Makedonialaisten nuorten vaikeat valinnat


Samuli Sinisalo | 25.05.2015

Suomen vakaassa ja turvallisessa yhteskunnassa on helppo kadottaa perspektiivi siihen, mitä elämä ilman yhteiskunnan vakautta ja turvaa tarkoittaa. Makedoniassa tätä unohtamisen vaaraa ei ole. Esimerkiksi Luoteis-Makedoniasta kotoisin oleva parikymppinen Mirche rakastaa jalkapalloa. Hän kannattaa Liverpoolia ja kertoo silmät loistaen Saksassa varttuneesta serkustaan. Serkku pelasi Hollannissa Heerenveenin riveissä, josta siirtyi Slovenian pääsarjaan pelaamaan. Mirche on varttunut Makedoniassa, mutta asunut lyhyet pätkät elämästään sekä Hollannissa että Englannissa.

Makedoniaan verrattuna molemmissa maissa elämä oli helpompaa. Yhteiskunta tarjosi tukea ja mahdollisuuksia keskittyä niihin asioihin, joita itse rakastaa, esimerkiksi jalkapalloon. Mirche kuitenkin asuu Makedoniassa, jossa hänet on marginalisoitu omasta yhteiskunnastaan. Hän on etnisyydeltään ja kieleltään makedonialainen, mutta uskonnoltaan muslimi ja poliittiselta kannaltaan sosiaalidemokraatti.

Oikeistolais-nationalistisen VMRO-DMNE:n johtamassa Makedoniassa monet ovet ovat Mirchen kaltaisille nuorille kiinni. Työmarkkinoiden poliittinen diskriminaatio on pahentunut vuosien varrella. Hallitus suosii oman puolueensa jäseniä. Mitään julkisen sektorin virkaa ei ole enää vuosiin saanut ilman oikean puolueen jäsenkirjaa. Tämä koskee hallinnon virkamiehiä ja poliiseja, mutta myös opettajia ja kuntien puistotyöntekijöitä. Toisinajattelijoille työtarjoukset ovat harvassa.

Vähemmistöjen suhteen hallitus pyrkii synnyttämään ja kasvattamaan etnisyyteen, sukupuoleen, äidinkieleen, uskontoon tai seksuaalisuuteen pohjautuvia jakolinjoja. Esimerkiksi Skopjeen pystytetyissä kansallissankareiden patsaissa ei juuri naisia juhlisteta. Silloin harvoin kun kun naisia patsaissa esiintyy, ovat he synnyttäjän tai lastenkaitsijan roolissa, eivät koskaan tasa-arvoisia itseään toteuttavia henkilöitä tai julkisen yhteisön jäseniä.

Patsaiden ideologisena taustana on äärivanhoillinen sukupuoliroolitus, joka ei myöskään anna tilaa perinteistä poikkeaville seksuaalisille identiteeteille. Toinen esimerkki vallitsevista jakolinjoista löytyy Makedonian kouluista. Kouluissa ei ole yhtenäistä kansallista opetussuunnitelmaa, vaan opetus on kielellisesti ja etnisesti eriytynyttä. Valtaan päästyään VMRO-DMNE jätti toteuttamatta käytännössä valmiin suunnitelman opetuksen yhdistämisestä.

Makedoniassa, ja Balkanilla yleensä, vallitseva poikkeuksellinen kulttuurinen rikkaus vaatisi toimiakseen aidosti pluralistisen ja tasa-arvoisen yhteiskunnan. Sen kehittämisen sijaan Makedonian istuva hallitus on valinnut vastakkainaseteltujen ryhmien hallinnan tien.

Mirche kertoi jossain vaiheessa painaneensa jopa yli 120 kiloa, mutta nyt päivittäinen urheilu ja toive opiskelupaikasta Länsi-Euroopassa pitävät painon ja mielen kurissa. Mirchen perspektiivistä Makedonian tilanne on sellainen, että siellä asuessaan hänen kaikki aikansa kuluisi elämän perusedellytysten puolesta taistelemiseen – ei elämän elämiseen.

