Kalevi Sorsa -säätiö hakee toiminnanjohtajaa
Etsimme uutta toiminnanjohtajaa luotsaamaan ajatuspajan työtä ja innostunutta työyhteisöä tulevaisuuteen!
Kalevi Sorsa -säätiö on vuonna 2005 perustettu ajatuspaja, joka toimii akateemisen tutkimuksen ja käytännön yhteiskuntapolitiikan risteyskohdassa. Säätiö tukee tutkittuun tietoon perustuvaa päätöksentekoa, käy ennakkoluulotonta keskustelua eikä kaihda vaikeitakaan aiheita hahmotellessaan yhteiskunnan uudistamista sosialidemokraattiselta arvopohjalta. Yhteiskunnallisen tutkimuksen lisäksi Sorsa -säätiö tekee kansainvälistä yhteistyötä ja demokratiatukea.
Etsimme toiminnanjohtajaa viemään ajatuspajan työtä eteenpäin. Etsimme johtajaa yhteiskuntapoliittisen tutkimuksen ideointiin, toteuttamiseen ja hallinnointiin. Etsimme henkilöä johtamaan työyhteisöä, vastaamaan rahoituksesta, hallinnosta ja säätiön työn kehittämisestä. Toiminnanjohtajan odotetaan osallistuvan luontevasti asiantuntijana julkiseen keskusteluun sekä edustamaan säätiötä erilaisissa yhteyksissä.
Säätiö tarjoaa joustavan ja vaihtelevan työn innostuneessa työyhteisössä sekä laajan vapauden kehittää, ideoita ja toteuttaa tutkimustoimintaa.
Työsuhde on kokopäiväinen ja toistaiseksi voimassaoleva. Toiminnanjohtajalta edellytetään vähintään ylempää korkeakoulututkintoa, kokemusta tutkimuksen teosta sekä esimiestyöstä, hyvää kielitaitoa sekä kirjallista kykyä. Tutkimukselliset ansiot ja tohtorin tutkinto katsotaan hakijoille eduksi. Valittavan henkilön toivotaan aloittavan mahdollisimman pian.
Lisätiedot tehtävästä ja hakuohjeet
Lisätietoja tehtävästä antaa säätiön hallituksen puheenjohtaja Antton Rönnholm.
Vapaamuotoiset hakemukset toimitetaan Kaisa Vataselle 2.11. 2020 klo 16 mennessä sähköpostilla. Hakemuksesta tulee ilmetä palkkatoive ja se koska työn voisi aloittaa.
Antton Rönnholm
Hallituksen puheenjohtaja
p. 040 5067676
Kaisa Vatanen
Kalevi Sorsa -säätiön toiminnanjohtaja
p. 040 7217212
e. kaisa.vatanen@sorsafoundation.fi