Heiskanen ja Katajarinne: Haasteena reilu siirtymä hiilineutraaliin yhteiskuntaan

"Energiamurroksen käynnistämiseksi on ollut tarpeen tukea edelläkävijöitä, mutta nyt kun murros on käynnissä, on syytä kääntää katse myös sen uhkana kokeviin." Helsingin yliopiston Energiamurroksen jännitteet kansalaisten arjessa -hankkeessa tutkitaan autoilun ja asumisen murrosta, energiayhtiöiden muuttuvaa roolia sekä energiahaavoittuvuutta. Sorsa-säätiön blogivieraina hankkeen Eva Heiskanen ja Jenni Katajarinne käsittelevät reilun siirtymän haastetta liikenteen sähköistymisen esimerkin avulla.

· Eva Heiskanen & Jenni Katajarinne

Jaa: Facebook · LinkedIn · Twitter

Nykyinen yhteiskuntamme on rakentunut halpojen fossiilisten energianlähteiden varaan. Ilmastonmuutos kuitenkin uhkaa hyvinvointia kaikkialla maailmassa. Suomi on edelläkävijänä sitoutunut rakentamaan hiilineutraalin yhteiskunnan vuoteen 2035 mennessä. Hiilineutraali yhteiskunta tarkoittaa, että fossiilisista polttoaineista luovutaan ja ne korvataan päästöttömällä energialla, pääosin sähkön tuotannolla. Liikenteenkin on sähköistyttävä, mihin autovalmistajat tarjoavat hyvät mahdollisuudet: sähköautojen ja ladattavien hybridien tarjonta eri hintaluokissa on kasvanut ja kasvaa edelleen. Sähköautoissa on monia myönteisiä puolia myös kuluttajan kannalta, erityisesti alhaiset käyttökustannukset.

Sähköautoja ja monia muitakin energiamurroksen kannalta tärkeitä asioita on, ihan perustellusti, tähän asti edistetty kannustamalla edelläkävijöitä markkinoiden avaamiseksi. Nyt kun murros etenee jo vauhdilla, on aika kohdistaa katse myös heihin, joilla on hävittävää murroksessa tai joita murros epäilyttää. Seuraavassa esittelemme esimerkin tällaisesta ryhmästä analysoimalla sähköautoja koskevan uutisoinnin esiin nostamia huolenaiheita. Kaikki keskustelussa esitetyt näkemykset eivät perustu tieteellis-teknisiin tosiasioihin. Yksi esiin nousevista teemoista on kuitenkin epäkohta, jolle löytyy myös loogisia perusteita: pienituloisten syrjäseudulla asuvien mahdollisuudet päästä käsiksi sähköautoon. Analysoimme tätä kysymystä tarkemmin myös tilastojen ja mahdollisten ratkaisujen valossa.

Sähköautoista käyty keskustelu uutisten saamien kommenttien valossa

Tarkastelimme sähköautoista uutisten kommenttipalstoilla käytyä kriittistä keskustelua Mohawk Analytics-palvelun avulla ajanjaksolla 1.1.2018-5.9.2020. Uutisten kommentit eivät kaikki sinänsä välttämättä kuvasta todellisia ongelmia tai edes kansalaisten vilpittömiä käsityksiä ongelmista. Tarkastelujaksoon sisältyy vahvasti ilmastopolitiikkaa painottavat eduskuntavaalit keväällä 2019, johon ajoittuu kiivain sähköautoja koskeva keskustelu. [1]

Jaoimme sähköautoja koskevan negatiivisen keskustelun kuuteen teemaan: 1) kansan kahtiajako ja taloudellinen eriarvoisuus, 2) hinta ja muut kustannukset, 3) Suomen olosuhteet, 4) teknologia ja ominaisuudet, 5) ympäristö sekä 6) Suomi ja muu maailma. Esimerkiksi keskustelussa toistuvat väitteet sähköautojen polttomoottoriautoja suuremmista elinkaaren aikaisista päästöistä eivät pidä paikkaansa, koska Suomessa sähkön tuotannon päästökerroin on alhainen (Seppälä ym. 2019) ja sähköauto kuluttaa noin viidesosan polttomoottoriauton vaatimasta energiasta (Motiva 2020). Ympäristöargumentit sähköautoilua vastaan esiintyvätkin usein jonkun toisen argumentin yhteydessä, ilmeisesti tehostaakseen toisen argumentin voimaa.

