Islamisaatio ei ole totta

Kirjoittaja Ilkka Vuorikuru Ilkka Vuorikuru

Normal
0
21

false
false
false

MicrosoftInternetExplorer4

Kävin keskustelun erään ihmisen kanssa, ja totesin lyhyesti, että islamisaatio, jolla tarkoitetaan islamin uskon ja tapojen ”länsimaiden valloitusta”, ei ole totta. Ystäväni oli yllättynyt, hän oli pitänyt sitä todistettuna faktana.

Brittiläinen English Defence Leaguen kriitikko Edmund Standing on julkaissut verkossa teoksen Debunking the Islamisation Myth vastalauseena sikäläiselle vasta-jihadistiselle ja yleensä Islam-kriittiselle liikehdinnälle. Hän esittää kirjassa tukun perusteltuja argumentteja, joiden jälkeen käsitys islamin maailmanvalloituksesta ei vain enää näytä perustellulta olettamukselta. Kirjoittajan huolena on erityisesti se, että ’islamisaatio-myytti’ on osa brittiläistä populaarikulttuuria eikä se taida ihan vieras Suomessakaan olla.

Islamisaatio ei ole terminä uusi ja se alkoi vakiintua 1970-luvulla. Termillä viitattiin muslimien kokemaan yhteiseen islamilaiseen identiteettiin, mutta yhteys ”maailman valloitukseen” jäi marginaaliin. Kiistoja ilmiön ympärillä on käyty eri yhteyksissä mutta kaikkein tunnetuimmat liittyvät Sharia-lain yhdistämistä demokraattiseen valtioon. Suomessakin asiasta on toisinaan keskusteltu, mutta ratkaisevaa aloitetta tai merkittävää poliittista tahtoa ei sen taakse ole löytynyt.

Populaarikulttuurissa islamisaatiossa on kyse yhdestä monista länsimaisen kulttuurin sisällä syntyneistä uhkanarratiiveista. Tyypillistä näille kertomuksille on ulkopuolisen uhan kärjistäminen todelliseksi ja välittömästi länsimaalaisia ihmisiä ja arvoja uhkaavaksi ilmiöksi. 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa käytiin kiivasta rotukeskustelua ja Suomessakin etenkin suomenruotsalainen väestönosa oli huolissaan ”oman rotunsa rappioitumisesta”. Vastaava paniikki kyti 1950-luvun Amerikassa kommunistivainojen yhteydessä. Fundamentalismi-sanakin on peräisin 1920-luvun amerikkalaisesta uskonnollisuudesta, joka asettui kokemaansa ”liberalismin uhkaa vastaan” tukeutumalla raamatun sanan ’fundamentteihin’, ehdottomiin totuuksiin – siitä nimitys fundamentalisti.

Kansallinen identiteetti oli Suomessakin koetuksella suomalaisten alkuperästä puhuttaessa. Ajatus ’Volgan mutkasta’ (eli Venäjältä) vaeltaneesta kansasta perustui kielitieteelliseen analyysiin. Teoriaa on toisinaan yritetty osoittaa vääräksi, kun haluttiin luoda kansallista etäisyyttä venäläisyyteen. 2008 toteutettu geenitutkimus paljasti lopulta, että suomalaiset ovat sisäisestikin jakautuneet”itäiseen” ja ”läntiseen” vaikutukseen, ja ajatukset kansallisesta alkukodista ovat haihtuneet. Tätä ennen myyttinen suomalaisten alkukoti oli kangastellut etenkin oikeistolaisissa piireissä. Ajatus oli etäistä sukua 30-luvun saksalaiselle arjalaisuus-myytille.

Kaikille näille kulttuurinarratiiveille yhteistä on pessimismi. Uhka koetaan suuntautuvan nimenomaan omaan ’kansaan’ ja ennen kaikkea vieraiden ainesten pelätään jollain tapaa rappeuttavan moraalia – olipa kyse rotujen sekoittumisesta, maahanmuutosta tai kansainvaelluksista. Riippuu paljon ajasta ja yhteiskunnasta, miten vakavasti näitä on kulloinkin mietitty, mutta islamisaatio tuoreimpana uhkakertomuksena tuntuu läpäisevän yhteiskunnan ikään kuin totena tietona.

Mistä siis on kyse?

