Julian Honkasalo: Väittelytaidoilla vihapuhetta vastaan

Helsingin yliopiston tutkijatohtori Julian Honkasalo kirjoittaa tuoreessa ”Väittelytaidoilla vihapuhetta vastaan” -julkaisussaan (Kalevi Sorsa -säätiö) vihapuheen yhteydestä järjestäytyneisiin ääriliikkeisiin. Honkasalo korostaa, että vihapuhetta levitetään systemaattisesti ja argumentointivirheisiin nojautuen. Hän ehdottaa vihapuheen kitkemistä väittelytaitojen opettamisella ja vihapuheen taustalla olevan järjestäytyneen toiminnan selvittämisellä.

Vihapuhe tarkoittaa yleisesti sellaista ilmaisua, joka halventaa, vainoaa, leimaa tai kannustaa väkivallantekoihin esimerkiksi ihonvärin, uskonnon, sukupuolen, vammaisuuden tai seksuaalisen suuntautumisen perusteella.

Honkasalon mukaan vihapuhe on tarpeen ymmärtää tekona eikä tunneilmaisuna.

–  Tutkimusten mukaan vihapuhe ei pyri todenmukaisuuteen tai perustamaan väitteitään argumentointiin. Sen tarkoituksena ei alun perinkään ole aito, läpinäkyvä kommunikaatio vaan muun muassa huvittelu, vallankäyttö, uuvuttaminen, vaientaminen tai julkisuuden tavoittelu, Honkasalo kuvaa.

Vihapuhe ei pyri todenmukaisuuteen tai perustamaan väitteitään argumentointiin

Edellyttääkö sananvapaus vihapuheen sallimista?

Vihapuheen sallimista puolustetaan usein vetoamalla sananvapauteen. Honkasalon mukaan nämä kaksi kyllä liittyvät toisiinsa, mutta niiden suhde ei ole ihan yksinkertainen. Esimerkiksi Yhdysvalloissa keskustelu vihapuheen kriminalisoinnista liittyy vahvasti perustuslain tulkintaan. Euroopassa taas korostetaan sananvapauden lisäksi muitakin perusoikeuksia, kuten syrjimättömyyttä ja oikeutta elää ilman väkivallan uhkaa.

Sananvapaus turvaa oikeuden esittää jyrkkää kritiikkiä tai humoristista pilkkaa esimerkiksi vallitsevaa poliittista valtaa, uskontoa tai virkavaltaa kohtaan. Vihapuhetta ei siis ole mikä tahansa ikävien, aggressiivisten, epämiellyttävien, mauttomien tai virheelliseen tietoon perustuvien mielipiteiden esittäminen.

– Jos puhe ymmärretään tekemisenä eikä pelkästään ilmaisuna, vihapuheen rajoittaminen lainsäädännöllisin keinoin ei rajoita kenenkään ihmisen oikeutta omiin tunteisiinsa, vakaumukseensa tai ajatuksiinsa, Honkasalo huomauttaa.

– Sen sijaan se velvoittaa rangaistuksen uhalla pidättäytymään tietyistä haitallisista teoista, kuten toisten ihmisten vahingoittamisesta puheella.

Vihapuheen levittäminen on systemaattista

Honkasalo kirjoittaa, että vihapuhe on usein systemaattista ja toisinaan sen taustalla ovat erilaiset ääriliikkeet ja bottitehtailu. Esimerkiksi Yhdysvalloissa sekä useassa Euroopan ja Latinalaisen Amerikan maassa ilmenee poliittista anti-gender-liikehdintää. Liike ajaa poliittisia ja lainsäädännöllisiä uudistuksia, jotka sallisivat naisten ja vähemmistöjen syrjinnän muun muassa opetusohjelmissa, seksuaalikasvatuksessa ja lisääntymisoikeuksiin liittyvässä terveydenhuollossa. Liike hyödyntää sanomansa levittämisessä näennäisargumentteja ja valeuutisia.

Vihapuheen levittäjät tukeutuvatkin yleisesti erilaisiin argumentointivirheisiin ja näennäisargumentteihin, joita ovat muun muassa sanojen laittaminen toisen suuhun (olkiukko), henkilöön käyvät syytökset (ad hominem), syyn ja seurauksen suhdetta vääristävät kaltevan pinnan argumentit sekä keskustelun suistaminen raiteiltaan tuomalla mukaan asian kannalta epäolennainen argumentti.

Vihapuheen levittäjät tukeutuvat yleisesti erilaisiin argumentointivirheisiin ja näennäisargumentteihin.

– Näennäisargumenttien tahallinen käyttö ja hyvien argumentaatiokäytäntöjen tietoinen rikkominen ovat tehokaita ja tuhoisia manipulaatiokeinoja, Honkasalo sanoo.

Vihapuhetta suitsittava julkisen vallan toimesta

Ensisijaisesti Honkasalo kävisi vihapuhetta vastaan edistämällä kansalaisten verkkolukutaitoa muun muassa lisäämällä argumentaatio-oppi opetusohjelmiin.

