Sosiaalidemokratian työlista


Maija Mattila | 3.07.2017

Miten EU:ta tulisi uudistaa, jotta se olisi demokraattisempi? Onko yhteisiä eurooppalaisia arvoja vielä olemassa? Millainen uhka populismi on? Näihin kysymyksiin tarrasi European Progressive Studies -ajatuspajan (FEPS) konferenssi Call to Europe Brysselissä 28.–29.6.2017.

Konferenssin keskeinen anti voidaan ylevistä kysymyksistä huolimatta tiivistää yhteen virkkeeseen: eurooppalaisen sosiaalidemokratian suunta olisi muutettava, mutta yhteistä näkemystä ongelman polttavuudesta tai keinoista ei tunnu olevan. Konferenssin puhujien puheenvuorot demaripoliitikoista journalisteihin, kansalaisyhteiskunnan toimijoihin ja tutkijoihin teki tämän näkyväksi.

Erityisesti journalistien taholta kuului kriittisiä arvioita sosiaalidemokratian tilasta. Keskittyminen kysymykseen siitä, miten sosiaalidemokraattien pitäisi viestiä omista tavoitteistaan oli journalisti María Tejeron mukaan merkki siitä, että miten-kysymyksen alla ei itse asiassa ole vastausta mitä-kysymykselle. Mitä sosiaalidemokratia nykyään on?

Esimerkiksi sopii talouskuripolitiikka: vaikka konferenssin monissa poliitikkopuheenvuoroissa korostettiin talouskuripolitiikan haitallisuutta, demarit ympäri Euroopan kuitenkin kannattivat talouskuria ratkaisuksi euroalueen ongelmiin vuosikymmenen vaihtuessa. Huomion teki italialainen toimittaja Lorenzo Consoli, mutta se ei kuulosta vieraalta Suomessakaan. Sanojen ja tekojen välillä on kuilu.

Kyse ei ole siitä, etteikö sosiaalidemokraattien puheissa jatkuvasti viitattaisi tarpeeseen edistää tasa-arvoa ja rakentaa markkinavetoisen Eurooppa-projektin rinnalle sosiaalinen ulottuvuus. Vaikutteille halutaan altistua, Call to Europessakin puhujana oli muun muassa kriittisistä talouskannoistaan tunnettu nobelisti Joseph Stiglitz.

Sosiaalidemokratian arvopohja on sinänsä selkeä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja solidaarisuuden korostuksessaan. Tämä arvopohja olisi kuitenkin kyettävä johdonmukaisesti muuttamaan teoiksi. Tilanteen muuttamiseksi demareiden olisi niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa nähdäkseni pystyttävä ratkomaan ainakin nämä asiat:

Köyhyys. Ymmärretäänkö, mitä köyhyys nykypäivänä on? Ketkä ovat kaikkein haavoittuvimmassa asemassa? Onko sosiaalidemokraateilla visiota yhteiskunnasta ilman köyhyyttä ja keinoja siihen pääsemiseksi?

Työ. Ymmärretäänkö työn luonteen muutosta? Ymmärretäänkö, että sosiaaliturvaa ei voida rakentaa vain työn varaan, koska niin monilla työtä ei ole?

Koulutus. Koulutus kytkeytyy läheisesti yhteiskunnalliseen tasa-arvoon. Perinteisesti sosiaalidemokraatit ovat nähneet koulutuksen investointina ensisijaisesti yhteiskuntaan, eikä niinkään yksilön investointina itseensä. Ymmärretäänkö enää maksuttoman koulutuksen merkitystä yhteiskunnalle? Ymmärretäänkö, että työelämä on aiempaa epävakaampi myös korkeasti koulutetuille?

Maahanmuutto. Aito solidaarisuus ei voi tarkoittaa ihmisten jakamista eri leireihin. Onko rohkeutta puolustaa kaikkein heikoimpia niin Suomessa kuin maailmalla? Missä viipyy ihmissalakuljetuksen kitkeminen rakentamalla laillisia reittejä Eurooppaan? Millä keinoin maahanmuuttajista tehdään täysivaltaisia yhteiskunnan jäseniä?

