Vaalit eivät aukaisseet Makedonian poliittista umpisolmua, ainakaan vielä


Samuli Sinisalo | 22.12.2016

 

Makedoniassa järjestettiin ennenaikaiset parlamenttivaalit 11.12.2016. Toiveissa oli ratkaisu maata jo vuosia vaivanneeseen poliittiseen kriisiin, joka lähti purkautumaan vuonna 2014. Tuolloin tietovuodon myötä paljastui, että maan silloinen pääministeri, kansallisoikeistolaisen VMRO DPMNE –puolueen puheenjohtaja Nikola Gruevski, oli salakuunnellut tuhansia puhelinliittymiä. Salakuunneltujen joukossa oli sekä opposition edustajia että hänen oman kabinettinsa jäseniä.

 

Makedonian parlamentissa on 123 paikkaa, jotka siis menivät uudelleen jakoon vaaleissa. Näistä kolme kuuluu ulkomailla eläville makedonialaisille. Diasporan äänestysaktiivisuus jäi kuitenkin niin alhaiseksi, että nämä paikat jätetään täyttämättä. Makedonia on jaettu kuuteen vaalipiiriin, joista valitaan 20 kansanedustajaa kustakin. Albaanienemmistöisen vaalipiirin kaikki paikat menivät albanialaispuolueille. VMRO DPMNE:n kanssa hallitusyhteistyötä vuodesta 2008 tehnyt DUI-puolue kärsi valtavan vaalitappion, heidän paikkamääränsä putosi 19:sta kymmeneen. Uutena puolueena kartalle nousi BESA viidellä edustajanpaikalla. Loput paikat jaettiin pienempien albaanipuolueiden kesken. Albaanipuolueista DUI ei ole ottanut kantaa mahdolliseen hallitustyöskentelyyn, mutta muut albaanipuolueet ovat irtisanoutuneet yhteistyöstä VMRO DPMNE:n kanssa.

 

Loppujen viiden vaalipiirin 100 edustajanpaikkaa jakautuivat suhteessa 51 paikkaa kansallisoikeistolaiselle VMRO DPMNE:lle, 49 paikkaa sosialidemokraattiselle SDSM:lle.

 

Puolueista sekä BESA että SDSM jättivät molemmat lukuisia valituksia kansalliselle vaalikomissiolle epäselvyyksistä äänestysprosessissa. Komissio hylkäsi kaikki paitsi yhden BESA:n valituksen. Tämän johdosto VMRO DPMNE:n puheenjohtaja Gruevski käytti hyvinkin uhkaavaa kieltä hänen kommentoidessaan vaalitulosta, ja julistaessaan ettei VMRO DPMNE hyväksy minkäänlaisia korjaustoimia vaalitusten suhteen. Jopa EU huolestui Gruevskin kärjistävästä puheesta.

 

Makedonian kansallinen vaalikomissio siis hyväksyi yhden BESA:n valituksista, ja sen johdosta pienessä Tearcen kaupungissa Pohjois-Makedoniassa järjestetään uudelleenäänestys. Tilanne on jännittävä, sillä Tearcessa VMRO DPMNE voitti SDSM:n vain muutamalla sadalla äänellä. Uudelleenäänestyksen vuoksi siis koko maan vaalitulos saattaisi päätyä tilanteeseen, jossa kansallisoikeistolainen VMRO DPMNE ja sosialidemokraattinen SDSM ovat edustajapaikkojen suhteen tasatilanteessa 50-50. Sekään ei kuulosta ratkaistulta poliittiselta tilanteelta. Jännitettävää siis riittää varmasti vielä ensi vuoden puolellakin!

 

Samuli Sinisalo,

Hankekoordinaattori


Kommentit

Kalevi Sorsa -säätiö