Ihmisoikeusvelvoitteiden on ohjattava sosiaaliturvajärjestelmän suunnittelua ja toteutusta

Nykyisessä sosiaaliturvajärjestelmässä on puutteita ihmisoikeuksien toteutumisen näkökulmasta niin perusturvan tason, kattavuuden kuin saatavuudenkin suhteen. Suomen tulee turvata riittävä perusturva ja yhteiskuntaan osallistumisen edellytykset kaikille, kirjoittavat Ihmisoikeusliiton Heli Markkula ja Amnesty Internationalin Mariko Sato.

Amnestyn Suomen osasto ja Ihmisoikeusliitto julkaisivat syksyllä 2021 raportin ”Elän jatkuvassa kriisitilanteessa ja hädässä” – riittämätön perusturva Suomessa. Raportissa esitellään perusturvaa koskevat perus- ja ihmisoikeusvelvoitteet, jotka perustuvat kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin ja Suomen perustuslakiin. Järjestöt tuovat esiin nykyisen sosiaaliturvajärjestelmän puutteita ihmisoikeuksien toteutumisen näkökulmasta sekä antavat suosituksia ihmisoikeuksia kunnioittavan sosiaaliturvajärjestelmän kehittämiseksi.

Oikeus sosiaaliturvaan on turvattu keskeisillä kansainvälisillä ihmisoikeussopimuksilla, joista Suomen kannalta keskeisimpiä ovat YK:n taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien sopimus (TSS-sopimus) ja Euroopan sosiaalinen peruskirja. Näiden lisäksi oikeus sosiaaliturvaan turvataan myös esimerkiksi YK:n lapsen oikeuksien sopimuksessa ja vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevassa sopimuksessa. Nämä ihmisoikeussopimukset on ratifioitu Suomessa ja ne ovat siten sitovaa kansainvälistä oikeutta.

Suomen perustuslaki takaa oikeuden perustoimeentulon turvaan (PeL 19 §) ihmisen kohdatessa työttömyyttä, sairautta, lapsen syntymän, huoltajan menetyksen sekä vanhuuden varalta.  Sosiaaliturvaetuudet jakautuvat vähimmäistason perusturvaetuuksiin ja ansiosidonnaisiin etuuksiin. Täydentäviä etuuksia ovat asumistuet ja toimeentulotuki.

Täydentävästä tarkoituksestaan huolimatta toimeentulotuesta on tullut monelle pitkäaikainen tukimuoto. Tämä johtuu muun muassa siitä, että ensisijaiset etuudet eivät riitä kattamaan todellisia elinkustannuksia.

Täydentävästä tarkoituksestaan huolimatta toimeentulotuesta on tullut monelle pitkäaikainen tukimuoto.

Suomessa on myös ihmisiä ja ihmisryhmiä, jotka eivät saa perusturvaa, vaikka sitä tarvitsevat. Noin kolmasosassa toimeentulotukea saavissa kotitalouksissa, joko tukea hakenut henkilö tai hänen puolisonsa, on täysin vailla perusturvaa ja palkkatuloja. Nämä ihmiset ovat pudonneet turvaverkkojen läpi ja eivätkä saa riittävästi tukea elinolojensa parantamiseen.

Näitä ja muita sosiaaliturvajärjestelmän ongelmia on tunnistanut myös sosiaaliturvajärjestelmän uudistamista valmisteleva komitea, jonka tehtävänä on kahden hallituskauden aikana toteuttaa sosiaaliturvan kokonaisuudistus.

Riittävä toimeentulo turvaa ihmisarvoisen elämän lähtökohtia

YK:n TSS-sopimus edellyttää valtioilta sosiaaliturvan tasoa, joka turvaa riittävän elintason. TSS-komitea on useasti antanut kritiikkiä Suomelle sosiaaliturvan riittämättömästä tasosta ja kehottanut valtiota varmistamaan, että sosiaaliturva kattaa ihmisten todelliset elinkustannukset. YK:n lapsen oikeuksien komitea puolestaan on kiinnittänyt lapsiperheköyhyyteen Suomessa ja antanut suosituksia sen poistamiseksi.

