Jorma Ollilan Shell vuoden vastuuttomin yritys

· elisalipponen

Jaa: Facebook · LinkedIn · Twitter

Kansalaisjärjestö Berne Declarationin ja Greenpeacen vuosittainen äänestys Public Eye Award -palkinnon saajasta päättyi. Yleisöäänestyksen voitti Shell – Goldman Sachsin ollessa tuomariston suosikki. Voittajat julkistettiin eilen Davosin talousfoorumin yhteydessä. Ehdolle pääsevät poikkeuksellisen vastuuttomat yritykset. Esimerkiksi  piittaamattomuus työntekijöiden oikeuksista tai ympäristövaikutuksista voivat tuoda ehdokkuuden.

Goldman Sachsin palkintoa perusteltiin sen kyvyllä edistää talouskriisien syntyä sekä kääriä kriisistä itselleen huomattavat voitot. Shellin siivitti voittoon se, että yhtiö on ensimmäisenä huomattavana toimijana, riskeistä ja kritiikistä välittämättä, päättänyt hyödyntää arktisten alueiden öljyvarat. Shell on jo aiemmin tullut tunnetuksi erityisesti edesottamuksistaan Nigeriassa, jossa ympäristö- ja sosiaalisten haittojen lisäksi yhtiö edisti korruptiota. ”Pohjoinen napajää sulaa ilmastonmuutoksen vuoksi, mutta Shellille ilmastokriisi näyttää olevan vain uusi liiketoimintamahdollisuus”, kertoo Suomen Greenpeace tiedotteessaan.

Tänä vuonna muita ehdokkaita olivat mm. yksityinen turvallisuusyritys G4S, jota syytetään jatkuvasti erilaisista ihmisoikeusrikkomuksista, Coal India, jonka kaivoksissa kuoli 205 työntekijää vuoden aikana ja jonka kaivoksista 239 toimii ilman ympäristölupaa sekä eteläafrikkalainen kaivosyhtiö Lonmin, joka järjesti poliisin ja armeijan lopettamaan lakon – seurauksena 44 kuollutta.

Vuoden vastuuttomimman yrityksen hallituksen puheenjohtaja on Jorma Ollila. Onnittelut! Palkinto ei ylittänyt uutiskynnystä suomalaisessa valtamediassa, vaikka yleensä pienemmätkin viittaukset kotimaahamme ovat riittäneet. Jorma Ollilaa ei ole Suomessa tapana ikävillä asioilla vaivata. Sen sijaan hänelle on kaavailtu presidenttiehdokkuutta ja hänet asetettiin Suomen brändityöryhmän johtoon.

”Tultuaan valituksi Shellin hallituksen puheenjohtajaksi Ollila oli huolissaan ilmastonmuutoksesta ja vaati toimia sen pysäyttämiseksi. Nyt hänestä itsestään on tullut yksi maailman vaikutusvaltaisimmista ilmastonmuutoksen torjumisen esteistä”, sanoo Greenpeacen ohjelmajohtaja Tapio Laakso. Ollilalla on kiistämättä valtaa. Se, mihin hän sitä aikoo käyttää, on jäänyt epäselväksi.

Jaa: Facebook · LinkedIn · Twitter