Mikko Majander: Schulz-hype suli Saksan vaalitaistossa

· Mikko Majander

Jaa: Facebook · LinkedIn · Twitter

 

SAKSAN SOSIAALIDEMOKRAATEILLA OLI alkuvuodesta aihetta optimismiin. Ensimmäistä kertaa vuosikausiin tuntui mahdolliselta, jopa realistiselta ajatella, että Angela Merkel ja kristillisdemokraatit olisivat lyötävissä syksyn liittopäivävaaleissa.

Pakolaiskriisi oli syönyt Merkelin suosiota, ja ärhäkkä Alternative für Deutschland nakersi CDU/CSU:n vakaata kannatusta kansallis-konservatiivisella populismillaan. SPD puolestaan sai Martin Schulzista liittokansleriehdokkaan, joka räpsäsi välittömästi kymmenkunta prosentin lisän puolueen kannatuslukuihin.

Ehdittiin muistella, että hävisihän Saksat jälleen yhdistänyt kansleri Helmut Kohlkin lopulta vaalit 16 valtavuoden jälkeen. Miksei siis kansa kyllästyisi myös Mutti-Merkeliin.

 

SUNNUNTAINA KÄYTÄVIEN LIITTOPÄIVÄVAALIEN alla ei Schulz-hypestä näy enää jälkeäkään. Mielipidemittaukset ovat saaneet sosiaalidemokraatit pelkäämään, että kannatus voi painua kaikkien aikojen pohjalukemiin. Hyvä jos alkaa yhä kakkosella.

Toki tuloksen ennustamiseen liittyy arvaamattomia tekijöitä, kuten viime aikoina on nähty. Lähtevätkö äänestäjät ylipäätään liikkeelle, kun Merkelin voittoa pidetään ennalta kuulutettuna? Kuinka uusi AfD onnistuu ihmisten tyytymättömyyden mobilisoinnissa vaaliuurnien äärelle?

Sosiaalidemokraattien leirissä joka tapauksessa pohditaan jo syitä mahdollisesti vaatimattomaksi jäävään menestykseen. Olisiko Brysselin parlamentissa ja EU:n pelikentällä kannuksensa hankkineen Schulzin sittenkin pitänyt vetää kampanjassa rohkeampaa Eurooppa-linjaa – a la Emmanuel Macron?

Vai olisiko voittava strategia löytynyt Bernie Sandersin ja Jeremy Corbynin viitoittamasta suunnasta? Monien silmissä SPD:n painotukset sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta kaipaisivat konkreettisempaa terästystä, esimerkiksi perintöjen ja pääomatulojen reippaamman tasauksen kautta.

Mielipiteitä jakavia ja polarisoivia kysymyksiä. Mutta kaikkia ei tarvitse miellyttää, jos tavoittelee vain kolmanneksen kannatusta. Nyt neljänneskin tuntuisi SPD:lle tyydyttävältä tulokselta.

 

SAKSAN VAALIENJÄLKEISTÄ ELÄMÄÄ varjostaa kysymys tulevasta hallituskoalitiosta. Sosiaalidemokraateille saattaa hyvinkin olla taas tarjolla juniorikumppanin asema kristillisdemokraattien rinnalla, mutta vajoaminen pysyväksi apupuolueeksi ei erityisemmin innosta.

Hallituksen menestys kun luetaan sen veturin Merkelin ja valtapuolueen CDU:n ansioksi, kun taas harjoitettuun politiikkaan tyytymättömät hakevat parempaa vaihtoehtoa oppositiovoimista. Sosiaalidemokraattien on vaara pudota väliin.

Neljä vuotta sitten ratkaisu hallitukseen menosta tehtiin taitavasti SPD:n jäsenäänestyksen antamalla vahvalla mandaatilla. Panoksena oli silloin muun muassa hallitussopimukseen neuvoteltu minimipalkan säätäminen.

Nyt ei oikein ole nähtävissä mitään riittävän selkeää kysymystä, jolla suuren koalition jatko myytäisiin kenttäväelle. Oppositioasema houkuttaa, irrottautuminen Merkelin kuolemansyleilystä, jolloin avautuisi tilaa omalle uudistumiselle.

Toisaalta muut vaihtoehdot enemmistöhallituksen muodostamiseen ovat nekin vähissä. Niin sanottu ”Jamaika-koalitio” (musta+keltainen+vihreä) on mahdollinen, mutta siinä liittopäiville paluuta tekevien liberaalien on vaikea vetää yhtä köyttä vasemmalle kallellaan olevien vihreiden kanssa.

Eikä se helppoa ole CDU:n astetta vanhoillisemmalle sisarpuolueelle CSU:llekaan Baijerissa, jossa on osavaltiovaalit edessä. Eli Angela Merkelillä riittänee mietittävää vielä maanantainakin, vaikka hän herännee siihen vaalien voittajana – huikeasti jo neljättä kertaa peräkkäin.

 

VTT Mikko Majander on ajatuspaja Kalevi Sorsa -säätiön toiminnanjohtaja ja poliittisen historian dosentti Helsingin yliopistossa.

 

 

 

 

 

Jaa: Facebook · LinkedIn · Twitter