Islamisaatio ei pidä paikkaansa, mutta se yhdistelee totta ja fiktiota suurentelemalla ja tulkitsemalla väärin. Vaikka tässä kirjoituksessa kyseenalaistetaan islamisaatioon liittyviä käsityksiä, itse ilmiö on kiinni todellisuudessa. Islamiin liittyvä epäluottamus on syntynyt historian myllerryksessä. Islamilainen maailma on historian sivuun esiintynyt usein Euroopan vihollisena, josta esimerkiksi Konstantinopolin miehitys lienee ristiretkien ohella tunnetuin. Kylmän sodan aikana pan-islamistinen liike yhdistettiin arabiterrorismin aaltoihin mikä (vasemmisto- ja oikeistoterrorismin ohella) muovasi eurooppalaisten käsitystä terrorismista.

Perusteltua on kuitenkin puhua ajasta ennen ja jälkeen syyskuun 11. terrori-iskujen. Välittömästi iskujen jälkeen pelättiin Samuel Huntingtonin synkän kulttuurien yhteentörmäystä korostavan ennustuksen toteutumista, mutta mitään niin selvärajaista ilmiötä ei ole syntynyt. Merkittävin muutos on havaittavissa yleisen asenneilmapiirin synkkenemisessä. Äärioikeistolaiset ja oikeistolaiset liikkeet näkivät nopeasti Islamin uhkana länsimaalaisille arvoille. Breivikiäkin innostaneen The Gates of Vienna –tyyppiset verkkosivut syntyivät suhteellisen nopeasti ja sanoma oli yksinkertainen: Islam uhkaa länsimaita, vapautta, demokratiaa ja kaikkea sitä, mitä ennen oli tapana puolustaa kommunismin maailmanvalloitusta vastaan.

Asiassa ei pidä syöksyä laidasta laitaan. On nimittäin totta, että Euroopassa on ääri-islamilaisia, terroristeja ja heihin kytköksissä olevia henkilöitä ja kosolti konservatiivista islamilaista maailmankatsomusta kannattavia henkilöitä ja yhteisöjä. Konservatiiveja ja fundamentalisteja löytyy kaikista kirkkokunnista ja miksei ateisteistakin.

Eurabia hypoteesi

Eurabia-termi on tullut tunnetuksi brittiläisen Bat Ye’ron vuonna 2005 kirjoittamasta Eurabia: The Euro-Arab Axis. Kirjassa esitetään hämäräperäinen salaliittoteoria, jossa Euroopan Unioni on osa islamilaisen maailmanvalloituksen suunnitelmaa. Toinen tunnettu väite esiintyy pysyvänä piirteenä länsimaalaista populaarikulttuuria. Sen mukaan eurooppalaisen kantaväestön matala syntyvyys suhteessa maahanmuuttaviin muslimeihin johtaa tilanteeseen, jossa viimeistään vuonna 2050 Eurooppa on ’Islamin vallassa’. Mielikuvat ovat synkkiä: minareetit hallitsevat, sharia-lakia sovelletaan ja kerran niin jalot eurooppalaiset ovat alempaa kastia. Jos ympäristömuutosta tukevat argumentit olisivat yhtä hyviä kuin Bat Ye’rotin kirjassa, minäkin olisin skeptikko.

Sittemmin Eurabia on vakiintunut käsitteeksi. Sitä voi jopa pitää modernina kirjallisena genrenä, jonka sisällä julkaistaan sekä sähköisessä että painetussa muodossa aineistoja. Yllättävä huomio on sekin, että vaikka kyse on valtaosin eurooppalaisesta patologiasta, suuri osa kirjallisuudesta tuotetaan Yhdysvalloissa.

Eurabia hypoteesin väittämät on kumottu useaan otteeseen. Siitä huolimatta, keskustelu käy sosiaalisessa mediassa kiivaana ja näyttäisi siltä, että osaa keskustelijoista ei voi mitenkään vakuuttaa islamin maailmanvalloituksen epäuskottavuudesta.

Myytti elää sitkeästi esimerkiksi tällaisten videoiden välityksellä.

Internet on antanut elinvoinaa islamisaatio-myytille. Videoiden, keskusteluryhmien ja blogien välityksellä tieto kulkee nopeasti maasta toiseen. Vasta-jihadismia tutkinut Toby Archer on todennut, että ihmiset, ketkä näillä verkkosivuilla vierailevat ja lukevat toistensa blogeja, luovat ympärilleen ikään kuin kaikukammion, missä oma – harhainen – totuus vahvistuu. English Defence League ja sen suomalainen muutaman verkkoaktiivin ylläpitämä Finnish Defence League vahvistaa käsitystä muslimiuhasta.

