Suomessa panostetaan liian vähän hallintoon ja se aiheuttaa ongelmia

Suomi päätyy kummaan seuraan päätöksentekoa valmistelevan ja kansalaisia palvelevan hallinnon kansainvälisessä vertailussa. Suomi jää nimittäin reilusti jälkeen esimerkiksi Itävallasta, Ruotsista, Alankomaista, Saksasta ja Sveitsistä, kun hallinnon menot suhteutetaan koko julkisen sektorin menoihin. Itseasiassa tässä vertailussa Suomi sijoittuu merkittävästi OECD-maiden keskiarvon alapuolelle. Vain Tsekki, Iso-Britannia, Yhdysvallat, Irlanti, Israel, Slovenia, Latvia ja Unkari käyttävän Suomea pienemmän osan julkisen sektorin menoista hallintoon.

Viimeisimmän vuoden 2015 tiedon mukaan Suomessa vain noin 22 prosenttia julkisen sektorin menoista käytetään hallintomenoihin. Esimerkiksi Ruotsissa vastaava luku on 32 prosenttia ja Tanskassa 28 prosenttia (ks. Kuvio 1).

Kuvio 1. Valtion ja kuntien hallintomenot* 22 maassa v. 2015 (%-osuus julkisen sektorin menoista, ostovoimakorjattu). Lähde: OECD.stat

Suomen kansainvälisestikin vertaillen kapea julkinen hallinto tuo huomattavia yhteiskunnallisia ongelma.

Suomessa kapea hallinto antaa perustelut koko julkisen sektorin leikkaamiselle, mikä tietenkin itsessään on suuri paradoksi.

Virkakunnan vähyys selittää sen, että Suomen työllisyysaste on huomattavasti matalampi kuin esimerkiksi Ruotsissa ja Tanskassa. Jos Suomi käyttäisi vastaavan osuuden valtion ja kuntien hallintoon kuin muut pohjoismaat, olisi työllisyysasteemme myös näiden maiden tasolla tai ainakin hyvin lähellä sitä. Työllisyysasteen nosto 75 prosenttiin edellyttää väistämättä julkisen sektorin työpaikkojen määrän kasvattamista, myös kuntien ja valtion hallinnossa.

Virkakunnan vähyys näkyy ja tuntuu kansalaisten arjessa. Se selittää sen, että asiointi julkishallinnossa koetaan usein hitaaksi ja vaikeaksi. Myös uusien toimintatapojen omaksuminen on vaikeaa, kun resursseja ei ole uudelleenkouluttamiseen, kunnolla toimivista tietojärjestelmistä puhumattakaan.

Lakien valmistelijoilla on ainainen kiire, mikä laskee valmistelun laatua ja voi myöhentää tärkeiden päätösten toimeenpanoa. Reaalimaailmasta ei löydy soppea, joka tukisi vanhaa mielikuvaa mukavissa töissä köllöttelevistä viranhaltijoista. Todellisuudessa hallinto kärsii kroonisesta aliresursoinnista.

Pitäisi siis ymmärtää, että ylikuormittunut hallinto ei palvele kansalaisia parhaalla mahdollisella tavalla. Ja kansalaisten kokemus on tunnetusti suoraan yhteydessä politiikkaan.

Voi olla, että pettymys byrokratiaan ja kokemus hyljätyksi tulemisesta hyvinvointivaltiossa ajavat osaa kansasta äänestämään protestina esimerkiksi oikeistopopulistia. Sama aliresurssointi saa päätöksenteon näyttämään amatöörien puuhastelulta mikä tuskin lisää politiikan uskottavuutta.

Ari-Matti Näätänen, vt. tutkimuspäällikkö

* Hallintomenot kertovat, kuinka paljon valtiot käyttävät rahaa viranomaisiin valtiolla (esim. ministeriöissä ja maistraatissa) ja kunnissa (esim. yleishallinnossa ja kaupunkisuunnittelussa). Näistä menoista suurin osa on henkilöstömenoja. Luku sisältää myös julkishallinnon kehittämiseen käytetyt rahat. Hallintomenot eivät tarkoita sote-, koulutus-, kulttuuri- , puolustus-, poliisi- ja rajavartioston käyttömenoja ja yritystukia.

Jaa: Facebook · LinkedIn · Twitter