Kutsu: Työn tulevaisuus Pohjoismaissa – Future of work in the Nordics

See in English below

Aika: keskiviikko 24.1.2018, 13.00.-15.00.
Paikka: Kiasman seminaaritila, Mannerheiminaukio 2, Helsinki

Viime vuosina maailmalla on keskusteltu laajasti työn tulevaisuudesta. Silicon Valleyn monet vaikuttajat näkevät, että teknologisen työttömyyden uhka on todellinen digitaalisella aikakaudella. Taloustieteilijät ovat vastaavasti haastaneet teknopessimistit korostamalla, että teknologinen muutos tuo taas kerran tuottavuuskasvua ja uusia työpaikkoja. Teknologisen kehityksen tendenssistä kärjistää työmarkkinoiden eriarvoisuutta ja koulutusinvestointien tarpeesta vallitsee sentään laajempi konsensus.

Näihin päiviin asti Pohjoismaiset instituutiot ovat onnistuneet kansainvälisesti vertaillen korkean työllisyysasteen saavuttamisessa ja korkean tuottavuuden työpaikkojen luomisessa, vaikka Suomessa ja Ruotsissa ei koskaan palattu täystyöllisyyden aikaan 1990-luvun alun laman jälkeen. Kalevi Sorsa -säätiön ja ruotsalaisen Tiden-ajatuspajan tilaisuudessa keskustellaan siitä, ovatko Pohjoismaat valmistautuneita alustatalouden ja muiden ja digitaalisten teknologioiden aiheuttamiin muutoksiin työmarkkinoilla. Voidaanko kehitykseen vaikuttaa instituutioiden ja politiikkaratkaisujen kautta?

Ruotsalaisen ajatuspaja Tidenin johtaja Jesper Bengtsson esittelee tilaisuudessa SAMAK:in työn tulevaisuutta Pohjoismaissa käsitelleen hankkeen loppuraportin ja sen johtopäätöksiä. Raportin mukaan työmarkkinoiden tasapainoinen kehitys on avainasemassa Pohjoismaisen mallin tulevaisuuden kannalta. Bengtssonin puheenvuoroa seuraavassa paneelissa työelämän tulevaisuutta Bengtssonin kanssa pohtivat SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ja valtioneuvoston kanslian erityisasiantuntija Kaisa Oksanen. Tilaisuuden avaavat Kalevi Sorsa -säätiön tutkimuspäällikkö Antti Alaja ja SAMAK:in pääsihteeri Jan-Erik Støstad.

Tilaisuus on kaikille avoin, tervetuloa!

*****************************************************************************

Future of work in the Nordics

Wednesday, 24 January 2018, 1pm-3pm
Kiasma seminar room, Mannerheiminaukio 2, Helsinki

The future of work has been widely debated in recent years. Silicon Valley insiders have claimed that the specter of technological unemployment is real in the digital era. In contrast to techno-pessimists, many economists claim that it won`t different this time, and that new technologies will once again bring about productivity growth and new jobs. There is, however, more agreement among researchers on the question that technological change tends to worsen labor market inequalities, and that education level must rise in the future to meet the demands of future`s labor market.

In the past economic institutions in the Nordic countries have been able to produce relatively high employment rates and high-productivity jobs even though countries like Finland and Sweden never returned to full employment after early 1990s economic crisis. The event “Future of work in the Nordics” by Kalevi Sorsa Foundation and Swedish think tank Tiden discusses, whether the Nordic countries are well-equipped to face challenges of digital revolution and platform economy, and how the future of work can be shaped by labor market institutions and public policy.

Director of Swedish think tank Tiden Jesper Bengtsson will present the main conclusions of SAMAK`s research project (Nordmod 2.0 Framtidens arbetsliv) on the future of work. Report`s major point is that good outcomes in the labor market are crucial for the Nordic model as a whole. Leader of Finnish social democrats Antti Rinne and senior specialist Kaisa Oksanen from Prime Minister`s Office will join Bengtsson in panel debate. The event is opened by Kalevi Sorsa Foundation`s Head of Research Antti Alaja and SAMAK`s General Secretary Jan-Erik Støstad.

The event is open for everyone. Welcome!

Jaa: Facebook · LinkedIn · Twitter