Hyvä kehä kestävän hyvinvoinnin vauhdittajana

Perinteinen hyvinvointivaltion hyvä kehä pyörii ekologisesti huteralla pohjalla, kun fossiilitalouden varaan rakennettu hyvinvointivaltio ei johda kasautuvaan hyvään, vaan pahentaa ekologista kriisiä ja siten vaarantaa tulevaisuuden hyvinvointia. Se on politiikkaideana vanhentunut ja tarvitsee uudistamista. Tutkija Tuuli Hirvilammin (VTT) hahmottelee minkälainen olisi se kestävä hyvä kehä, joka voisi toimia yhteiskunnallisen kompromissin pohjana tulevaisuudessa.

Julkaisussa Hyvä kehä kestävän hyvinvoinnin vauhdittajana tutkija Tuuli Hirvilammi (Tampereen yliopisto & ORSI-hanke) päivittää perinteistä Hyvän kehän politiikkaideaa asettamalla sen ekologisiin raameihin. Perinteinen Hyvä kehä on erityisesti Gunnar Myrdalin ja Pekka Kuusen tunnetuksi tekemä politiikkaidea, joka ohjasi hyvinvointivaltion rakentamista 1960- ja 70 -luvuilla. Pähkinänkuoressa hyvän kehän ajatus oli, että sosiaalipolitiikka ja korkea työllisyys tukevat toisiaan ja talouskasvua, ja johtavat kasautuvaan hyvään ja vaurauteen.

Kuitenkin tämä perinteinen hyvinvointivaltion hyvä kehä pyörii fossiilitalouteen perustuvan kasvun varassa ja on siten ekologisesti huteralla perustalla. Se jättää huomiotta kaiken talouden ja hyvinvoinnin perustan eli luonnonympäristön ja on siten politiikkaideana vanhentunut. Fossiilitalouden varaan rakennettu hyvinvointivaltio ei johda kasautuvaan hyvään, vaan kiihdyttää ekologista kriisiä ja siten vaarantaa tulevaisuuden hyvinvointia.

Kuitenkin, kun politiikkaideaa päivitetään ottamaan luonto huomioon, voi kestävän hyvinvoinnin ympärillä pyörivä ja ekologisin rajoihin mahtuva hyvä kehä jälleen kerran auttaa yhteensovittamaa eri intressejä ja tuoda eri toimijoita yhteen hyvinvointiyhteiskuntaa vahvistamaan. Olisiko kestävän hyvinvoinnin rakentaminen mahdollista tämän politiikkaidean johdolla?

Lue julkaisu PDF:nä tai Issuussa.

LISÄTIETOJA:

Hankevastaava Samuli Sinisalo,
samuli.sinisalo(at)sorsafoundation.fi,
puh. 040 70 50 398

Ajatuksia yhteiskunnasta -podcastissa hyvän kehän politiikkaideasta ja sen päivittämisestä ekologisiin realiteetteihin keskustelevat ulkomaankauppa ja kehitysministeri Ville Skinnari (SDP), tutkija Tuuli Hirvilammi ja ministerin erityisavustaja Tiina Vainio. Jakson juontaa Sorsa-säätiön hankevastaava Samuli Sinisalo. Kuuntele podcast

Jaa: Facebook · LinkedIn · Twitter