Mirche ei ole toiveidensa ja huoliensa kanssa yksin. Eurostatin virallisten tilastojen mukaan vuosien 1998 ja 2011 välillä yli 230 000 makedonialaista on virallisesti muuttanut ulkomaille. Tämä on noin 10 % väestöstä. Suurin osa muuttajista on nuoria. Poliittisen tilanteen lisäksi 30 % työttömyys ja 300 e/kk keskipalkka eivät tarjoa ruusuisia tulevaisuudennäkymiä. Eurostat arvioi todellisen muuttajien määrän olevan virallista tilastolukua suurempi.

Nyt hallituksen politiikka on kääntynyt itseään vastaan. Poliittinen tilanne on niin kärjistynyt että oppositiossa olevien keskinäiset jakolinjat ovat menettäneet merkityksensä. Yhteinen poliittinen vihollinen, eli istuva hallitus, on saanut eri uskontokuntien, etnisten ryhmien, seksuaalisten suuntauksien ja peräti eri jalkapalloseurojen fanaattisten kannattajaryhmien edustajat samaan rintamaan.

17.5. mielenosoituksissa Albanian ja Makedonian liput oli ripustettu samaan salkoon sulassa sovussa. Skopjen yliopiston historiantutkijat eivät olleet kuulleet vastaavasta aikaisemmin. Nyt liikkeellä ovat sellaiset voimat, joihin hallituksen aikaisemmat keinot, lahjonta, pelottelu ja median kontrollointi eivät ole purreet. Mielenosoitusten alettua hallitus on ollut poikkeuksellisen hiljaa. Se on ihmeissään – ja ilmeisesti myös peloissaan.

Yksi näihin mielenosoituksiin osallistuneista oli Bojan. Hän opiskelee lakimieheksi Skopjessa. Bojan haluaa jäädä Makedoniaan. Hän sanoi olevansa valmis vaikka taistelemaan, jotta Makedoniaan saataisiin demokratia. Bojan on huolissaan, koska hänen mukaansa hallitus voi olla todella arvaamaton silloin kun se on peloissaan.

Kysyin Bojanilta, kuinka pitkälle hän on valmis menemään tässä taistelussa demokratian puolesta. Hän vastasi kasvot vakavana hiljaisella äänellä: ”Loppuun asti.” Nuoren miehen äänestä kuultava voima ja rauhallisuus pysäytti. Se paljasti hänen todella miettineen asiaa ja olevan sovussa mahdollisten seurausten kanssa. Suomessa tällaisia asioita ei kaksikymppisenä juuri tarvinnut miettiä. Samana iltana esitin kysymyksen useammalle muulle opposition aktivistille ja vastaus oli aina sama, sukupuolesta riippumatta. ”Loppuun asti” – mikäli tilanne sitä vaatii.

Makedonian nykyinen poliittinen tilanne on kestämätön. Elämäntilanteensa puolesta erityisesti nuoret ovat vaikeiden valintojen edessä. Lähteäkö ulkomaille paremman elämän toivossa, vai jäädäkö kotimaahan ja mahdollisesti antaa kaikkensa paremman yhteiskunnan puolesta. Maan, jonka antamat Euroviisupisteetkin hylättiin puhelinäänestyksessä paljastuneiden epäselvyyksien johdosta, matka demokratiaan on pitkä.

Opposition halu ja sitoutuminen muutokseen on vahvaa ja vaikuttaa aidolta. Toivottavasti nurkkaan ajettu hallitus ei turvaudu epätoivoisiin keinoihin oman nahkansa pelastamiseksi. Paras keino tämän estämiseksi on pitää muun maailman katseet kohdistettuna Makedoniaan.

Mirchen ja Bojanin nimet on muutettu.


Kommentit

Kalevi Sorsa -säätiö