Autoilun murroksen häviäjät

Keskitymme tässä eriarvoisuuteen liittyviin kommentteihin, joille löytyy myös objektiivista pohjaa. Kommenteissa painottuvat sähköauton hankintatuki, jonka katsotaan olevan tulonsiirto pienituloisilta veronmaksajilta varakkaille, koska tavallisilla kansalaisilla ei ole varaa hankkia sähköautoa edes tukien avulla. Kommenttien mukaan nykyinen tapa edistää sähköautoilua vain syventää Suomen sisäistä epätasa-arvoa rikkaiden hyväksi ja kasvattaa siis kansan kahtiajakoa. Sama teema toistuu sähköauton kustannuksista käydyssä keskustelussa, jossa argumentoidaan, että ne joilla ei ole varaa sähköautoon joutuvat muuttamaan maalta kaupunkiin tai lopettamaan työssäkäynnin pitkien työmatkojen tai julkisen liikenteen puutteen takia. Monelle auto on välttämätön asuinpaikan, työn luonteen tai sijainnin kannalta ja he kokevat, etteivät pysty nykyisellä palkkatasolla hankkimaan sähköautoa, kuten seuraavassa kommenttinäytteessä:

”Töihin on pakko mennä ja jos palkka on mitä on niin siinä ei paljon ole valinnan varaa se auto valitaan sen mukaan millä on ajettu suht vähän ja maksaa sen max 500-3000 € Tällaisen minimi palkka työläisen silmissä kaikki tuo on kyllä hienoa että yritetään suojella luontoa mutta mikä saa näkemään punaista on se että sen varjolla yritetään lypsää loputkin siitä pienestä palkasta pois mikä tulee tilille.”

Uhanalainen elämäntapa?

Valitsemamme kommentti kuvaa mielestämme hankalassa tilanteessa olevaa kuluttajaryhmää, eli kuluttajia, jotka joutuvat turvautumaan yli 20-vuotiaisiin autoihin. Traficomin mukaan tällaisia autoja on Suomessa noin 15% liikennekäytössä olevista henkilöautoista (yhteensä yli 400 000 autoa); pitkien etäisyyksien Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa yli 20%. Sama tilanne näkyy Uudenmaan sisällä: eniten yli 20-vuotiaita ajoneuvoja on maakunnan syrjäisimmissä kunnissa kuten Lapinjärvellä (19%) ja Pukkilassa (17%) kun taas Helsingissä ja Espoossa niiden osuus on vain 6%.  Eli ne kansalaiset, jotka ovat eniten autoriippuvaisia ajavat vanhimmilla autoilla. Heitä voi perustellusti epäilyttää, tuleeko heille sopivan hintaisia käytettyjä sähköautoja koskaan markkinoille, kun akuille tyypillisesti annetaan kahdeksan vuoden/200 000 km takuu, eikä akkujen halpeneminen ehkä etene tulevaisuudessakaan niin pitkälle, että tuhannella eurolla saisi vaihtoakkua, kokonaisesta autosta puhumattakaan. [2]

Ketään ei ole pakotettu hankkimaan sähköautoa, eikä pakoteta tulevaisuudessakaan. Autoilun tulevaisuus on kuitenkin yhä selvemmin sähköautoissa, sekä faktisesti että symbolisesti. Olennaisinta keskustelussa lieneekin, että autoilun tuleva murros haastaa joidenkin kansalaisten elämäntavan tulevaisuuden. Jos heillä ei tulevaisuudessa ole varaa hankkia autoa, heillä ei ole enää mahdollisuutta asua nykyisessä asuinpaikassaan ja käydä sieltä käsin töissä. Näille kansalaisille autoilun murroksen maalaama synkkä kuva myös haastaa modernisaation lupauksen paremmasta elämästä kaikille. Enää siis yhteiskunta ei lupaa kukkoa jokaiseen pataan ja autoa jokaiseen pihaan. Ongelmasta kärsijää tuskin lohduttaa se, että hänen elämäntapaansa kohdistuu useita muitakin uhkia, kuten maaseudun autioituminen, elinkeinorakenteen muutos sekä asuntojen hintojen alueellinen eriytyminen. Kuitenkaan yhteiskunnan muovaamisen kestävämmäksi ei tulisi olla uhkien joukossa.

Reilu energiamurros suojelee vähemmistöjäkin

Sähköautojen esiinmarssista edellä kuvatuista syistä kärsivät ovat vähemmistö. Juuri koska kyse on pienestä ongelmasta esimerkiksi Suomen päästöjen kannalta (Ahonen ym. 2020), ongelmaa kannattaisi yrittää ratkaista. Voisi pohtia, löytyykö ongelmaan ratkaisua esimerkiksi laajentamalla kaasuautoilun tukea, joka on tähän asti keskittynyt ajoneuvon konvertointiin kaasuajoneuvoksi. Voisiko esimerkiksi käytetyn kaasu- tai sähköauton hankintaan saada tukea? Voisiko museoauton määritelmää laajentaa, jotta vanhoilla autoilla vähän ajelevat näkisivät elämäntavalleen tulevaisuuden?

Ilmasto-oikeudenmukaisuudessa on tunnistettu kolme eri oikeudenmukaisuuden muotoa (Jenkins ym. 2016). Jako-oikeuden­mukaisuus liittyy tulojen ja kustannusten jakoon. Tässä sähköautoihin siirtyminen kohtelee eri tavoin eri suomalaisia, mutta se ei ehkä ole kriittisin kysymys. Toinen oikeudenmukaisuuden muoto on menettelytapojen oikeudenmukaisuus: onko ihmisillä mahdollisuus vaikuttaa itseään koskeviin päätöksiin? Kolmas oikeudenmukaisuuden muoto on tunnustaminen: kenen tarpeet nähdään legitiimeiksi ja kenen huolia kuunnellaan? Tässä kohti uutisten kommenttipalstoilta voi päätellä, että moneen kertaan korjatuilla ajoneuvoilla huonosti palkattuun työhönsä ajelevat lähihoitajat eivät näy eivätkä kuulu päätöksenteossa – ehkäpä juuri siksi, että ovat pieni ryhmä ja elämäntavaltaan kovin erilaisia kuin asioita pääkaupungissa valmistelevat asiantuntijat.

