Tuhat merkkiä politiikasta: Työministerin tuska

· Mikko Majander

Jaa: Facebook · LinkedIn · Twitter

MIKKO MAJANDER

Vanhaan ”hyvään” aikaan hallitusneuvotteluissa jaettiin työministerin paikka kommunisteille tai jopa SMP:lle, jos niiden hinku sattui riittämään hallitukseen asti. Se oli valtapelin musta pekka, joka puhkaisi tehokkaasti oppositiopopulismin purjeet ja kuplat.

Työllisyyden taikasauvaa kun on helpompi heilutella vailla vastuuta sanojen muuttamisesta teoiksi. Tässä mielessä oli aivan oikein, että työn ja oikeudenmukaisuuden SDP otti salkun kantaakseen, kun se viime eduskuntavaalien jälkeen palasi hallitukseen.

Tehtävään pestattiin paras mies mitä puolueesta löytyy. Lauri Ihalaisen kyvyt ja arvovalta tunnustetaan laajalti yli puoluerajojen, myös työnantajien piirissä. Lupaavaa jälkeä alkoi syntyä heti, kun raamitupo saatiin soudetuksi karikoiden ohi satamaan.

Ministereiden mainetta mittaavissa pörsseissä Ihalainen sijoittuu säännönmukaisesti kärkisijoille. Kansalaiset tuntuvat kriisienkin keskellä luottavan, että jos Late ei saa hommaa pelittämään niin sitten ei kukaan.

Viime aikojen huonot uutiset koettelevat, jos eivät horjuta uskoa. Uurteet työministerin kasvoilla syvenevät, kun hän Kristus-hahmona myötäkärsii kanssamme yt-neuvottelujen sakenevaa sumaa.

Politiikan voimattomuus globaalikapitalismin pyörteissä kiteytyy siihen, kun Ihalainen taivuttelee työnantajia turvautumaan mieluummin lomautuksiin kuin irtisanomisiin. Inhimillisyyden sanomassa kaikuu vuorisaarnan henki.

Vetoomuksiin kannattaisi vastata vastaantulolla. Eteläisessä Euroopassa kansa on jo kaduilla, eikä se kurimuksessaan enää anele vaan vaatii. Niin, työtä ja oikeudenmukaisuutta.

 

Jaa: Facebook · LinkedIn · Twitter