Tasa-arvo. Mitä feministisenä puolueena oleminen tarkoittaa käytännössä? Millaisiin politiikkatoimenpiteisiin sitoudutaan sukupuolten välisen tasa-arvon edistämiseksi?

Demokratia. Demokratian edistämisessä on päästävä yli ajatuksesta, että vain suoria sähköisiä vaikutuskanavia lisäämällä demokratia paranee. Koko poliittisen järjestelmän on oltava radikaalisti avointa puolueiden toiminnasta valtioiden ja EU:n instituutioihin. Politiikoiden on oltava kaikilla tasoilla vastuunalaisia. Kansalaisliikkeiden toiminnalla pitää olla vaikutusta poliittisiin päätöksiin.

Politiikan, talouden ja teknokratian suhde. Poliittinen puhe on tänä päivänä puhetta taloudellisista välttämättömyyksistä. Aivan keskeistä koko edustuksellisen demokratian tulevaisuudelle on ymmärrys siitä, että yhteiskunta on ihmisten tekemä. Me päätämme siitä, mitkä markkinoiden reunaehdot ovat. Me päätämme siitä, ovatko ihmiset yhdenvertaisia. Me päätämme siitä, sallimmeko ympäristön pilaantua. Me päätämme.

Ilmastonmuutos. Ilmastonmuutos kytkeytyy paitsi sääilmiöihin ja luonnon monimuotoisuuteen, ennen kaikkea oikeudenmukaisuuteen. Suomessa kasvukausi saattaa pidentyä, mutta toisella puolella maapalloa ihmisten kodit huuhtoutuvat mereen. Mikä olisi kaikkein kunnianhimoisinta ilmastopolitiikkaa?

Turvallisuus. Äärioikeisto ratsastaa turvallisuusteemalla. Samaan aikaan kun ihmisten tunne turvallisuuden heikkenemisestä on otettava tosissaan, on nähtävä laajempi kuva tunteen takana. On mietittävä, miten turvallisuus toteutuu pitkällä aikavälillä. Ihmisten on voitava kokea osallisuutta. Kansainvälisiin ilmiöihin, kuten ISIS-liikkeen nousuun, on haettava ratkaisuja kansainvälisesti.

Kun näihin kysymyksiin on otettu selkeät kannat, on aika miettiä sitä ydinviestiä, jonka sosiaalidemokratia haluaa ihmisille välittää. Viestiä ei voi välittää, ellei viestiä ole. Siksi vastausten on löydyttävä ensin.

Euroopassa on paljon ihmisiä, jotka henkeään pidätellen odottavat sosiaalidemokratian uutta tulemista. Nykyiselle neoliberalismiuskonnolle on löydyttävä uskottava ja ihmiset liikkeelle saava vaihtoehto vasemmalta. Ellei sosiaalidemokratia ryhdy toimeen pian, ottajia politiikan kentällä harhaileville kyllä löytyy kaikista suunnista.

 

Maija Mattila (YTM)

Kirjoittaja on Kalevi Sorsa -säätiön projektitutkija.

Call to Europe on Foundation for European Progressive Studies -ajatuspajan (FEPS) vuosittainen lippulaivatapahtuma. FEPS toimii sosialidemokratian ja eurooppalaisuuden leikkauspisteessä alustana ajatuksille ja dialogille. FEPS:in jäseninä on 40 poliittista säätiötä ja ajatuspajaa, mukaan lukien Kalevi Sorsa -säätiö. Säätiö tekee FEPS:in kanssa läheistä yhteistyötä muun muassa järjestämällä yhteisiä seminaareja ja tukemalla Call to Europe -konferenssia. Voit lukea FEPS:istä lisää täällä


Kommentit

Kalevi Sorsa -säätiö