Hannu Arvio: Katalonia tunnepolitiikan pauloissa

Kataloniassa on suunniteltu sunnuntaiksi kansanäänestystä itsenäisyydestä, mutta Espanjan hallitus tekee kaikkensa estääkseen perustuslain vastaiseksi katsotun vaalin. Tilanne on ajautumassa vaaralliseen umpikujaan, kun kansa jakautuu kansallisten tunteiden ja toiveiden kuohuessa.

KATALONIAN SUHDETTA ESPANJAAN on perinteisesti määritellyt kaksi toisensa pois sulkevaa asennetta, joita kuvaavat katalaanin kielen sanat seny ja rauxa. Edellinen tarkoittaa sovittelevaa reaalipolitiikkaa, jälkimmäinen taas tunnepolitiikkaa, ajattelematonta, ellei vihaista kaikki tai ei mitään -purskahdusta.

Seny on perinteisesti edesauttanut Katalonian autonomian laajenemista ja taloudellisen kasvua, kun taas rauxa on johtanut tappioon, saavutetun aseman menettämiseen ja jopa väkivaltaan.

Nyt Kataloniassa on meneillään rauxa. Politiikan itkupotkuraivarissa on menty niin pitkälle, että Katalonian alueparlamentti päätti yksipuolisesti järjestää lokakuun ensimmäinen päivä kansanäänestyksen itsenäisyydestä. Jos vaalitulos on myönteinen, Katalonia julistautuu 48 tunnin kuluessa itsenäiseksi valtioksi.

Kova juttu Euroopan unionissa, keskellä länsimaista demokratiaa.

Yksipuolinen itsenäisyysäänestys ei tosin näytä onnistuva, tai ainakin se käy hankalaksi. Espanjan valtiokoneisto on jyrähtänyt käyntiin, ja maan pääministeri on vannonut estävänsä äänestyksen.

Poliisi on takavarikoinut äänestysmateriaalia, vaalien kotisivut on suljettu ja vaaleja suunnitelleita ja toimeenpanevia virkamiehiä on pidätetty tai kuulusteltu. Aluehallituksen omia rahavirtoja on rajoitettu ja Katalonian alueellista poliisia ollaan ottamassa keskusvallan suoraan ohjaukseen.

Rauxa ei kuitenkaan näytä laantuvat, päinvastoin. Ilmapiiri kiristyy, sosiaalinen media lyö tulta ja kansa jakautuu. Valtion poliisivoimia virtaa Barcelonaan, kadut täyttyvät mielenosoituksista ja joka ilta kello kymmenen pidetään cassolada. Silloin itsenäisyyskansa paukuttaa parvekkeilla aseinaan kapusta ja kattila.

PALATAANPA KUITENKIN TAKAISIN syyskuun 6. päivään ja Katalonian alueparlamenttiin kauniin Ciutadella-puiston kupeessa. Sekavassa istunnossa rikkoutuivat monet länsimaisen oikeusvaltion periaatteet.

Laki kansanäänestyksestä runnottiin sen tärkeydestä huolimatta läpi yksinkertaisella enemmistöllä ja nopeutetussa käsittelyssä. Oppositio hiljennettiin, eikä alueparlamentin oman lakiosaston varoituksia prosessin ja itse lain laittomuudesta otettu huomioon.

Lopuksi laulettiin seisten kansallislaulu els segadors puolityhjälle salille. Oppositio oli marssinut ulos ennen äänestystä. Katalonian presidentti Carles Puigdemont totesi, että Espanjan perustuslakituomioistuimen päätökset eivät hänen hallintoa koske. Kapina oli alkanut.

Pari päivää myöhemmin Espanjan perustuslakituomioistuin keskeytti lain toimeenpanon perustuslain vastaisena. Katalonian hanke rikkoo myös kansanäänestyksistä suosituksia antavan Euroopan neuvoston asiantuntijaelimen, Venetsian komitean suosituksia. Kaikki Espanjan juristiyhdistykset ovat tuominneet lain yksimielisesti.

Katalonian itsenäisyyttä ajavat puolueet jatkavat kuitenkin jääräpäisesti eteenpäin, joten luulisi itsenäisyysprojektin nauttivan edes katalonialaisten vankkumatonta tukea. Sitä löytyykin runsaasti, mutta enemmistö ei kannata itsenäisyyttä.

