Julkisen sektorin kasvu on myytti – ja sen kuuluukin paisua laskusuhdanteissa

· Hildur Boldt

Jaa: Facebook · LinkedIn · Twitter

Libertaarin ajatushautomo Liberan tutkimusjohtaja Elina Lepomäki herätti hilpeyttä väittämällä Helsingin Sanomien haastattelussa, että Suomessa ollaan lähellä suunnitelmataloutta. Hän perusteli väitettä sillä, että julkisen sektorin osuus bruttokansantuotteesta on kasvanut viime vuosina.

Lepomäki korosti haastattelussa hallituksen päätösperäisten toimien merkitystä julkisten menojen bkt-osuuden suhteen. Hallitukset voivat toki joillain päätöksillään vaikuttaa julkisen sektorin kokoon. Esimerkiksi edellinen hallitus suosi finanssikriisin alussa veroelvytystä investointielvytyksen sijaan.

Lepomäen näkemykset ovat kuitenkin siinä mielessä naiiveja, että valtaosa lyhyen aikavälin muutoksista julkisten menojen bkt-osuudessa selittyy suhdanteilla ja budjettiautomatiikalla. Nousukaudella verotulot kasvavat ja sosiaalimenot tyypillisesti supistuvat. Laskukaudella verotulot supistuvat ja sosiaalimenot kasvavat esimerkiksi työttömyys- ja toimeentuloturvamenojen kasvun myötä.

Kuten Raha ja talous -blogissa on todettu, Lepomäen johtopäätös on virheellinen, eikä edes julkisen sektorin menojen nimellinen kasvu kerro julkisen sektorin paisumisesta.

Julkisen sektorin kasvavat alijäämät – joko budjettiautomatiikan tai päätösperäisen elvytyksen johdosta – eivät ole siis laskusuhdanteiden aikana ”sosialistista politiikkaa”, vaan pikemminkin vakaan talous- ja työllisyyskehityksen edellytys. Epävakaiden rahoitusmarkkinoiden maailmassa tarvitaan julkista sektoria vakauttamaan yksityisen kulutuksen vaihteluja. Se on myös yksityisen sektorin etu.

Mutta pitääkö Lepomäen väite julkisen sektorin paisumisesta pidemmällä aikavälillä paikkansa?

Jos taas katsotaan työpaikkojen määrää valtiolla ja kunnissa, huomataan että valtiolla työpaikkojen määrä on vähentynyt huomattavasti 1990-luvun alusta, ja se on jatkunut edelleen 2000-luvulla. Vuonna 2010 valtion työpaikkoja oli 10 000 vähemmän kuin vuonna 2006.

Vaikka kunnallisten työpaikkojen määrä on kasvanut vuodesta 1995, on julkisen sektorin työpaikkoja määrä edelleen pienempi kuin 1990-luvun alussa. Se, miten tätä kehitystä arvioidaan, on ideologinen kysymys. Itse katson, että julkisen sektorin rahoittamalle hoivatyölle olisi entistä enemmän tarvetta ikääntyvässä Suomessa.

Jos julkisen sektorin työpaikkojen määrän suhteuttaa väestöön, mitään suurta julkisen sektorin paisumista viimeisten 20 vuoden aikana on vaikea nähdä.

Entä näkyisikö julkisen sektorin paisuminen verotuksessa?

Pohjolan työväenliikkeen NordMod2030-tutkimushanke pohjoismaisesta mallista julkaisi hiljattain analyysin pohjoismaisesta veropolitiikasta.

Raportissa todetaan, että 1970- ja 1980-lukujen veropolitiikassa Pohjolassa, kuten muuallakin, nostettiin veroasteita, mutta samalla säädettiin erilaisia verohuojennuksia.  Veropohja oli lopulta kuin Edam-juusto, täynnä reikiä. Tätä taustaa vasten 1990-luvulla Pohjoismaissa tehtiin verouudistuksia eli veroasteita alennettiin samalla kun veropohjaa laajennettiin karsimalla verovähennyksiä.

2000-luvulla taas siirryttiin verouudistuksista veronalennuksiin ja vuosikymmenien trendi kasvavista verotuloista (BKT-osuutena) kääntyi laskuun. Suomessa ja Ruotsissa kokonaisveroaste laski jopa viisi prosenttiyksikköä 2000–2010. Etenkin ansiotulon verotusta leikattiin, tavoitteena työntekoon kannustaminen.

Viime vuosikymmenellä kaikissa Pohjoismaissa paitsi Islannissa työtulon veroaste laski kaikilla tulotasoilla, keskimäärin viidellä prosentilla. Suomessa tätä veromenetystä paikkasi osin korkeammat kunnallisverot.

Laajat veronalennukset ovat vähentäneet verotuloja siinä määrin, ettei se NordMod2030-tutkijatiimin mukaan pidemmällä tähtäimellä ole kestävää. Etenkään, kun huomioi vanhenevan väestön myötä kasvavan palvelutarpeen.

Entä miten Suomi asettuu eurooppalaisessa ja pohjoismaisessa vertailussa? Suomen kokonaisveroaste oli 2011 korkeampi kuin EU-keskimäärin, mutta hieman alempi kuin Ranskan, Belgian ja Itävallan. Kokonaisveroaste Suomessa on jopa 5,5 ja 4 prosenttiyksikköä alempi kuin Tanskassa ja Ruotsissa.

Tämän tiedon valossa, voidaan todeta että Suomen ja sen julkisen sektorin ongelma ei ole paisuneet menot. Pikemminkin ongelma on riittämätön verotus kattamaan julkiset palvelut sillä tasolla, jota kansalaiset pohjoismaiselta hyvinvointivaltiolta odottavat.

Jaa: Facebook · LinkedIn · Twitter