ELISA LIPPONEN

Keskiviikko 12.9.2012 oli hyvä päivä Helsingin kaupunginvaltuustossa. Valtuusto käsitteli Globaalin vastuun strategian, joka hyväksytään seuraavassa kokouksessa. Strategia on merkki siitä, että kaupunki ymmärtää toimintansa globaalit ulottuvuudet ja vastavuoroisuuden. Strategia velvoittaa Helsingin huomioimaan ilmastonmuutoksen, ympäristövaikutukset, maahanmuuton, monimuotoisuuden, taloudenhoidon vastuullisuuden ja harmaan talouden torjunnan toiminnassaan ja hankinnoissaan.  Globaalin vastuun strategia on ensimmäinen laatuaan, joten Helsingillä on haastava tehtävä näyttää muille kunnilla mallia.

Perussuomalaisten ja kokoomuksen valtuutetuista muutama katsoi asiakseen ilmoittaa, ettei Helsingin kokoinen kaupunki voi vaikuttaa globaaleihin kysymyksiin. Helsinki on kuitenkin Suomen suurin yksittäinen kuluttaja. Lisäksi koko hankkeen alullepanija, Thomas Wallgren muistutti, että kuntien hallinnassa on noin 15 prosenttia maailman bruttokansantuotteesta. Jos Helsinki päättää, ettei se tee yhteistyötä veroja kiertävien yritysten kanssa, yritykset joutuvat miettimään toimintatapojaan uudestaan. Ei ole siis yhdentekevää, miten kunnat käyttävät varallisuutta. Wallgren ehdotti myös, että Helsinki järjestää kansainvälisen konferenssin, jonka tarkoituksena on tutustuttaa myös muita kuntia Helsingin ohjelmaan ja jakaa hyviä käytäntöjä, joita toivottavasti tämän strategian pohjalta syntyy.

Omasta mielestäni strategia voisi toki olla tiukempikin. Helsinki esimerkiksi ainoastaan yrittää välttää yhteistyötä yritysten kanssa, joilla on yhteyksiä veroparatiiseihin. Mutta koska kyseessä on ensimmäinen laatuaan oleva kokeilu, oli tärkeä saada valtuuston enemmistö tukemaan strategiaa.

Veronkierto ja veroparatiisit ovat olleet viime viikkoina pinnalla mediassa. Veroparatiisit ovat julkisen sektorin kannalta huomattava ongelma, koska veronkierron myötä julkinen sektori menettää huomattavasti verotuloja, kilpailu vääristyy ja talouden läpinäkymättömyys lisääntyy. Veroparatiiseihin on arvioiden mukaan kätketty varallisuutta 21–32 biljoonan dollarin edestä ja niiden kautta kulkee ehkä jopa puolet maailmankaupasta.

Suomen suurimmat yksityisten terveyspalveluiden tuottajat, Mehiläinen ja Terveystalo, harjoittavat tehokasta verosuunnittelua, eli kiertävät veroja konsernien sisäisten rahansiirtojen avulla. Toiminta ei ole juridisesti laitonta, mutta moraalisesti se on kestämätöntä. Molempien toimintaa tuetaan huomattavasti Kela-korvausten muodossa. Jos palvelusetelikokeilut johtavat niiden käytön vakinaistamiseen tai yritykset pääsevät kilpailemaan vapaasti hyvinvointipalveluiden tuotannosta, kuten Elinkeinoelämän valtuuskunta elokuussa ilmestyneessä Palvelut auki! -raportissa toivoi, myös kuntien yhteistyö näiden veronkiertoa harjoittavien yritysten kanssa lisääntyy lähes väistämättä. Mehiläisellä, Terveystalolla ja Diacorilla on nimittäin käytännössä monopoliasema yksityisten terveyspalveluiden saralla.

Kaupunginhallitukselle on helmikuun loppuun mennessä laadittava selvitys, millä keinoilla veronkiertoa harrastavat yritykset voidaan tunnistaa ja miten yhteistyötä niiden kanssa voidaan välttää. Koska veronkierto vääristää kilpailua ja kyseessä on meidän kaikkien ”yhteiset rahat”, valtuustolta on syytä odottaa tiukkojakin linjauksia. Jos keinoja ei löydy, on aiheellista miettiä, pitäisikö kaupungin palata tuottamaan itse ne julkiset palvelut, joiden järjestämisestä se on vastuussa.