Katsaus pohjoismaiseen innovaatiopolitiikkaan

Norjalaiset tutkijat Jan Fagerberg ja Morten Fosaas julkaisivat Innovation and Innovation Policy in the Nordic Region -tutkimusraportin osana pohjoismaisen työväenliikkeen Nordmod2020 -projektia. Raportissa luodaan yleiskatsaus neljän Pohjoismaan eli Ruotsin, Norjan, Suomen ja Tanskan innovaatiopolitiikkaan. Kaikki neljä maata – etenkin Suomi, Ruotsi ja Tanska – pärjäävät erinomaisesti kansainvälisissä innovatiivisuutta ja innovaatiojärjestelmiä koskevissa vertailuissa. Ne ovat olleet myös kansainvälisiä edelläkävijöitä kansallisten innovaatiojärjestelmien kehittämisessä.

Innovaatio on taloustieteellisenä käsitteenä jo yli sata vuotta vanha. Käsitteen isä, taloustieteilijä Joseph Schumpeter, viittasi innovaatioihin kuten uusiin hyödykkeisiin, markkinoihin ja tuotannon organisointitapoihin jo vuonna 1912 käsitellään talouskehityksen historiaa. Innovaatiot ovat siis kaikkea muuta kuin uusi ilmiö, mutta innovaatiopolitiikasta ja innovatiivisuuden edistämisestä on tullut yhä tärkeämpi yhteiskunnallinen kysymys 1980-luvulta alkaen. Korkean teknologian innovaatiot on hahmotettu entistäkin keskeisemmäksi kasvun vauhdittajaksi uudessa kasvuteoriassa.

Fagerbergin ja Fosaasin mukaan innovaatiopolitiikka on lähtökohtaisesti haastava tutkimusaihe ja innovaation ja innovaatiopolitiikan käsitteisiin liittyy kiistanalaisuutta. Tutkimuksessa käytetyn määritelmän mukaan innovaatioiksi lasketaan koko innovaatioprosessi uusien tuotteiden kehittelystä niiden leviämiseen ja soveltamiseen markkinoilla. Laajemman määritelmän mukaan innovaatiopolitiikan tarkastelun kohteena tulisi ottaa kaikki innovatiivisuuteen vaikuttavat tekijät.  Kapeamman määritelmän mukaan innovaatiopolitiikassa tarkasteluun tulisi ottaa ainoastaan ne instituutiot ja politiikkatoimet, jotka tähtäävät suoraan teknologisen kehityksen ja innovaatioiden edistämiseen.

Pohjoismaat pärjäävät innovaatiopolitiikkaa koskevissa vertailuissa

Raportissa käydään läpi tutkimuskirjallisuutta innovaatioista ja muutamia kansainvälisiä vertailuja yritysten innovatiivisuudesta, kasvuyritysten riskipääoman saatavuudesta ja kansalaisten teknologiamyönteisyydestä eri Euroopan maissa. Näiden mittareiden valossa Pohjoismaat pärjäsivät vielä aikavälillä 2007–2011 eurooppalaista keskiarvoa paremmin. Tilastovertailussa korostuivat sekä yksityisen että julkisen sektorin merkittävät panostukset tuotekehitykseen Pohjoismaissa, jotka edistävät uusien tuotteiden ja organisointitapojen kehitystä.

Toiseksi raportissa korkeakoulutettu ja hyvinvoiva työvoima näyttäytyy innovaatiopolitiikan näkökulmasta Pohjoismaiden kilpailuetuna. Osaamistaloudessa inhimillisestä pääomasta eli yksilöiden tiedoista ja taidoista tulee entistäkin keskeisempi tuotannontekijä. Pohjoismaiden kansalaiset ovat Euroopan koulutetuimpia, jos mittareina käytetään esimerkiksi korkeakoulutettujen osuutta työikäisestä väestöstä.

