Hallitus laihtuu, oppositio lihoo
Suomen lähihistoria näyttäisi tukevan yleistystä: Mitä ankarammat (talouden) ajat, sitä vaikeampi valtaa pitävän hallituskoalition on voittaa vaaleja.
HELSINGIN SANOMAT JULKAISI tänään uusimman puolueiden kannatusmittauksen, jonka lukemia kommentoin päivystävänä dosenttina puhelinhaastattelussa. Yleiseksi trendiksi tarjoilin tylsästi: ”Kyllä se on niin, että vaikeina aikoina oppositiossa lihoo ja hallituksessa laihtuu.”
Miten tuo vanha maksiimi pitää numeroiden valossa kutinsa? Viimeiset 25 vuotta Suomen lähihistoriaa tuntuisi vahvistavan, että väitteen perusteeksi löytyy tilastollista korrelaatiota. Yksikään hallituskoalitio ei ole kyennyt kasvattamaan kannatustaan seuraavissa eduskuntavaaleissa, mutta taantuma, saati lama syövät suosiota suhteessa rajummin.
Tappiolistan kärkeen nousee Matti Vanhasen/Mari Kiviniemen kausi 2007–2011, jolloin vihreillä vahvistetun porvarihallituksen takaa karkasi 10,7 prosenttia kannatuksesta. Äänestäjien tyytymättömyys kanavoitui Timo Soinin ja Perussuomalaisten jytkyvoitoksi.
Hopeasijalle kipuaa Esko Ahon porvarihallitus, jonka lamanhoitopolitiikka 1991–1995 tuotti vaaleissa 6,8 prosentin tappion. Samaan aikaan SDP kasvoi oppositioasemasta käsin sodanjälkeisen historiansa parhaaseen tulokseen.
Pronssista kilvoittelevat Anneli Jäätteenmäen/Matti Vanhasen (2003–2007) ja Jyrki Kataisen/Alexander Stubbin (2011–2015) hallitukset, jotka hävisivät noin 4,5 prosenttia seuraavissa eduskuntavaaleissa. Edellinen nosti oppositiosta Kokoomusta, jälkimmäinen Keskustaa.
Paavo Lipposen sateenkaarikoalitiot (1995–1999, 1999–2003) sen sijaan selvisivät alle kahden prosentin kokonaistappioilla. Lipponen on myös ainoa pääministeri, joka on kyennyt kasvattamaan vaaleissa puolueensa kannatusta (2003). Valtiovarainministerin paikalta sama ihme on onnistunut vain Iiro Viinasen/Sauli Niinistön Kokoomukselta (1999).
Juha Sipilän perusporvarihallituksen ensimmäinen vuosi asettuu HS Gallupin perusteella kilvoittelemaan suurimman pudottajan kyseenalaisesta kunniasta. Kannatuksesta on sulanut pyöreät kymmenen prosenttia, josta valtaosa rokottaa Perussuomalaisia. Saamapuolella ovat olleet vihreät ja SDP.
Mielipidemittaukset kesken kauden eivät tietenkään ole suoraan verrannollisia vaaleihin, joissa on tosi kyseessä. Mielessä on syytä pitää myös se, että hallituksen epäsuosio jakautuu harvoin tasaisesti hallituspuolueiden kesken. Eikä oppositioasema välttämättä lihota kaikkia puolueita, vaan kannatus keskittyy uskottavimman vaihtoehdon tai aidoimmin omaksi koetun protestin kantajalle.