Irti tukiaisten yhteiskunnasta

Pohjoismaisen hyvinvointivaltion ja sen laajojen palvelujen idea on vapauttaa ihmisiä toteuttamaan itseään ja unelmiaan, tulemaan omillaan toimeen – ei luoda riippuvaisuuksia.

Kirjoittaja Mikko Majander Mikko Majander

KELAN PÄÄJOHTAJAN TEHTÄVÄT jättävä Liisa Hyssälä oli muutama lauantai sitten vieraana TV1:n Ykkösaamussa, jota katsotaan paljon ja usein kommentoidaankin. Niin myös tällä kertaa. Haastattelua tervehdittiin kuin tarpeellista hälytyskelloa siitä, että suomalaisen yhteiskunnan kantokyky ei pidemmän päälle kestä erilaisten sosiaalitukien hurjaa kasvuvauhtia.

Pelkään että olen samaa mieltä. Samalla on syytä muistuttaa, että kyse ei ole pelkistä talouslaskelmista, vaan syvemmästä systeemikriisistä. Hyvinvointivaltiota ei näet kehitelty luomaan riippuvuuksia, vaan auttamaan ja vapauttamaan ihmisiä elämään ja työskentelemään itsenäisinä tasavertaisina kansalaisina aina täyteen potentiaaliinsa.

Tuet ja tukiaiset ovat tietysti monessa elämäntilanteessa tarpeen ja paikallaan, mutta perimmiltään ihminen kai haluaa tulla omillaan toimeen. Sen tulee olla yhteiskuntapolitiikan kristallinkirkas johtotähti. Yhtä lailla kuin apua tarvitessaan sitä tulee saada itsekunnioituksensa säilyttäen, ilman nöyryytystä.

Hyssälä esitti tärkeitä näkemyksiä miljardiluokan menoista kuten asumistuesta ja lääkekorvauksista, tai toimeentulotuesta, joka on tilapäiseksi tarkoitettu mutta muuttunut paljolti pysyväksi. Sen sijaan kysymyksen kotihoidontuesta hän väisti yksiviivaisesti vetoamalla lapsen näkökulmaan: ”Minkä takia oma vanhempi ei olisi lapsen paras hoitaja. Ja nythän ei niin kuin luoteta vanhempien omiin kykyihin hoitaa omia terveitä lapsiaan.”

En ota kantaa aina voimakkaasti tunteita herättävään kysymykseen ”lapsen edusta”. Uskoisin, että taaperot voivat saada hyvää tai vähemmän hyvää hoivaa ja virikettä niin kotona kuin päivähoidossa. Ja vaikka venäläinen media mitä väittäisi, vanhemmat kai Suomessa saavat sen yhä pääsääntöisesti ratkaista, kuinka pikku pilteistä pidetään huolta.

Yhteiskuntapoliittisesti kotihoidontuki on joka tapauksessa kannustin, jolla on suuria kerrannaisvaikutuksia – tarkastelipa asiaa sitten sukupuolten, työurien, tulo- ja eläkekertymien, maahanmuuttajien kotouttamisen tai vaikkapa ihan vaan luokkanäkökulmasta. Hyssäläkin oli Ykkösaamussa syvästi huolissaan kannustinloukuista, jotka estävät ihmisiä tarttumasta töihin.

”No kyllä se että jos ihminen on työn syrjässä kiinni, niin kyllä se aina edesauttaa kuitenkin sen ihmisen elämänhallintaa, kuin se että on kotona niin se on se riski suurempi […] Mihin semmoinen omavoimaisuus on nyt kadonnut. Ollaan niin kuin tukien armoilla, ollaan niin kuin julkisen vallan armoilla, ollaan markkinatalouden armoilla. Mutta semmoinen ihminen joka on omavoimainen niin se ei ole niin haavoittuva silloin, kun yhteiskunnassa on myllerryksiä ja isoja muutoksia.”

Taidatkos tuon paremmin sanoa.