Gramex, Lontoo & Akateeminen, Helsinki

Akateeminen kuuluu kansakunnan kulttuurisiin kivijalkoihin, siinä missä Sibelius, sauna ja sisu. Tai hotelli Kämp ja talvisodan henki.

Kirjoittaja Mikko Majander Mikko Majander

GRAMEX ON PIENI klassisen musiikin ja vähän jazzinkin levykauppa Lontoon Waterloossa. Puoti sijaitsee eläväisellä Lower Marshilla, aikaisemmin katutasossa, mutta nyt markkinavuokrat ovat ajaneet sen kadun toiselle puolelle kelpoisan alennuskirjakaupan kellariin.

Legendaarisen Gramexista tekee sen 83-vuotias isäntä Roger Hewland, joka on pitänyt kauppaa auki kuutena päivänä viikossa ilman lomia jo 34 vuoden ajan. Ystävät tosin tuurasivat sen aikaa, kun hän joku vuosi sitten joutui sairaalaan leikkaukseen.

Roger oli kuitenkin täydessä iskussa, kun syyskuussa laskeuduin kellariinsa päivän ensimmäisenä asiakkaana. Hän jätti saman tien kaupan huostaani ja lähti ostamaan naapurista aamiaista, itselleen mukillisen tomaattikeittoa ja minulle mustaa teetä.

Niitä sitten hörpimme kuluneissa nahkatuoleissa lopun aamupäivää. Sain näkemyksellisen johdatuksen Britanniaan ja politiikkaan vanhalta Labourin kannattajalta, joka sympatisoi Jeremy Corbynia, vastustaa Skotlannin itsenäistymistä ja puolustaa Britannian jäsenyyttä Euroopan unionissa.

Kohta klubiimme liittyi italialainen kanta-asiakas, joka oli vastikään käynyt Lontoon Proms-festivaaleilla kuuntelemassa Sibeliuksen sinfoniat Osmo Vänskän johtamana. Herrat tunsivat muutenkin suomalaisen musiikkimaailman ja kapellimestarit nimiä myöten.

ENNEN LEVYKAUPPIAAKSI ryhtymistään Roger myi yli 30 vuotta kirjoja. Hän muisteli sujuvasti tuolta ajalta Helsingin Akateemista Kirjakauppaa, joka oli maineeltaan maailman paras: ”Sen tilaukset hoidettiin aina ensimmäiseksi.”

Lausunto ilahduttaa enemmän kuin hämmästyttää. Olen vuosien varrella törmännyt useita kertoja ulkomaisissa Suomea sivuavissa historioissa ja muistelmissa mainintoihin, joissa kansainvälisesti korkeatasoinen kirjakauppa todistaa pienen ja kaukaisen maan sivistyksellistä tasoa.

Akateeminen kuuluu kansakunnan kulttuurisiin kivijalkoihin, siinä missä Sibelius, sauna ja sisu. Tai hotelli Kämp ja talvisodan henki.

Kerroin polleana Waterloon kellarissa, että sama kirjakauppa on Helsingin kaupunkitiloista ehdoton suosikkini, jossa poikkean yhä pari kertaa viikossa. Sitten myönsin hieman häntä koipien välissä, että Akateeminen on vastikään myyty ruotsalaisille.

BONNIER ON UUTENA omistajana paljon vartija, niin kuin WSOY:ssä ja Tammessakin. Sen tehtävänä on estää kulttuurihistoriallisen kirjapalatsin luisu Starbucksin takahuoneeksi, kuten pilkkakirveet Esplanadin ja Keskuskadun kulmassa jo ilkkuvat.

Syön kympillä aamiaisen toisen kerroksen Café Aallossa, kahdella saisi päivän päätteeksi runsaan voileivän ja lasin viiniä – pöytään tarjoiltuna molemmat Alvarin piirtämässä miljöössä, jota tullaan katsomaan Japanista asti. Kallista, kenties, tai sitten arjen luksusta kohtuuhintaan.

Suurin piirtein samoilla hinnoilla on tarjolla tuhat ja yksi pokkaria ja kovakantista romaania. Viime kädessä se on meistä kuluttajista kiinni, myydäänkö tulevaisuuden Akateemisessa kirjoja vai kolttuja. Liiketila itsessään voi pelastua suojelumääräyksillä, mutta ei sen kulttuurinen merkitys.

Gramexin henki taas sammuu väistämättä pitäjänsä myötä. Onneksi siihen on vielä aikaa. Roger Hewland – tuo hugenottien jälkeläinen ja vannoutunut eurooppalainen – on tosin uhannut, että täytettyään sata vuotta hän alkaa pitää lauantaitkin vapaata.

Julkaistu Demokraatissa 19.11.2015