Puoluepolitiikassa liikettä vie eteenpäin varta varten muodostettu Junts pel Sí -koalitio ja kapitalismin vastainen pienpuolue CUP. Marraskuussa 2015 pidetyissä, kansanäänestykseksikin markkinoiduissa aluevaaleissa itsenäisyyden kannattajat ylsivät 48 prosentin kannatukseen, mutta maaseutua suosivan vaalijärjestelmän vuoksi he saivat alueparlamenttiin niukan enemmistön.

Mielipidemittauksissa itsenäisyyden kannatus on viime aikoina ollut hiukan päälle 40 prosenttia, jos vaihtoehtoina ovat itsenäisyys tai nykytila. Tuki laskee 30 prosenttiin, jos vastaajille annetaan myös välimaastoon sijoittuvia vaihtoehtoja.

Liike-elämä on paheksunut laittomuuksia selvin sanoin, eikä kulttuurivaikuttajia ole saatu houkuteltua itsenäisyyden airuiksi. Myös aluehallituksesta riippumaton katalonialaismedia suhtautuu nihkeästi itsenäisyysliikkeeseen.

Espanjan valtapuolueista ainoastaan vasemman laidan Podemos ymmärtää jossain määrin Katalonian aluehallituksen politiikkaa, mutta muut ovat ryhmittyneet laillisuuslinjalle hallitsevan kansanpuolueen Partido Popularin taakse. Ulkomailta Katalonian aluehallituksen itsenäisyyshankkeelle ei ole tukea herunut.

MILLÄ LIHAKSILLA KANSANÄÄNESTYSTÄ sitten puolustetaan, jos se on laiton ja kannatuskin jää alle 50 prosentin? Tietenkin kansan, nimenomaan itsenäisyyskansan, tuella. Sitä mukaa kun Espanja hallituksen otteet ovat tiukentuneet, itsenäisyysliikkeen johtajien kehotukset suoraan kansalaistoimintaan ovat vastaavasti voimistuneet.

Puigdemontin heikko aluehallitus on ajanut itsensä sudenkuoppaan, jossa se viimeisenä oljenkortenaan on ulkoistanut politiikkaa itsenäisyyskansalle. Väkeä onkin saatu runsain joukoin kaduille vastustamaan ratsioita ja pidätyksiä, joita tuomarit ovat määränneet ja poliisi panee toimeen kansanäänestyksen vuoksi.

Katalonian hallitus tavoittelee kansansa avulla propagandavoittoa Espanjasta, ja siinä se on jo osittain onnistunut. On selvää, että lippua heiluttava hymyilevä nuori kerää enemmän sympatioita kuin yrmeä mellakkapoliisi. Politiikan siirtämisessä kaduille on kuitenkin riskinsä, sillä tilanne voi karata täysin käsistä.

Itsenäisyyttä kannattavien katalonialaisten usko asiansa oikeutukseen tuntuu vankkumattomalta. Mielipiteitä on ruokittu brexit-kampanjan tapaan aimo annoksilla muunneltua totuutta ja suurilla lupauksilla paremmasta maailmasta. Vastaanottavaiselle yleisölle on jo vuosikausia kerrottu juuri sitä, mitä se haluaa kuulla.

Ydinviesti on selkeä ja se uppoaa jo valmiiksi lämmenneeseen väkeen kuin kylmänhelmeilevä cava janoisen nieluun. Katalonian kansalla on oikeus päättää tulevaisuudestaan, äänestäminen on demokratiaa, Espanja ei ole demokraattinen maa, vaaditaan vapautta ja ihmisoikeuksien toteutumista.

Näitä hoetaan nyt Barcelonan kaduilla ja sosiaalisessa mediassa jämäköinä, kristallinkirkkaina totuuksina huolimatta siitä, että katalonialaiset ovat eläneet jo vuosikymmenet eurooppalaisessa normidemokratiassa vapaampina ja vauraampina kuin koskaan.