Raportti antaa suorastaan ruusuisen suomalaisen yhteiskunnan ja yrityskentän innovatiivisuudesta, jota selittää osaltaan se, että uusin tilastoaineisto on vuodelta 2012. Toisaalta nykyisen pessimismin vallitessa on hyvä pitää mielessä Fagerbergin ja Fosaasin korostamat Suomen pitkän aikavälin vahvuudet. Yritysmaailmassamme oli paljon radikaaleja ”innovaattoreita” eli niitä yrityksiä, jotka ovat tuoneet markkinoille uusia hyödykkeitä ja muokanneet markkinoita. Toiseksi Suomi erottui muista Euroopan maista erityisesti toimivan innovaatioyhteistyön suhteen, joka viittaa innovaatiojärjestelmän osapuolten – julkisen vallan, yritysten ja asiakkaiden – vuorovaikutukseen.

Teknologia- ja innovaatiopolitiikan instituutiot murroksessa

Fagerberg ja Fosaas luovat raportissa myös yleiskatsauksen Pohjoismaiden teknologia- ja innovaatiopolitiikan instituutioiden kehitykseen. Ruotsi oli toisen maailmansodan jälkeisellä kultakaudella naapureitaan vauraampi ja globaali edelläkävijä kehittyneen tuotantoteknologian käyttöönotossa. Sen yliopistojärjestelmä oli yksi maailman kehittyneimmistä ja Ruotsin perusti teknologisen tutkimuksen komitean jo vuonna 1940.

Raportissa sivutaan lyhyesti Ruotsissa ja muissa Pohjoismaissa tapahtunutta talouspolitiikan paradigmanmuutosta 1970-luvun lopulta lähtien, joka kaatoi vahvan valtion kasvumallit. Viime vuosikymmeninä Ruotsi on omaksunut talouspolitiikassaan monien muiden OECD-maiden tapaan strategian, jossa se ei enää pyrkinyt vanhaan tapaan julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyöhön voittajasektorien valitsemiseksi. Sen sijaan kasvua pyritään vauhdittamaan tuotekehitysinvestoinneilla, innovaatioita tukevilla instituutioilla ja perinteisillä sosiaalipoliittisilla panostuksilla.

Tanskan tapauksessa Fabergerg ja Fosaaas kiinnittävät huomion siihen, että Tanska ohjannut tuotekehityspanostuksia erityisesti muutamalle avainsektorille kuten elintarviketuotantoon, ICT- ympäristö- ja terveysteknologiaan. Politiikka on ollut onnistunutta ja Tanska tunnetaan kansainvälisesti esimerkiksi ympäristö- ja robottiteknologian yrityksistään. 2000-luvun vaihteen jälkeen Tanskassa on kehitetty myös uusia innovaatioiden kehittämistä ohjaavia instituutioita kuten teknologia- ja innovaationeuvosto sekä strategisen tutkimuksen ja kehittyneen tekniikan neuvosto. Nämä instituutiot yhdistettiin vuonna 2013 Suomen Tekesiä vastaavaksi instituutioksi.

Norjan nykyinen innovaatiopolitiikka saa kaikkein penseimmän arvion norjalaistutkijoiden raportissa. Fagerberg ja Fosaas arvioivat, että Norjat innovaatiopolitiikka on luonteeltaan liian hajautettua, ja Norjasta puuttuu uskottava ja riittävillä resursseilla varustettu julkinen instituutio innovaatiopolitiikan alalla. Kirjoittajien kuvauksessa vauraan Norjan innovaatiopolitiikan kehitystä jarruttaa talouden riippuvuus öljynjalostussektorista.

Raportin Suomea käsittelevässä osiossa korostetaan sitä, että meillä on harjoitettu pitkään muita Pohjoismaita systemaattisempaa kansallista innovaatiopolitiikkaa. Suomalainen erityispiirre on myös yliopistojen ulkopuolisten tutkimusorganisaatioiden vahva asema ja rahoitus. Teknologian tutkimuskeskus VTT perustettiin jo toisen maailmansodan aikana, ja vuonna 1983 perustettu Tekes on Pohjoismaiden suurin innovaatiorahoittaja. Sittemmin esimerkiksi Ruotsi on liikkunut Suomen mallin suuntaan perustamalla Tekesin vastineen eli Finnovan vuonna 2001.

Kirjoitus on julkaistu Demokraatissa 9.5.2014

Jaa: Facebook · LinkedIn · Twitter