoisesta kohdentumisesta, on tilanteen korjaamiseksi keino, jonka pitäisi yksinkertaisuudessaan olla no-brainer: veroprogression kiristäminen. Tällöin maksut kohdentuvat suurelta osin siihen kansanosaan, jotka koulutuksesta ovat saaneet nauttia ja sitä kautta nostaneet tulojaan. Koulutus- ja tulotasojen välillä on korrelaatio. Toiseksi, tämä keino ei korota korkeakouluopiskelun transaktiokustannuksia lisäämällä toimenpiteiden määrää, jotka opiskelijan on otettava huomioon koulutus- ja elämänpolkua suunnitellessaan. Kolmanneksi, se ei luo instituutiota, joka ajan myötä syventää yhteiskunnan jakolinjoja.

 

Samuli Sinisalo 

Samuli Sinisalo on kehitystalouden maisteri, joka vastaa Sorsa-säätiön ”Demokratian tukeminen monietnisessä Makedoniassa” -hankkeesta, joka on vahvistanut Makedonian kansalaisyhteiskuntaa vuodesta 2008 lähtien.

 

 

 


Kommentit

Kalevi Sorsa -säätiö