Jaakko Blomberg: Reunamerkintöjä hallituksen turvallisuuspolitiikasta

Uuden hallituksen ohjelman ulko-, turvallisuus- ja puolustuspoliittisissa osuuksissa on tuotu esiin sekä toimintaympäristön kuvausta että ohjelmallisia lausumia. Kielenkäyttö toistaa paljolti vuosien 2016 ja 2017 ulko- ja turvallisuuspoliittisen ja puolustuspoliittisen selontekoja ja niistä Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan antamia mietintöjä.

Kun hallitusohjelmassa esitetään toimintalinjauksia, esiin tulee Suomen tilanteen monimielisyyksiä tai paremminkin jännitteitä. Siinä ei ole mitään erikoista, niin on varmasti useimmilla mailla, joiden sijainti on geopoliittisesti herkkä.

Keskeinen esimerkki on hallitusohjelman linjaus: ”Ulko- ja turvallisuuspolitiikan tärkeimpänä tavoitteena on estää joutuminen sotilaalliseen konfliktiin.” Linjaus jatkuu: ”Suomi harjoittaa aktiivista vakauspolitiikkaa sotilaallisten uhkien ehkäisemiseksi ja jännitteiden vähentämiseksi. Suomi ei salli alueensa käyttämistä vihamielisiin tarkoituksiin muita valtioita vastaan.”

Ohjelmassa kuvataan ja linjataan laajasti Suomen harjoittamaa puolustusyhteistyötä Naton, Euroopan unionin ja yksittäisten maiden kanssa. Sitten EU-yhteydessä on linjaus: ”EU:n jäsenenä Suomi ei voisi olla ulkopuolinen, jos sen lähialueella tai muualla Euroopassa turvallisuus olisi uhattuna.”

Suomen harjoittama puolustusyhteistyö tähtää sekä oman puolustuskyvyn vahvistamiseen että yhteistyökyvyn kehittämiseen konfliktitilanteita varten, avun antamiseen ja saamiseen.

Linjaus ”ei ulkopuolinen” perustuu (vaikkei sitä ohjelmassa erikseen mainita) EU:n Lissabonin-sopimukseen. ”Ei konfliktiin” on selvä ja ymmärrettävä tavoite – nyt ja aina – mutta EU-jäsenyys asettaa sille rajoituksen.

Kysymys: Ovatko nämä kaksi elementtiä parasta pitää asiayhteydessä erillään vai voitaisiinko ne yhdistää ymmärrettäväksi linjaukseksi?

                                                                 ***

Julkisuudessa on keskusteltu edellä mainitusta ”ei vihamielisiä” lausumasta. Sana ”vihamielinen” tässä yhteydessä onkin epämääräinen: Sitä varmaan tulkitsevat eri lailla se, joka joutuu sellaisten toimien kohteeksi ja se, joka niitä toimeen panee. Konfliktissa toinen puoli voi kokea vastapuolen puolustustoimet vihamielisiksi.

”Ei vihamielinen” muotoilu esiintyy ensimmäistä kertaa Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan mietinnössä hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisesta selonteosta 2016. Sen jälkeen tehdyssä puolustusselonteossa hallitus viittaa ulkoasiainvaliokunnan edellä mainittuun mietintöön ja kyseiseen lausumaan, mutta lisää seuraavan varauman: ”Valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon linjausten pohjalta tämä ei rajoita Suomen mahdollisuuksia antaa ja ottaa vastaan kansainvälistä apua tai tiivistää puolustusyhteistyötä”.

Presidentti Niinistö siteerasi 2018 syksyllä maanpuolustuskurssin avajaispuheessaan ”ei vihamielinen” lauseen ”Eduskunnan kannan mukaisesti” ja lisäsi sen jälkeen: ”Tänne tullaan vain, jos kutsu käy”. Mutta hän ei toistanut hallituksen puolustuselonteon varaumaa.

Kun presidentti Niinistöltä äskettäin kysyttiin ”ei vihamielinen” lausumasta, hän vastasi sen olevan peräisin Eduskunnan selonteko-mietinnöstä ja sen vuoksi hän sen hyväksyy. Toisessa yhteydessä hän vastasi, että ”sepäs olisikin vasta kumma maa. joka sanoisi, että alueitamme saa mielellään käyttää vihamielisiin tarkoituksiin”.

                                                                 ***

Epämääräisyydestään huolimatta linjaus ”ei vihamielisistä tarkoituksista” näyttää vakiintuneen suomalaiseen doktriinikieleen. Kyseinen linjaus olisi kyllä voitu muotoilla toisinkin: Suomen ja Venäjän 1992 solmitun sopimuksen 4. artiklassa on kohta: ”Sopimuspuolet eivät käytä eivätkä salli aluettaan käytettäväksi aseelliseen hyökkäykseen toista sopimuspuolta vastaan.” Tämä ilmaisutapa on yksiselitteinen ja sitä on käytetty monissa kansainvälisissä sopimuksissa, myös joidenkin Nato-maiden sopimuksissa Venäjän kanssa.

Kun turvallisuuspoliittisissa linjaesityksissä tuodaan – oman puolustuskyvyn tehostamisen ohella – esiin pyrkimys pysyä konfliktien ulkopuolella ja alueemme käyttöä koskevat rajanvedot, olisi tärkeätä aina todeta myös EU-jäsenyyteemme kuuluvat yhteiset velvoitteet ja mahdollisuudet. Tässä ovat Suomen turvallisuuspolitiikan keskeiset osatekijät, kuinka ne sitten ilmaistaankin.

Jaakko Blomberg on valtiotieteiden lisensiaatti, eläkkeellä oleva diplomaatti, viimeksi suurlähettiläs Tallinnassa 2001–2005.