Israelin ja Palestiinan rauhanaktivistit tarvitsevat tukea
Vuosikymmeniä jatkunut Israelin ja palestiinalaisten välinen konflikti on jälleen otsikoissa Gazan pommitusten vuoksi. 45 vuotta jatkunut palestiinalaisalueiden miehitys ei ole enää uutinen. Ainoastaan väkivalta ylittää uutiskynnyksen. Konfliktilla on kuitenkin useampia ulottuvuuksia kuin israelilaiset vastaan palestiinalaiset, tai juutalaiset vastaan arabit. Kyyninen ajattelija voisi todeta, että Gazaa hallitseva Hamas ja Israelin nykyhallitus Benjamin Netanjahun johdolla ovat samalla puolella. Molemmat osapuolet vievät omilla toimillaan rauhan mahdollisuuden yhä kauemmaksi. Kumpikin osapuoli rikkoo kansainvälistä oikeutta kohdistamalla iskunsa siviileihin ja kumpikin osapuoli saa tukensa erityisesti ääriuskonnollisilta kannattajilta. Sekä Hamas että Israelin oikeistohallitus kokevat oman kansansa rauhanaktivistit vihollisikseen. Molemmat osapuolet ovat oikeudenmukaisen rauhan pahimpia vihollisia.
Vaikka israelilaisten ylivoimainen enemmistö kannattaa hallituksensa sotatoimia, on maassa kuitenkin aktiivinen, useista eri järjestöistä koostuva ”rauhanoppositio”. Useat israelilaiset eivät hyväksy miehitystä, Länsirannan laittomia siirtokuntia tai Gazan saartoa. Rauhanjärjestöjä on joka lähtöön. New Profile vastustaa kaikille pakollista asepalvelua ja ylimilitarisoitunutta yhteiskuntaa. Breaking the Silencen muodostavat entiset sotilaat, jotka avoimesti kertovat miehitysjoukkojen toimista. Peace Now toimii laittomia siirtokuntia vastaan. Other Voice pyrkii rakentamaan vuoropuhelua gazalaisten ja Gazan rajalla asuvien israelilaisten välille. Lisäksi on lukuisia muita järjestöjä, jotka kokoavat yhteen niitä ihmisiä, joiden mielestä väkivallan keinoin ei koskaan voida saavuttaa kestävää rauhaa.
Miehityksen vastustajat niin Palestiinassa kuin muuallakin maailmassa leimataan usein Israelin vastustajiksi. Siitä ei kuitenkaan ole kyse. Palestiinalaiset ovat eläneet 45 vuotta miehityksen alla, ja sinä aikana Israel on rakentanut miehitetylle Länsirannalle lukuisia siirtokuntia, joissa asuu jo yli puoli miljoonaa ihmistä. Siirtokunnat ovat kansainvälisen oikeuden mukaan laittomia, sillä miehittäjä ei saa siirtää väestöään miehitetyille alueille eikä riistä alueen luonnonvaroja. Samaan aikaan, kun siirtokunnissa toimii lukuisia israelilaisia yrityksiä ja niiden turva-aitojen sisään on rakennettu kokonaisia kaupunkeja, kärsivät ympärillä asuvat palestiinalaiset vesipulasta, sotilaiden ja siirtokuntalaisten heihin kohdistamasta väkivallasta, liikkumisrajoituksista, maiden kaappauksista ja talojen tuhoamisesta. Israelin hallitus ja sen armeija eivät ainoastaan ylläpidä miehitystä vaan omilla toimillaan pyrkivät saartamaan palestiinalaiset yhä pienemmälle alueelle, joissa elinkeinomahdollisuuksia ei juurikaan ole.
Näissä olosuhteissa myös radikaalit ajatukset saavat helposti tulta alleen. Erityisesti nuori sukupolvi alkaa olla turhautunut jokapäiväiseen nöyryytykseen ja ”avovankilassa” elämiseen. Gazan tilanne poikkeaa Länsirannan tilanteesta. Länsirantaa hallitseva Fatah edustaa virallista palestiinalaishallintoa, kun taas Gazaa hallitseva Hamas on länsimaailman silmissä terroristijärjestö. Ongelmana on, että Hamas tuli valtaan virallisten vaalien kautta, mutta vaalien tulos johti alueen saartoon. Ulospääsyä tilanteesta on vaikea löytää, kun yhä vaikeammaksi käyvä elämä Gazassa luo pohjaa ääriaineksille. Gazassa on pulaa elintarvikkeista, bensiinistä ja lääkkeistä, vaikka Egyptin kautta alueelle salakuljetetaankin tavaraa. Merialue Gazan edustalla on täysin saastunut eikä kalastusta elinkeinona voi enää hyödyntää. 1,5 miljoonaa ihmistä asuu Espoon kokoisella alueella ilman toivoa vapaudesta. Hamasin Israeliin tekemiä raketti-iskuja ei voi hyväksyä tai puolustella millään tavalla. Voi kuitenkin kysyä, loppuvatko raketti-iskut silmittömällä väkivallalla, vai olisiko EU:n jo tehtävä tekoja rauhan puolesta sen sijaan, että Israelin ja Hamasin laittomat toimet tuomitaan yhä uusilla julkilausumilla.
Oikeudenmukaisen rauhan alueelle voi tuoda vain miehityksen päättäminen. Palestiinalaisilla täytyy olla itsemääräämisoikeus, liikkumisen vapaus ja oikeus omiin maihinsa, koteihinsa ja elämään ilman jatkuvaa pelkoa. Yhtä lailla israelilaisilla tulee olla oikeus elää ilman pelkoa raketeista tai pommi-iskuista niiden rajojen sisällä, jotka YK:n yleiskokouksessa 1947 Israelin valtiolle on asetettu. Tämä voi olla mahdollista vain, mikäli molemmilla puolilla tuetaan niitä, jotka pyrkivät rauhaan ja hyväksyvät toisen kansan elämisen samalla alueella. Yhtä lailla, kuten radikaaleissa palestiinalaisryhmissä on niitä, jotka eivät hyväksy Israelin valtiota, on myös Israelissa ja ennen kaikkea sen tukijoissa niitä, jotka eivät hyväksy arabeja asuttamaan ”pyhää maata”. Rauhaa ei koskaan saavuteta näiden ryhmien ehdoilla.
Gazan rajalta, Sderotin kaupungista lähti viime viikolla viesti Israelin pääministerille Benjamin Netanjahulle. Sen lähetti joukko israelilaisia, jotka eivät usko väkivallan ratkaisevan konfliktia. Tämä viesti olisi hyvä kuulla koko ympäröivässä maailmassa:
” We, members of the villages and townships in the Gaza enveloping region call on the Israeli government to stop mucking around with our lives and immediately enter into diplomatic and political contacts with the Hamas Government! We are sick and tired of being sitting ducks who serve political interests. Rockets from there and bombardments from here do not protect us. We have played around with those games of the use of force and war for long enough. And both sides have paid, and are continuing to pay, a high price of loss and suffering. The time has to come to endeavour to reach long-term understandings which will enable civilians on both sides of the border to live a normal life.”
Kirjoittaja on toiminut miehitetyllä Länsirannalla ihmisoikeustarkkailijana EAPPI-ohjelman kautta.