Suurin ongelma islamisaatiossa on se, että se ei kykene selkäesti erottelemaan äärimuslimeja omaksi ryhmäkseen. Käytännössä jokainen islaminuskoinen on potentiaalisesti terroristi ja jollain omituisella tavalla uhkaa ympärillä olevaa maailmaa. Islamin aiheellinenkin arvostelu muuttuu vaikeaksi ja islamisaatio-myytin tuottama maailmankatsomus kärjistää olennaisesti ihmisryhmien välistä ymmärrystä.

Kansalaiset, ei ole mitään pelättävää

Alussa mainittu Edmund Standingin teos perustaa analyysinsä brittiläiseen yhteiskuntaan, missä ongelmat ovat huomattavasti laajempia kuin Suomessa. Teoksen argumentit on kuitenkin käännettävissä suomen kielelle ja suomalaiseen kulttuuriin.

Standing aloittaa toteamalla, että muslimimaailma ei missään tapauksessa edusta mitään vakavasti otettavaa uhkaa. Siinäkin tapauksessa, että kaikki nämä maat kääntyisivät johdonmukaisesti Eurooppaa vastaan tai jopa muodostaisivat jonkinlaisen salaliiton Euroopan käännyttämiseksi, ei näillä mailla ole tarvittavia resursseja. Lähes jokainen arabimaa on esimerkiksi riippuvainen kansainvälisestä tuesta ja kaupasta.

Eurooppaan maahanmuuttajina tulevat muslimit eivät muodosta yhtenäistä ryhmää. He ovat usein marginalisoituja ja vain harvoin saavuttavat sellaisen aseman, joka mahdollistaisi merkittävän vallankäytön siinä maassa, jossa he asuvat. Poliittista ja taloudellista vaikutusvaltaa maahanmuuttajilla ei erityisen paljon ole Suomessakaan. Eduskunnassa ei ole yhtään maahanmuuttajaa ja kunnallispolitiikassa he ovat myös häviävän pieni ryhmä. Islamilaisten yhdistysten ylläpitämät rukoushuoneet ovat vaatimattomia ja esimerkiksi suuren kohun saattelema ”Kouvolan moskeija hanke” tarkoittaa käytännössä pientä rukoushuonetta. Eräiden henkilöiden mukaan islaminuskoiset eivät Suomessa edes uskalla tehdä moskeijoista näkyviä mahdollisen ilkivallan pelossa.

Englannissa keskustelu ääri-islamista on voimakkaampaa kuin Suomessa. Maassa on ääri-islamin kannattajia, jotka sanoutuvat irti sikäläisestä elämäntavasta ja arvostelevat voimakkaasti ”länttä”. Nämä niin sanotut radikaalit ovat käytännössä marginaalin asemassa myös omissa muslimiyhteisöissään.

Englannissa mediaa on arvosteltu siitä, että he johdonmukaisesti nostavat juuri ääri-islamilaisia haastateltavia kommentaattoreiksi tai käsittelevät kyseenalaisia väitteitä islamista. Kritiikki on asiallinen, mutta ilmeisesti pelko myy hyvin. Ongelma on, että ilmiön kokonaisuuden käsittely saattaa joskus jäädä hataraksi, jolloin mielikuva aggressiivisesta maan sisäisestä uhasta tuntuu saavan uskottavuutta. Juttuja, joissa islamisaatioon liittyvät pelot perustellusti torjutaan löytyy myös helposti.

Islamisaatio-myytin pääoletus, eli maahanmuuttajien korkeampi syntyvyys suhteessa kantaväestöön sekä maahanmuuton suuri määrä ei sekään saa tukea Standingin teoksessa. Kuten on todettu, suurin osa muslimeista ei kannata konservatiivisia arvoja eivätkä etenkään arvoja, jotka millään tavalla uhkaisivat brittejä tai suomalaisia. Eurabistien esittämiä väestöennusteita on arvosteltu epätarkoiksi eikä juuri kukaan väestötieteilijä pidä niitä luotettavina. Kyse on joko tiedemaailman salaliitosta tai siitä, että Eurooppa tulee säilymään Eurooppana.

Mitään massakääntymisiä islamiin ei myöskään ole havaittavissa. Avioliittojen kautta islamin uskoon kääntyviä ihmisiä on aina ollut ja tulee aina olemaan, mutta ihmisiä myös kääntyy islamista pois. Eurabistien mielestä islamista kääntyminen on kuolemanrangaistuksen uhalla kielletty, mikä saattaakin pitää paikkansa eräissä maailman maissa mutta Suomessa tai Englannissa tiettävästi tällaista ei juuri tapahdu. Islam on uskonto hyvässä ja pahassa.