Itsenäisyysliikkeen hengenkohotukseen liittyy myös runsaasti ympäripyöreitä lupauksia paremmasta maasta, rikkaammasta Kataloniasta ja oikeudenmukaisemmasta yhteiskunnasta. Julisteet kehottavat: Fem un pais nou! Tehdään uusi maa! ”Meistä tulee Välimeren Tanska”, Katalonian entinen presidentti Artur Mas on tavannut luvata.

MUUTAMAA PÄIVÄÄ ENNEN kansanäänestyspäivää tilanne on Kataloniassa skitsofreeninen. Vallalla on kaksi demokratiaa: Espanjan valtion perinteinen ja Katalonian aluehallituksen uudempi versio, joka itsenäisyysjohtajien mukaan perustuu kansan tahtoon.

Samaan aikaan kun itsenäisyyskansa marssii oman demokratiansa puolesta, Espanjan valtio takaa koko valtakoneistollaan alkuperäisen demokratian toimivuutta. Osa katalonialaisista on jo hypännyt uuden demokratian kelkkaan, ja asetelman edetessä yhä useammat joutuvat samaan valintatilanteeseen.

Silloin ollaan todellisen kriisin edessä. Katalonia jakautuu entistä tarkemmin meihin ja heihin, hyviin ja pahoihin, luottomiehiin ja pettureihin.

Espanjan pääministeri, konservatiivien Mariano Rajoy ja hänen hallituksensa ovat pysyneet Katalonian suhteen selkeällä laillisuuslinjalla. Vastaus aluehallituksen vaatimuksiin kansanäänestyksestä on ollut johdonmukaisesti kielteinen: Espanjan perustuslaki ei sitä salli, eikä Rajoy itse sitä halua.

Pääministeriä on kritisoitu siitä, että hänen kuiva laillisuuslinjansa on vain pahentanut luonteeltaan poliittista kriisiä. On toivottu pedagogisempaa otetta. Mutta oikeistopoliitikon käsissä tullaan tuskin näkemään silkkihansikkaita, varsinkaan nyt, kun Kataloniassa on rikottu räikeästi maan perustuslakia ja Espanjan yhtenäisyys on vaarassa.

Mahdollinen kansanäänestys Kataloniassa saattaisi aiheuttaa myös lumipalloefektin, jolloin Espanja ajautuisi monien paikallisten nationalististen itsenäisyysliikkeiden täplittämään kaaokseen. Madridin laillisuuslinjalla on laaja tuki Euroopassa, sillä paluu pienten kansallisvaltioiden Eurooppaan kiehtoo vain harvoja.

NYKYISEN RAUXA-POLITIIKAN lopputulosta on vaikea, ellei mahdoton ennustaa, mutta historia tarjoaa toki jonkinlaista vainua. Katalonian presidentti Lluís Companys julisti 6. lokakuuta 1934 Barcelonan Plaça Sant Jaumella sijaitsevan kaupungintalon parvekkeelta, että Katalonia olisi Espanjan federaatioon kuuluva itsenäinen tasavalta.

Yksipuolinen julistus ei tehnyt Kataloniasta kestävää tasavaltaa, vaan se menetti itsemääräämisoikeutensa, kun Espanja joutui verisen sisällissodan myötä Francon diktatuurin ikeeseen. (Companys muuten edusti samaa Esquerra Republicana -puoluetta, joka on nyt mukana itsenäisyyttä ajavassa Junts pel Sí -koalitiossa.)

Katalonian aluehallitus on vaikeassa tilanteessa. Luvattua kansanäänestystä ei todennäköisesti saada aikaiseksi, eikä Espanja anna periksi, vaan vaatii palaamista kaidalle polulle. Selkä on seinää vasten.

Teatraalinen ja kansallistunteellista retoriikkaa viljelevä presidentti Puigdemont on itsenäisyysmies henkeen ja vereen, ja entisenä toimittajan hän ymmärtää hyvän tarinan vahvuudet. Barcelonan olympiastadion on nykyään nimeltään Estadi Olímpic-Lluís Companys.

Entisestä tasavallan julistajasta on siis mystifioitu kansallissankari. Miettiiköhän Carles Puigdemont näinä päivinä omaa paikkaansa Katalonian tarinassa samassa seurassa?

Hannu Arvio on toimittaja, yrittäjä, suomen kielen opettaja ja Espanjan tuntija. Arvio on asunut Barcelonassa vuodesta 1995.