– Jos nykyistä suurempi osa sosiaalisen median käyttäjistä tunnistaisi trollaamisen ja vihapuheen kaavamaisuuden, vihapuhetta voisi kitkeä ennaltaehkäisevästi, hän sanoo.

Sisäministeriön, oikeusministeriön ja opetus- ja kulttuuriministeriön asettaman riippumattoman asiantuntijatyöryhmän loppuraportissa vuodelta 2019 esitetään suosituksena, että vihapuheen vastaiseen toimintaohjelmaan kuuluisi osaamiskeskuksen perustaminen. Honkasalo ehdottaa, että osaamiskeskuksen yhteyteen perustettaisiin verkossa toimivia, helposti käytettäviä ”miten tunnistat” -argumentaatioklinikoita.

Honkasalon mielestä olisi lisäksi tärkeää valtiollisin toimin selvittää ne tahot, jotka rahoittavat vihapuheen levittämistä. Kaikkien näiden toimien tavoitteena pitäisi olla, että vihapuheeseen vastaamista ei jätetä sellaisen yksilön vastuulle, joka on joutunut esimerkiksi verkkovihan tai maalittamisen kohteeksi.

Tunnista argumentointivirheet

Väärä dikotomia tarkoittaa, että kahden asian väitetään olevan toistensa ääripäitä ja että muita vaihtoehtoja ei ole. Siinä yritetään vetää johtopäätös vetoamalla argumentin kannalta liian jyrkkään vastakkainasetteluun. Tarkemmassa tarkastelussa kuitenkin osoittautuu, että näiden kahden vaihtoehdon välissä on muitakin vaihtoehtoja.

Olkiukko tarkoittaa argumenttia, jossa vastakkainen näkemys tai kanta yksinkertaistetaan perusteettomasti tai siitä luodaan karikatyyri. Olkiukko-argumentointivirheisiin kuuluu myös sanojen laittaminen toisen suuhun. Jos esimerkiksi henkilö A väittää, että maailman hiilidioksidipäästöt on puolitettava seuraavan kahdentoista vuoden aikana, jotta vältytään vaaralliselta ilmaston lämpenemiseltä ja henkilö B vastaa, että A pelottelee maailmanlopun tulevan kahdentoista vuoden kuluttua, on B esittänyt olkiukko-argumentin.

Ad hominem -argumenttivirheessä hyökätään henkilöä vastaan sen sijaan, että puututtaisiin vastakkaisen näkemyksen esittäneen henkilön argumenttiin. Jos henkilö A esittää väitteen ja henkilö B yrittää kumota väitteen vetoamalla johonkin henkilö A:n ominaisuuteen kuten ulkonäköön eikä itse argumenttiin, kyseessä on ad hominem -argumentti.

Ad populum ‑argumentit vetoavat yleisesti omaksuttuun mielipiteeseen totuutena sen sijaan, että argumentti perusteltaisiin faktoilla. Taustaoletuksena on, ettei enemmistö voi olla väärässä. Jos esimerkiksi väitteen uskottavuutta perustellaan vetoamalla kansan mielipiteeseen, kyseessä on ad populum -argumentointivirhe.

Auktoriteettiin vetoaminen (argumentum ab auctoritate) tarkoittaa vetoamista joko itseensä tai johonkin muuhun tahoon – esimerkiksi Jumalaan – auktoriteettina tai asiantuntijana ja siten oman näkemyksen itsestään selvään pätevyyteen sen sijaan, että oma näkemys perustellaan loogisesti. Autoritääriset johtajat vetoavat usein itseensä auktoriteettina.

Kalteva pinta ‑argumentti perustuu väitteeseen, että hyväksymällä jonkin asian A, siitä erittäin todennäköisesti seuraa liuta epätoivottavia asioita B, C, D ja niin edelleen, minkä takia A:ta ei tulisi hyväksyä. Esimerkiksi väite ”jos työpaikallamme sallitaan toimistokoira, kohta siellä aletaan pitää kenneliä” perustuu kaltevan pinnan virhepäätelmään. Väite esittää syyn ja seurauksen virheellisesti kausaalisena, eli ikään kuin lopputulos olisi välttämätön.

Savusilli (red herring) tarkoittaa sumutusta tai harhautusta. Arkikielessä käytetään myös termiä derailing, joka viittaa raiteilta suistumiseen. Tällä tarkoitetaan, että keskusteluun tuodaan mukaan jokin argumentin kannalta epärelevantti asia ohjaamaan keskustelua muualle kuin itse asiaan. Esimerkiksi vaalitenteissä on tyypillistä, että toimittaja joutuu toistuvasti palauttamaan keskustelun itse kysymykseen, jonka alun perin esitti.

Lue Issuussa

Julian Honkasalo työskentelee Suomen Akatemian tutkijatohtorina Helsingin yliopistossa.

Julkaisu on osa Kalevi Sorsa -säätiön Eriarvoisuuden vähentäminen-hanketta (2019–2023). Hankkeessa tuotetaan monipuolista tietoa eriarvoisuudesta ja etsitään keinoja eriarvoisuuden vähentämiseksi.

LISÄTIETOJA:

Hankevastaava Maija Mattila,
maija.mattila(at)sorsafoundation.fi,
puh. 050 575 1338