Vielä 90-luvulla oli kiusallista keskustella arabialaisen kulttuurin merkittävästä vaikutuksesta länsimaalaisen tieteen kehitykselle. Nyt ymmärretään ja ehkä kouluissakin opetetaan, että juuri arabimaailmaa saadaan kiittää esimerkiksi Aristoteleen ja muiden kreikkalaisten klassikoiden säilymisestä ja välittymisestä Eurooppaan. Mitäpä olisi renesanssi ilman arabivaikutusta. Kiitos siitä islaminoppineille.

Aidot ongelmat

Mistä sitten tulisi olla huolissaan? Iso ongelma näin käydyssä islam-keskustelussa on tietysti polarisaatio. On vaikea nähdä, että kyse ei ole kahden ”maailmanjärjestyksen” kamppailusta vaan väestöllisistä ja sosioekonomisten olojen muotoutumisesta. Ongelmat, jotka liitetään islamiin ja maahanmuuttoon voidaan karkeasti jakaa kahtia.

Ensinnäkin, islam, kuten muutkin uskonnot, sisältää konservatiivisen ja jopa väkivaltaisen tulkinnan. Viime aikaiset Mohammed video –mellakat osoittavat, että jokin sananvapauteen ja pyhään liittyvä käsitys ei toteudu länsimaissa totutulla tavalla. Jos noudatamme islamfoobikkojen linjaa, ongelmat sen kuin syvenevät. Toisaalta, länsimainen ihmiskäsitys ja oikeudenmukaisuustaju sanelee selvästi, että ketään ei voida syrjiä tai asettaa erityisasemaan uskonnon tai aatteiden takia. Raja kulkee siinä, missä laki seisoo ja se on sitten poliisin ja rajavartiolaitoksen asia. Ei kansalaisten.

Usein esille nostetaan islamiin liitetty väkialta tai vaikkapa koettu uhka länsimaalaiselle sananvapaudelle. Väkivalta harvemmin syntyy yksin uskonnosta mutta sananvapauskäsitys on mahdollisesti asia, jota on mietittävä. Uskontoa pilkkaavan aineiston herättämä reaktio on nykysukupolven eurooppalaiselle omituinen kokemus eikä sananvapauden aatteesta demokraattisessa maassa voida tietenkään luopua. Kunniaväkivalta tai kunniamurhat ovat taas asia, joihin on kyettävä puuttumaan eikä niiden ymmärtämistä voida mitenkään perustella uskonnonvapauden nimissä.

Ongelmat, jotka eivät seuraa kulttuurien välisestä hankauksesta ovat yleensä seurausta kotoutumisen vaikeuksista. Tämä tarkoittaa työttömyyden, huono-osaisuuden ja ekskluusion pakkautumista esimerkiksi juuri maahanmuuttajien elämänpiiriin. Kulttuurien välisen ymmärryksen lisääminen ja aitoihin kotoutumisongelmiin puuttuminen helpottaisi tilannetta paljon. Lisäksi se voisi vähentää syrjäytymiseen liittyvää ’radikalisoitumisen’ riskiä.

Radikaali-islam on marginaalinen ilmiö, mutta juuri sellaisena se herättää niin paljon pelkoa. Breivikit ja Mohammed Attat syntyvät jotenkin. Joitain väkivallantekoja emme ehkä voi ollenkaan estää mutta suureen osaan vaikuttaa se, miten ihmisryhmät reagoivat omaan kohteluunsa. Jos käsitys pahasta muslimista laajenee, tulemme Suomeenkin kasvattaneeksi kokonaisen sukupolven valmiiksi vieraantuneita muslimeja, jotka voivat hyvinkin yksilöinä aiheuttaa merkittäviä vaaratilanteita.

Katkaistaan tämä kierre ja sanotaan ei irrationaaliselle. Islamisaatio-myyttiin uskominen on hyvin omituista maassa, jossa jokaiselle tarjotaan ilmainen ja laadukas peruskoulu. Sitä ei ole monessa muslimimaassa tarjolla mutta valtaosa heistä osaa erottaa toden kuvitellusta.

Ilkka Vuorikuru

/* Style Definitions */
table.MsoNormalTable
{mso-style-name:”Normaali taulukko”;
mso-tstyle-rowband-size:0;
mso-tstyle-colband-size:0;
mso-style-noshow:yes;
mso-style-parent:””;
mso-padding-alt:0cm 5.4pt 0cm 5.4pt;
mso-para-margin:0cm;
mso-para-margin-bottom:.0001pt;
mso-pagination:widow-orphan;
font-size:10.0pt;
font-family:”Times New Roman”;
mso-ansi-language:#0400;
mso-fareast-language:#0400;
mso-bidi-language:#0400;}