Poliittinen populismi on vahvistunut viime vuosina EU:ssa. Marine Le Penin, Nigel Faragen ja Timo Soinin kaltaisten oikeistopopulistien retoriikassa Euroopan ongelmat johtuvat liiallisesta maahanmuutosta, Brysselin byrokraateista ja liberaalista kulttuurieliitistä.

Vasemmistopopulistit – kuten Espanjan Podemoksen puheenjohtaja Pablo Iglesias – taas näkevät, että talousvaikeuksien takana piilee vanhojen puolueiden korruptoitunut poliittinen järjestelmä ja Saksan määräämä talouskuripolitiikka Euroopassa.

Erilaisista yhteiskunta-analyyseistä huolimatta populisteja yhdistää retoriikka siitä, että nykypolitiikassa on kyse ristiriidasta todellisuudesta vieraantuneiden valtaapitävien ja kansan arvojen ja intressien välillä.

Vapauden, tasa-arvon ja solidaarisuuden arvolähtökohdista ponnistavan sosialidemokratian tulee asemoitua oikeistopopulistien vastavoimaksi. Vasemmistopopulismi voidaan sen sijaan nähdä sekä uutena sosialidemokratian aaltona Etelä-Euroopassa että uhkana perinteisille demaripuolueille.

Valtionhoitajademarien näkökulmasta vasemmistopopulismi yksinkertaistaa ongelmia. Euroalueen talousvaikeuksien katsotaan johtuvan riittämättömistä rakenteellisista uudistuksista. Toiset huomauttavat, että populismi on ollut reaktio eurooppalaisen sosialidemokratian tukemaan talouskuripolitiikkaan.

Populismi on saanut myös jalansijaa perinteisten valtapuolueiden keskuudessa, kuten Jeremy Corbynin valinta Britannian työväenpuolueen puheenjohtajaksi osoitti. Bernie Sanders on samoin luonut kansanliikkeen Yhdysvaltoihin kritisoimalla korruptoinutta kampanjarahoitusjärjestelmää ja äärimmäistä eriarvoisuutta. Suomessa Antti Rinteen retoriikka korostaa tavallisen ihmisen asiaa.

Parhaimmillaan populismi onnistuu osoittamaan yhteiskunnallisia epäkohtia ja saamaan tavallisia ihmisiä kiinnostumaan poliittisesta vaikuttamisesta. Eteläeurooppalainen vasemmistopopulismi on ollut oikeassa väittäessään, että Kreikalta, Portugalilta ja Espanjalta vaadittu kova julkisten menojen leikkauslinja on ollut haitallista, ja että nykymuotoinen eurojärjestelmä on rakennettu kestämättömälle pohjalle.

Pahimmillaan populismi antaa katteettomia lupauksia nopeasta muutoksesta. Elinvoimaisen vientisektorin tai toimivan verohallinnon rakentaminen Kreikkaan vie enemmän kuin yhden hallituskauden. Saavuttaakseen tavoitteitaan vasemmistopopulistien pitäisi myös onnistua mahdottomassa ja tehdä kompromisseja vanhojen puolueiden kanssa.

Antti Alaja

Kolumni julkaistiin Demokraatissa 26.5.2016