Euroopan sosiaalisen peruskirjan määritelmän mukaan tuen taso on liian alhainen ihmisoikeuksien toteutumisen näkökulmasta, mikäli se ei kata tuensaajan perustarpeita eikä mahdollisuuksia osallistua yhteiskuntaan. Kyse on jokaiselle ihmiselle turvattavista ihmisarvoisen elämän edellytyksistä, joita sosiaalista peruskirjaa valvova komitea tarkastelee suhteessa Suomen yleiseen tulotasoon.

Myös Euroopan neuvoston alainen Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitea on useaan otteeseen pitänyt Suomen perusturvan tasoa liian alhaisena, eikä se komitean mukaan täytä peruskirjan 12. artiklan edellyttämää tasoa.

Kerran hallituskaudessa tehtävä lakisääteisen perusturvan riittävyyden arviointi kertoo samaa viestiä kuin ihmisoikeuskomiteat.  Viimeisimmän arviointiraportin (2019) mukaan perusturva ei riitä arjen välttämättömiin kulutushyödykkeisiin ja sen taso on alle suhteellisen köyhyysriskirajan.

Monissa elämäntilanteissa ihmiselle voi käydä niin, että perusturvan taso ei riitä kattamaan välttämättömiä arjen kustannuksia. THL:n kyselytutkimuksen (2020) mukaan lähes joka viides vastaaja kertoi joutuneensa tinkimään ruuasta, lääkkeistä tai lääkärikäynneistä rahanpuutteen vuoksi. Vielä ahtaammalla ovat ne, jotka jäävät vaille perusturvaa tai joilta esimerkiksi alennetaan toimeentulotukea.

Lähes joka viides vastaaja kertoi joutuneensa tinkimään ruuasta, lääkkeistä tai lääkärikäynneistä rahanpuutteen vuoksi.

Köyhyydessä eläminen vaarantaa ihmisoikeuksien toteutumista. Pitkäaikainen puute arjessa selviytymiseen tarvittavista resursseista heikentää esimerkiksi ihmisen mahdollisuuksia nauttia muista taloudellisista ja sosiaalisista oikeuksistaan, kuten oikeudesta terveyteen ja koulutukseen. Sillä on myös vaikutus kansalais- ja poliittisten oikeuksien toteutumiseen. Esimerkiksi Helsinki GSE Tilannehuoneen tutkijoiden mukaan köyhien syrjäytyminen äänestysaktiivisuudella mitattuna voimistui erittäin paljon vuoden 2021 kuntavaaleissa.

Valtion velvollisuus on noudattaa ihmisoikeusvelvoitteita

Ihmisoikeussopimukset eivät tarkasti määritä sitä, miten valtio järjestää sosiaaliturvajärjestelmän ja turvaa riittävää toimeentuloa. Poliittisilla päättäjillä on siten ihmisoikeusvelvoitteiden puitteissa paljon tilaa omille näkemyksille kansallisen järjestelmän suunnittelussa ja toteuttamisessa.

Ihmisoikeussopimukset kuitenkin asettavat useita minimitason oikeudellisia velvoitteita, joita ei voi ohittaa poliittisessa päätöksenteossa. Yksi vahva velvoite on edellä eritelty oikeus riittävään toimeentulon tasoon, mikä vaatii valtiolta aktiivisia toimenpiteitä.

Valtion budjetti ja budjettikohdennukset ovatkin valtion keskeinen työkalu ihmisoikeuksien turvaamisessa.

Lähtökohtaisesti taloudellisten ja sosiaalisten oikeuksien turvaamiseen liittyy niin sanottu regressiokielto – eli valtio ei saa heikentää oikeuksien toteutumista. Näin voidaan tehdä vain hyvin perustellusta syystä, kun kaikki muut vaihtoehdot on punnittu ja arvioitu. On tehty esimerkiksi arvio siitä, että juuri sosiaaliturvaan tehtävät leikkaukset ovat välttämättömiä. Tässäkin tapauksessa heikennysten on oltava väliaikaisia. Lisäksi tärkeää on arvioida toimenpiteiden vaikutukset perus- ja ihmisoikeuksien toteutumiseen laajemmin.

