Islam on uskontona joutunut julkisen kritiikin kohteeksi länsimaissa. Keskustelua häiritsevänä ongelmana on, ettei asiallisia puheenvuoroja ole helppo löytää silkan parjaamisen seasta. Retorisena keinona käytetään tavan takaa pahansuopaa valikoivuutta. Näin mille tahansa väitteelle saadaan haalittua näennäinen tuki, sillä mitään ei ihmisen maailmassa ole tarjolla kuin sopivia esimerkkejä tarkoitushakuiselle etsijälle.

 

Rooman moskeija
Rooman moskeija

Uskonnon kritiikissä yleensä ja islamin kritiikissä erityisesti toistuu myös toinen ajattelutapa, joka nykymaailmassa nauttii alati heikkenevää kannatusta. Essentialismi on olemusajattelua, jossa kohteella ajatellaan olevan sisäinen olemus eli essentia, joka viime kädessä tekee siitä sen mikä se on. Olemus on riippumaton ajasta ja ympäristöstä sekä itsenäinen suhteessa asioihin, joiden kilpailevissa näkemyksissä tavataan ajatella olevan inhimillisen todellisuuden taustalla, eli yksiöistä ja heidän teoistaan.

 

Olemusajattelu on suosittua islamin arvostelijoiden parissa kenties siksi, että se tarjoaa käsitteellistä tukea halutunlaiselle tulkinnalle uskonnosta. Jos uskonnon todellisin osa on sen yleinen olemus, antaa tämä hiljaisen oikeutuksen jättää sen yksittäiset ilmenemismuodot, joiden joukosta kenties löytyisi vastaesimerkkejä, vähemmälle huomiolle. Kuitenkin juuri uskonnon muutos, eri muodot ja yritykset uudistaa ja sopeuttaa sitä kuuluvat tähän partikulaarisen alaan ja olisivat erityisen tärkeitä hahmotettaessa juuri kuvaa islamista. Muslimien pyrkimykset sovittaa uskontoaan ja uskoaan sopusointuiseksi osaksi länsimaista yhteiskuntaa ja kulttuuria eivät olemusajattelun silmälasien lävitse näy, sillä ne tulkitaan siinä vähäpätöisiksi ja tilapäisiksi.

 

On syytä todeta, että uskonnollisen ihmisen asennoituminen omaa uskontoaan kohtaan, hänen siitä ensimmäisen persoonan muodossa puhuessaan, nojaa olemusajattelulle ominaisiin oletuksiin. Uskonnon todenmukaisen kuvauksen lähtökohdaksi uskonnollisen ihmisen itsensä tarjoama julistus omasta uskostaan ei riitä, koska näin saadaan vain todistus uskonnon essentiasta ja tuloksena on kehäpäätelmä. Islamin arvostelijat nojaavat tähän kehäpäätelmään väittäessään tavoittavansa uskonnon todellisen luonteen siteeraamissaan muslimisaarnaajissa. Heihin keskittymällä saadaan talteen kenties uskonnon julkinen ääni, mutta ilman tarkempaa analyysiä siitä voidaan parhaimmillaankin päätellä lähinnä vain se, mitä uskonnolliset auktoriteetit haluaisivat kuulijoidensa ajattelevan. Toki he voivat olla vaikutusvaltaisia uskontonsa tulkkeja yhteisöissään, mutta kokonaisuutta hahmotettaessa on tiedostettava, että uskonnon näkyvien ja kuuluvien edustajien vaikutusvalta tavanmukaisesti yliarvioidaan ja uskontoa kaikessa hiljaisuudessa seuraavalle sukupolvelle siirtävien toimijoiden vaikutus tulevan sukupolven uskonnollisiin asenteisiin unohdetaan.

 

Minkään uskonnon olemusta voi tavoittaa yksinkertaisesti vain lukemalla mitä sen pyhissä kirjoituksissa sanotaan. Koraani tai hadith-perimätieto ovat islamin ydintä, mutta niiden syntytilanteesta tai myöhemmistä tulkinnan kerrostumista tietämätön lukija ei ehkä etene paljon ennakkokäsityksiään edemmäksi, mikäli hän haluaa ymmärtää islamin historiallista syvyyttä tai nykypäivän moninaisia ilmenemismuotoja. On nimittäin niin, että abrahamilaisissa uskonnoissa, juutalaisuudessa, kristinuskossa ja islamissa, uskonnon oppi ja käytännöt ovat tyypillisesti monimutkaisessa ja monia tulkintoja sallivassa suhteessa uskonnon perusteksteihin. Siksi on selvää, ettei opin ja käytännön suhde kanonisiin teksteihin ole kopiokoneelle asetetun kirjan suhde valokopioon. Samasta syystä uskonnon pyhien tekstien historiaton ja tulkintaperinteitä ymmärtämätön lukutapa ei tuota muuta kuin karikatyyrejä mistään uskonnosta tai sen edustajista.

 

Arkipuheessa uskonto on usein toiminnan subjekti, eli tavoittelee, puolustaa tai vastustaa jotakin. Olemusajattelussa tätä epätarkkaa puhetapaa käytetään muussa kuin vain yksinkertaistamisen vuoksi lausutussa merkityksessä. Siinä lausumattomana taustaoletuksena on, että uskonnoilla on intentionaaliselle toimijalle kuuluvia ominaisuuksia, jotka muutoin ajatellaan kuuluvan yksilötoimijoille. Ajatus voi oudoksuttaa, muttei ole harvinainen uskonnon tai islamin vastustajien teksteissä. Tällainen ajattelu on ongelmallista siksi, että siinä hukataan analyyttinen erottelukyky, jota tarvitaan vaikkapa poliittisen islamin tunnistamiseksi omaksi historialliseksi traditiokseen.

Deir al-Qamar, Libanon
Deir al-Qamar, Libanon

 

Islamin sovittautumisessa länsimaisiin yhteiskuntiin ja yhteiselämään muiden katsomuksellisten perinteiden kanssa kirjoitetaan maahanmuuton seurauksena uutta lukua. Sen onnistuminen vaikuttaa myönteisesti maanosan henkiseen ilmapiiriin tällä vuosisadalla. Keskustelua islamista kuten kaikista uskonnoista tulee käydä asiallisen ja tosiperäisen tiedon perusteella. Keskustelussa tulee kaikkien yhteisön jäsenten, ei pelkästään piispojen ja imaamien, äänen tulla kuulluksi. Ja niiltä, jotka näkevät tulevaisuudessa vain kulttuurien yhteentörmäyksen, tulee viedä heidän ennustajan asemansa. Tulevaisuudesta meitä eivät katso uskontojen essentiat, vaan niiden todellisuus sellaisena kuin me ne tänään käsistämme jätämme.

 

(Kuvat: Markku Valtanen, copyright 2016)