Demokraattisessa yhteiskunnassa siirtymän kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa on oltava hyväksyttävä.  Sähköautoilua koskevissa uutiskommenteissa sekoittuvat vanhentunut tieto, liioittelu sekä todelliset epäkohdat. Nämä olisi syytä erotella toisistaan, jotta autovanhuksella ajeleva maaseutukunnan pienituloinen ihminen ei päätyisi populistien keppihevoseksi. Tunnustamalla ja ratkaisemalla pientenkin ryhmien todelliset ongelmat varmistetaan, että energiamurros on reilu kaikille, ja että kaikki löytävät siinä paikkansa. Energiamurroksen käynnistämiseksi on ollut tarpeen tukea edelläkävijöitä, mutta nyt kun murros on käynnissä, on syytä kääntää katse myös sen uhkana kokeviin.

Alaviitteet

[1] Keskitymme tekstissä negatiivisiin kommentteihin, jotka on löydetty hakusanoilla sähköauto, ei, köyhä, kansa, huono, ongelma, vanha, nuori, maaseutu ja kaupunki. Kokonaisuudessaan aineistoksi kertyi 779 negatiivista kommenttia kaikkiaan 47 974 kommentin joukosta.

[2] Yli 20-vuotiaita liikennekäytössä olevia henkilöautoja on Traficomin tilastossa vuoden 2020 lopussa 426 642 kappaletta. Julkisista tilastoista on mahdotonta päätellä, mikä osuus näistä autoista on työn tai asioinnin kannalta välttämättömiä, ja mikä osuus taas mahdollisesti lähinnä vapaa-ajan käytössä olevia autoja. Lisäksi mahdollisuudet korvata vanha ajoneuvo muulla ratkaisulla (kevyellä ajoneuvolla, julkisella liikenteellä, yhteiskäyttöautolla) vaihtelevat suuresti paikkakunnittain, mutta myös yksilöllisesti. Todennäköistä kuitenkin on, että useimmat yli 20-vuotiaalla autolla ajavat ajaisivat mieluummin uudemmalla autolla, jos siihen olisi varaa.

Kirjoittajat

Eva Heiskanen toimii professorina Helsingin yliopiston Kuluttajatutkimuskeskuksessa. Hän johtaa Suomen Akatemian rahoittamaa hanketta nimeltä Energiamurroksen jännitteet kansalaisten arjessa.  Hankkeessa tutkitaan autoilun ja asumisen murrosta, energiayhtiöiden muuttuvaa roolia sekä energiahaavoittuvuutta.

Jenni Katajarinne on Ympäristömuutoksen ja globaalin kestävyyden maisteriopiskelija Helsingin yliopistossa. Jenni osallistui tutkimusapulaisena Energiamurroksen jännitteet kansalaisten arjessa -hankkeeseen. Opinnoissaan hän keskittyy erityisesti ympäristötaloustieteeseen.

Lähteet

Ahonen, A., Liski, M., Nokso-Koivisto, O., Nurmi, E. ja Vehviläinen, I. (2020). AEI-raportti: Kohti hiiletöntä liikennettä –analyysi tulonjakovaikutuksista. Empiirinen tarkastelu hiilidioksidimaksun vaikutuksista kotitalouksiin. Verkossa: http://www.aaltoei.fi/wp-content/uploads/2020/10/AEI_raportti.pdf

Motiva (2020). Sähköautot. Verkossa: https://www.motiva.fi/ratkaisut/kestava_liikenne_ja_liikkuminen/nain_liikut_viisaasti/valitse_auto_viisaasti/ajoneuvotekniikka/moottoritekniikka/sahkoautot

Jenkins, K., McCauley, D., Heffron, R., Stephan, H., & Rehner, R. (2016). Energy justice: a conceptual review. Energy Research & Social Science, 11, 174-182.

Seppälä, J., Munther, J., Viri, R., Liimatainen, H., Weaver, S., Ollikainen, M. (2019). Sähköautoilla suuri vähennys päästöihin – pian myös kilpailukykyiseen hintaan. Sähköautoilla suuri vähennys päästöihin – pian myös kilpailukykyiseen hintaan. Suomen ilmastopaneeli: Policy Brief. Verkossa: https://www.ilmastopaneeli.fi/wp-content/uploads/2019/12/Ilmastopaneeli_raportti_sahkoautoA4_v03.pdf

Traficom (2020) Tietokantataulukko: Liikennekäytössä 30.09.2020 olevat henkilöautot alueittain. Verkossa: https://trafi2.stat.fi/PXWeb/pxweb/fi/TraFi/TraFi__Liikennekaytossa_olevat_ajoneuvot/?tablelist=true

Jaa: Facebook · LinkedIn · Twitter