Oikeus sosiaaliturvaan on toteuduttava syrjimättömästi

Valtiolla on myös velvollisuus varmistaa, etteivät budjettiin suunnitellut leikkaukset tai toimenpiteet kohdistu niihin ihmisryhmiin, jotka ovat jo valmiiksi haavoittuvassa asemassa, kuten pitkittyneestä köyhyydestä kärsiviin tai syrjinnälle alttiisiin ryhmiin.

Oikeus sosiaaliturvaan on toteuduttava yhdenvertaisesti ja syrjimättömästi, eli kaikkien ihmisten on saatava heille kuuluva sosiaaliturva.  Valtion on lisäksi tunnistettava, mitkä ihmisryhmät kokevat todennäköisimmin köyhyyttä. Suomi ei ole pystynyt lievittämään monien marginalisoitujen ja haavoittuvimmassa asemassa olevien ihmisryhmien vaikeita olosuhteita ja elämäntilanteita sosiaaliturvajärjestelmän avulla.

Valtion on tunnistettava, mitkä ihmisryhmät kokevat todennäköisimmin köyhyyttä.

Tutkimuksista esimerkiksi tiedetään, että vammaiset henkilöt ovat yliedustettuina köyhien ihmisten joukossa ja iäkkäille naisille pienituloisuus on yleisempää. Sairastuneille tuki on usein riittämätöntä ja eläkeläiset kamppailevat terveyskulujen kanssa. Köyhyysriskissä olevien lapsiperheiden määrä on kasvanut ja erityisesti tämä ongelma koskee yhden vanhemman perheitä.

Vielä tarvitaan enemmän tietoa siitä, miten oikeus sosiaaliturvaan toteutuu marginalisoitujen tai syrjinnälle alttiiden ryhmien osalta. Valtiolla on velvollisuus tuottaa tätä tietoa ja välittää sitä ihmisoikeuskomiteoille.

Pelkkä tutkitun tiedon tuottaminen ei kuitenkaan riitä, vaan tiedon on myös ohjattava päätöksentekoa: köyhyyttä vähentäviä toimenpiteitä on kohdennettava parantamaan etenkin haavoittuvassa ja marginalisoidussa asemassa olevien ryhmien tilannetta.

Yksilön oikeudet toteutuvat yhteiskunnassa jossa hän elää – ei kansainvälisessä vertailussa

Suomessa on kansainvälisessä vertailussa verrattain kattava sosiaaliturva. Riittämättömästä sosiaaliturvasta puhuttaessa kuulee usein, että taso ei voi olla liian matala, sillä onhan monissa maissa paljon Suomea matalampi sosiaaliturva.

Sosiaaliturvan tason riittävyyden arvioinnissa ihmisoikeuskomiteat huomioivat kulloisenkin valtion taloudellisen kokonaistilanteen. Ihmisoikeusnormit eivät siis edellytä kaikilta valtioilta rahamäärällisesti saman tasoista sosiaaliturvaa.

Kaikilla ihmisoikeuksiin sitoutuneilla valtioilla on velvollisuus pyrkiä asteittain toimenpiteillä ja lainsäädännöllä parantamaan oikeuksien täysimääräistä toteutumista. Tähän tavoitteeseen valtion tulee pyrkiä ottamalla käyttöön maksimaalisesti käytössään olevat resurssit ja voimavarat.

Suomi on vauras maa. Ihmisoikeusvelvoitteiden täyttäminen sosiaaliturvan osalta edellyttää Suomelta suurempien resurssien käyttämistä kuin köyhemmältä maalta.  Tästä syystä ihmisoikeusvelvoitteista käsin sosiaaliturvan tason kansainvälinen vertailu on joiltain osin keinotekoisia.

Ihmisten oikeudet eivät toteudu kansainvälisessä vertailussa, vaan siinä yhteisössä ja yhteiskunnassa, jossa he elävät. Tällä hetkellä perusturvan varassa elävä ihminen ei selviä Suomessa arjen välttämättömistä taloudellisista kuluista, eikä siten pysty elämään yhteiskunnan tasavertaisena jäsenenä.

Heli Markkula, vaikuttamistyön päällikkö, Ihmisoikeusliitto

Mariko Sato, talous- ja sosiaalioikeuksien asiantuntija, Amnesty International Suomen osasto