Sukellus eriarvoisuuteen


Maija Mattila | 16.09.2019

Keväällä 2019 käytiin julkisuudessa keskustelua siitä, onko eriarvoisuus Suomessa kasvanut vai ei. Keskustelu sai pontimen sosialidemokraattien eduskuntavaalikampanjasta, jossa keskeiseksi nostettiin eriarvoisuuskehityksen pysäyttäminen.

Vihreiden Osmo Soininvaara vastasi demareiden kampanjaan kirjoittamalla, että eriarvoisuus ei ole kasvanut. Väitettään Soininvaara perusteli sillä, että gini-kertoimella mitattuna tuloerot eivät ole kasvaneet 2000-luvulla. Myös kokoomuksen Juhana Vartiainen peräänkuulutti näyttöä eriarvoisuuden kasvusta Suomessa.*

Keväällä näkyvin keskustelu eriarvoisuudesta kiertyikin Suomessa juuri tuloerojen ympärille. Tulo- ja varallisuuserot ovat kuitenkin vain yksi näkökulma eriarvoisuuteen. Ruotsalainen sosiologi ja Cambridgen yliopiston emeritusprofessori Göran Therborn jakaa eriarvoisuudet, monikossa, elämään ja kuolemaan liittyvään, eksistentiaaliseen ja resursseihin liittyvään eriarvoisuuteen.

Tulo- ja varallisuuserot liittyvät resursseihin, mutta myös esimerkiksi sosiaaliset verkostot, sosiokulttuurinen habitus ja valta ovat resursseja, joita joillakin on enemmän ja joillakin vähemmän.

Elämään ja kuolemaan liittyvää eriarvoisuutta (vital inequality) voidaan mitata elinajanodotteella ja muilla terveyteen liittyvillä indikaattoreilla. Suomessa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos seuraa eriarvoisuuden kehittymistä näillä osa-alueilla.

Eksistentiaalinen eriarvoisuus taas liittyy ihmisiin henkilöinä (as persons) ja ilmenee esimerkiksi syrjintänä ja autonomian riistämisenä. Esimerkiksi Being Black in the EU -tutkimus vuonna 2018 osoitti, että Suomi on EU:n rasistisin maa.

Therbornin mukaan eriarvoisuudet ovat osin päällekkäisiä, mutta ne pitää kuitenkin erottaa käsitteellisesti toisistaan.

Eriarvoisuuden käsite aukenee siis moneen suuntaan. Sen lisäksi siihen liittyy aidon poliittinen kysymys siitä, mikä on ”korkea”, ”matala”, ”sopiva” tai ”hyväksyttävä” eriarvoisuuden taso.

Vaikka tulo- ja varallisuuserot ovat vain osa eriarvoisuutta, niistä Suomessa käyty keskustelu osoittaa, että sopivasta tuloerojen tasosta ei ole yksimielisyyttä. Kun Helsingin yliopiston professori Heikki Hiilamo kirjoitti vuonna 2017 Kalevi Sorsa -säätiölle raportin 15 reseptiä tuloerojen kaventamiseksi, raportin julkaisua seuranneessa julkisessa keskustelussa kävi ilmi, että tuloerojen kaventaminen ei ole mikään kaikille yhteinen tavoite.  

Joidenkin suhtautumisesta professori Anu Kantolan ja akatemiatutkija Hanna Kuuselan kirjaan Huipputuloiset – Suomen rikkain promille (Vastapaino) tulee mieleen kaikuja tästä Hiilamon raporttia seuranneesta yhteiskunnallisesta keskustelusta. Kirjaa varten tutkijat haastattelivat 90:ä Suomen ylimpään tulopromilleen (verotuksen perusteella) yltävää perijää, ammattijohtajaa ja yrittäjää. Tuloksista kävi ilmi, että etenkin monilla johtajilla ja yrittäjillä oli varsin penseä suhtautuminen yhteiskunnan kaikista heikompiosaisiin. Jotkut pitivät sosiaaliturvaa laiskistavana ja menestystään puhtaasti omana ansiona.

Tutkimuksen saamasta kritiikistä – joka koostui lähinnä ei-akateemisesti meritoituneiden miesten twiiteistä ennen kuin koko tutkimusta oli edes julkaistu – tulee väistämättä mieleen, että tuloeroja kannattavat eivät olisi oikein halunneet suunnata kriittistä katsetta kaikista hyväosaisimpiin.

Eriarvoisuuden hyväksymistä ja jopa kannattamista kuvaavat hyvin myös aloitteet, joiden mukaan samaa sukupuolta oleville pareille ei lain edessä kuuluisi samat oikeudet kuin eri sukupuolta oleville. On myös esitetty, että ihmisen alkuperää voitaisiin pitää perusteena muita huonommalle sosiaaliturvalle.

Kysymyksen poliittisuuden ei pitäisi kuitenkaan antaa hämärtää sitä tosiasiaa, että eriarvoisuuden vaikutuksista yhteiskuntiin ja yksilöihin on olemassa tutkimusta (mm. Wilkinson & Pickett 2009: The Spirit Level), ja erilaiset argumentit eriarvoisuuden puolesta tai sitä vastaan eivät ole yhtä vakuuttavia.

Kalevi Sorsa -säätiö sukeltaa vuosina 2019–2023 eriarvoisuuksien moninaisuuteen. Keskeisenä tavoitteena on monipuolistaa eriarvoisuudesta käytävää yhteiskunnallista keskustelua ja välittää poliittisille toimijoille hyödyllistä tutkimustietoa eriarvoisuuden monista ulottuvuuksista. Aiomme myös luoda tulevaisuuden visioita siitä, miten yhteiskunnallinen tasa-arvo parhaiten toteutuu ilmastokriisin ja teknologisen muutoksen aikakaudella. Meille eriarvoisuuden haitallisuus ei siis ole mielipidekysymys vaan fakta – kuten emeritusprofessori Göran Therborn sanoo: eriarvoisuus tappaa.

Maija Mattila

Kirjoittaja työskentelee eriarvoisuuden vähentämisen hankevastaavana Kalevi Sorsa -säätiössä.

Oletko eriarvoisuuden tutkija tai muu asiantuntija? Julkaisemme tulevina vuosina yleistajuisia kirjoituksia eriarvoisuudesta. Mikäli olet kiinnostunut kirjoittamaan meille, otathan yhteyttä Maija Mattilaan, maija.mattila(at)sorsafoundation.fi, p. 050 575 1338.

* Vaikka 2000-luvulla gini-kertoimella mitattua tuloerojen kasvua ei olekaan tapahtunut, tarkastelujaksoa pidentämällä huomataan, että pitkään jatkunut tuloerojen kaveneminen loppui 1990-luvulla ja tuloerot kasvoivat tuolloin voimakkaasti (ks. Tilastokeskus; World Inequality Database). Tuloerot eivät siis ole kasvaneet viimeisen 20 vuoden aikana, mutta ne kasvoivat jyrkästi 1990-luvulla ja ovat jääneet menneisiin vuosikymmeniin verrattuna korkeammalle tasolle.


Kommentit

Kalevi Sorsa -säätiö