Kakku pitää jakaa ennen kuin se voidaan leipoa

Kirjoittaja Antti Kaihovaara Antti Kaihovaara

Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n tutkijat Jonathan D. Ostry, Andew Berg ja Charalambos G. Tsangarides julkaisivat helmikuussa tutkimusraportin tuloerojen, tulojen uudelleenjaon ja kasvun välisistä suhteista. Maailmalla raportti sai suurta huomiota muun muassa The Economistissa ja Washington Postissa. Suomessa aiheesta kirjoitti ainakin Talouselämä.

Tutkimuksessa seurattiin peräti 173:n talouden kehitystä viiden vuosikymmenen aikana. Johtopäätökset olivat vaikuttavia: käytetyn aineiston (jota tutkijat kutsuivat parhaaksi tarjolla olevaksi) perusteella näyttää selvältä, että pienillä tuloeroilla on positiivinen ja vahva yhteys nopeaan ja kestävään talouskasvuun. Myös vaurauden uudelleenjaon (redistribution) kokonaisvaikutus on paria pientä epävarmaa poikkeusta lukuun ottamatta positiivinen.

Havainto ei ole taloustieteellisessä tutkimuksessa uusi, mutta sen esiintuonti näin vaikutusvaltaisesta lähteestä vaikuttaa varmasti päätöksentekijöihin ympäri maailman. Parin edellisen vuosikymmenen ajan talouskeskustelussa hegemonisemmassa asemassa on ollut Arthur Okunin esittämä ”big trade-off” tasaisen tulonjaon ja taloudellisen tehokkuuden välillä. IMF:n tutkimus vie ainakin jossain määrin pohjaa tältä ajatukselta, jonka mukaan tuloeroja tasaava finanssipolitiikka syö tulevaisuuden kasvumahdollisuuksia.

Täysin tasainen tulonjako on haitallista kasvulle ja pienilläkin tuloeroilla voi olla kielteisiä vaikutuksia, jos ne ovat seurausta kannustimia vähentävästä korkean verotuksen finanssipolitiikasta. Suuren julkisen sektorin aiheuttamaa rasitetta kasvulle voidaan kuitenkin kompensoida toimivilla instituutioilla, investoinneilla inhimilliseen pääomaan ja markkinamyönteisellä politiikalla kuten esimerkiksi Harvardin yliopiston taloustieteen professori Richard B. Friedman on esittänyt.

Liian hyvää ollakseen totta?

Tarkoittaako IMF:n tutkimus sitä, että Suomen tulisi tasata tuloeroja kasvun vauhdittamiseksi? Vastaus on kaikesta huolimatta melko yksiselitteinen ei. Huolimatta vahvasta näytöstä, raportin kirjoittajat korostavat, että tulosten perusteella on vaikeaa tehdä selkeitä politiikkasuosituksia. Historia opettaa, mutta oikeat ratkaisut ovat aina aika- ja paikkasidonnaisia.

Tulonjaon vaikutukset ovat riippuvaisia talouden rakenteista ja maiden lähtötilanteesta. Brasiliassa tasaisempi tulonjako luultavasti parantaisi edellytyksiä kestävälle kasvulle. Suomessa, jossa tulonjako on valmiiksi suhteellisen tasaista globaalissa perspektiivissä, vaikutukset olisivat luultavasti erilaisia. On myös mahdollista, että globaalin talouden dynamiikka on 2010-luvulla erilainen kuin aiempina vuosikymmeninä, jolloin myös talouspolitiikan erottava aiemmasta.

Lisäksi tavalla, jolla vaurauden uudelleenjakoa toteutetaan, on suurta merkitystä. Aihetta koskeva kirjallisuus antaa vahvoja viitteitä siitä, että julkiset investoinnit esimerkiksi koulutukseen ja terveydenhuoltoon parantavat kasvuedellytyksiä enemmän kuin suorat tulonsiirrot. Merkitystä on myös sillä, onko yhteiskunnan turvaverkot järjestetty niin, että ne kannustavat järkevään riskinottoon. Laaja sosiaaliturva voi passivoida, mutta myös kannustaa yrittämään takaamalla ponnahduslaudan, jos riskinotto epäonnistuu.

Tutkimus kuitenkin vahvistaa johtopäätöstä siitä, että tuloerojen kasvusta tulee olla huolissaan ja että julkisten palveluiden leikkaaminen ei välttämättä ole oikea keino talouskasvun vauhdittamiseksi. Se tuo myös kaivatun tuulahduksen optimismia muuten niin synkkään talouskeskusteluun, jossa useat tahot ovat esittäneet, että tuloerojen kasvu lähitulevaisuudessa on välttämätöntä. Talouskasvun hedelmiä on ainakin tiettyyn pisteeseen asti mahdollista jakaa tasaisesti kasvattaen samalla sitä kuuluisaa kakkua. Vastakkainasettelu leipurien ja juhlavieraiden välillä on ainakin tilapäisesti ohi.